Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Mr Lotharin viikko 15/2010

Maanantaina sovin että Jenna menee 24.4, Safyra 22.5, Melany 31.7 ja minä & Goldy 19.6 esiintymiskeikalle Ravintola Hummeripoikaan Haukivuorelle.

Tiistaina suunnittelin 7-8.5.2010 järjestettävien Helsingin sEXHIBITION messujen Puuhalavan ohjelmaa ja VIP-tilan kalustusta.

Keskiviikkona kaivoin Ferrarin esille tallin kätköistä ja ajoin sillä kevään ensimmäiset metrit.

Torstaina kuvasin videon jossa olen päättänyt myydä hierovan tuolini ja ostajaehdokkaaksi saapuu nuori nainen nimeltä Alice. Minä aloitin videolla tuolin esittelyn ihan normaalisti, mutta siinä vaiheessa kun huomaan että Alicella ei ole minihameen alla pikkuhousuja päätän antaa hieman syväluotaavampaakin hierontaa. Ensin sisempien lihaksien hieronta hoidetaan videolla minun omalla taikasauvalla, mutta jossain vaiheessa kaivetaan esiin minun tuoliin itse tekemä lisäosakin joka on aika julman näköinen laite. Miten Alice suhtautui julman näköiseen yllätykseen tositoimissa, selviää sitten kun kyseinen video julkaistaan.

Perjantaina läksin neljän aikaan ajelemaan kohti Joutsaa. Joutsasta otin kyytiini Jaden, Melanyn ja Jennan jonka jälkeen jatkoimme matkaa Hotelli Pyhäsalmelle. Saavuimme Pyhäsalmelle suht samaan aikaan sex shopin pitäjän, tatskarin ja DJ:n kanssa ja pääsimme lähes suoraan syömään. Sen jälkeen meillä oli vielä hetki aikaa hengähtää ja sitten alkoikin illan show:t. Jenna veti oman soolonsa puoli yhden aikaan, Melany yhden aikaan, minä puoli kahdelta ja Jade kahdelta, yhteisesitykset menivät siten että Jenna ja Melany esiintyivät puoli kolmen aikaan ja minun ja Jaden esityksen vuoro oli kolmelta. Ravintolassa oli siis aika kivasti erilaisia esityksiä puolesta yöstä valomerkkiin saakka. Osa porukasta läksi vielä jatkoillekin jonnekin muualle, mutta minä menin tällä kertaa ihan vaan kahdestaan yhden tytön kanssa omaan hotellihuoneeseeni.

Lauantaina päivä meni pääasiassa tyttöjen kanssa hotellilla hengaillessa, kuuden jälkeen kävimme saunomassa ja syömässä. Sitten olikin jo aika valmistautua iltaan, esiintymiskaava oli suht sama kuin perjantainakin sillä erotuksella että Jade esiintyi minua ennen.

Sunnuntaina heräilimme yhdeksän aikaan, kävimme aamupalalla ja läksimme ajelemaan etelää kohti. Kotiin päästyäni otin heti pienet päiväunet ja ilta menikin sitten X Factor ohjelman parissa.

PS. Kuvia viikon tapahtumista lisätty osoitteeseen http://www.kuvake.net/MrLothar

Kirjoitettu Sunday 18.04.2010

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: