Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Mr Lotharin viikko 44/2009

Maanantaina hain viime viikolla tilaamani BMW:n osat Mikkelistä.

Tiistaina ja keskiviikkona päivät meni Bemarin korjaamiseen ja illat 6-7.11.2009 järjestettävien Helsingin sEXHIBITION messujen järjestelyihin.

Torstaina möin BMW:n korjauksen ajaksi sijaisautoksi ostamani Saabin pois.

Perjantaina oli vuorossa Ladies Night by Mr Lothar keikka Rodeo Bar Urjalassa. Läksin reissuun aika aikaisin, matkalla Urjalaan kävin moikkaamassa kavereitani Lahdessa ja Hämeenlinnassa. Urjalaan saavuin yhdeksän aikoihin eli olin aika ajoissa, mutta onnekseni Rodeo Barissa oli yksi hienoimmista takahuoneista mitä löytyy koko Suomesta. Takahuoneessa oli nimittäin telkkari, sauna ja poreallaskin eli mikäs siellä oli illan keikkaa odotella. Itse keikka meni hyvin ja loppujen lopuksi ilta venyi sen verran että menin nukkumaan vasta kuuden jälkeen aamulla.

Lauantaina ennen puoltapäivää, kävin suihkussa ja suuntasin kulkuni kohti Järvenpäätä jossa minulla oli yksityiskeikka klo. 16.00. Olin kuitenkin taas sen verran etuajassa että polttariporukalla oli vielä tuote-esittelijän pippelipartyt kesken, niinpä minut laskettiin vaivihkaa takahuoneeseen vaihtamaan vaatteita sillä aikaa kun tytöt oven toisella puolella hypistelivät dildoja jutellen tyttöjen juttuja. Tuote-esittelijän lopetettua työnsä oli minun shown vuoro, ensimmäisen biisin aikana laitoin polttarisankarin käsirautoihin ja riisuin vaatteitani yksitellen tanssin tahtiin. Toisen kappaleen aikana vapautin polttarisankarin käsiraudoista ja laitoin hänet öljyämään vartaloni kullia lukuun ottamatta, siinä vaiheessa kun oli sen osan öljyämisen vuoro käskin polttarisankaria valitsemaan kavereistaan yhden tytön kyseiseen tehtävään. Kyseinen tyttö oli aika innokas öljyäjä ja kyselikin esityksen jälkeen että eiköhän lähdetä uima-allasosastolle pesemään öljyt pois. Keikan jälkeen minä ajelin takaisin Mäntyharjulle ja menin kotipaikalleni saunomaan, sen jälkeen olin jo menossa nukkumaan mutta päätin kuitenkin käydä pyörähtämässä paikallisissa baareissa.

Sunnuntaina hoidin muutamia 6-7.11.2009 järjestettävien Helsingin sEXHIBITION messujen järjestelyjä, mutta muuten päivä meni laiskottelun merkeissä.

PS. Lisätietoja Helsingin sEXHIBITION messuista löytyy osoitteesta http://www.sexhibition.fi

Kirjoitettu Sunday 01.11.2009

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: