Maanantaina hoidin Jämsän keikan laskutuksen ja tein huvilallani joulusiivouksen sinne sunnuntaina kanssani jääneen tytön kanssa.
Tiistaina asensin huvilalleni yhden uuden antennin uutta nettiliittymää varten ja lähetin viime viikolla kuvaamani videot julkaistavaksi.
Keskiviikko menikin sitten lumitöitä tehdessä.
Torstaina eli jouluaattona olin joulupukkina, ensin etuliitteen kera ja sitten touhu meni sellaiseksi että kaikista jutuista piti karsia joulu etuliite pois eli oli kinkkua, piparia ja torttua mutta ei joulu sellaista. Aluksi yritin uskotella Cristalille että ei joulupukilla ole mitään kasseja mukana, mutta Cristal sitä uskonut vaan alkoi kaivaa minun kullin ja kassit esiin. Joulupukin vaatteet lensi nurkkaan melkein heti ja niinpä alkoi hulvaton jouluajelu jonka lopuksi piparin kuorrutteet lensi kaaressa Cristalin selän päälle. Kyseisen joulupukkikeikan jälkeen oli ohjelmassa hiukka perinteisempiä joulujuttuja, kuten haudoilla käyminen, joulusauna, jouluruokailu ja lahjojen avaaminen.
Perjantaina läksin yhdentoista aikaan ajelemaan kohti pohjoista, minut oli nimittäin tilattu joulupäivän illaksi Ladies Night keikalle ravintola Mustaan Kissaan Puolangalle. Saavuin Puolangalle viiden aikaan, huomasin että baari aukeaakin vasta kuudelta ja ulkona oli noin 30 astetta pakkasta. Niinpä päätin odotella henkilökunnan paikalle saapumista autossa ja katsella siinä samalla jouluaattona kuvaamani videon. Kuuden aikaan pääsin vihdoin ravintolaan sisälle ja syömään, yhdentoista aikaan baari alkoi täyttyä ja puoli yhden aikaan oli ensimmäisen show:n vuoro. Aluksi meinasin sotkea esityksiini joulupukinkin, mutta lopulta tulin siihen tulokseen että koska minulla oli hiukka ylimääräistä aikaa ja ravintolan soittimet olivat hiukka normaalista poikkeavat, suunnittelin itselleni ihan uudet musiikit. Kahden aikaan oli toisen esityksen vuoro, joka oli myös osittain uudistettu tosin vanhoja kikkoja hyödyntäen. Valomerkin jälkeen pidettiin sitten vielä pienet jatkotkin, minä tosin olin sen verran väsynyt päivän ajomatkasta että menin sovinnolla nukkumaan kesken jatkojen muiden vielä jatkaessa juhlimista.
Lauantaina ajelin puolen päivän aikaan Puolakasta Utajärvelle, iltapäivä ja alkuilta meni Merilän Kartanossa lepäillessä. Kahdeksan aikaan hain Jaden junalta, jonka jälkeen kävimme syömässä ja sitten suuntasimmekin ravintola Marioniin jossa meillä oli Erotic Night keikka. Illan kaava oli sellainen että Jade esiintyi ensin soolona, sitten oli minun soolo esityksen vuoro, sen jälkeen tuli meidän yhteisesitys ja lopuksi vedimme vielä yleisölle yleisöstripteasekilpailun. Täytyy myöntää että ainakin minun mielestä yleisöstripteasekilpailu oli taas huippu. Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja valomerkin jälkeen me suuntasimme lähes suoraan nukkumaan, sillä sunnuntaina oli aikainen herätys.
Sunnuntai menikin sitten autoa ajellessa, ei meinaan riittänyt että ajoin Utajärveltä Mäntyharjulle sillä kävin vielä sen jälkeen pyörähtämässä huvilallakin.
PS. Torstain joulupukkikeikasta kuvattiin videokin ja se tullaan julkaisemaan osoitteessa http://www.mrlothar.fi/kuvatvideot.php
|