Temppeliaukion konsertti oli yks katastrofi.
En päässyt kenraaliin tanssitunnin vuoksi.
Mä olin vahingossa sanonut Mikolle, että tulee kello seitsemäntoista. (Se siis todellisuudessa alkoikin kello seitsemän.) Isälleni ilmosin 45 min ennen konsertin alkua sen olemassaolosta.
Sello tuli just ja just. Sitten soitinkellarin ovi oli lukossa, onneks kuitenkin pääsin sisään.
Sitten kun tulin pois, toinen kellarin porttiovi ei halunnut aueta, joten kiipesin hameineni siitä yli.
Istuskelin kaikessa rauhassa nautiskelemassa konsertin annosta kitaristien esityksen loppuun. Kuulin äitini sitten selventävän Meerille, että joku esitys jää siitä välistä pois.
Siinä vaiheessa alkoi veri jyskyttää päässä ja aattelin että helvetti, tuolla ne menee. Orkkalaiset.
Juoksin alas purkamaan selloa kotelosta, kaivamaan nuottia repusta ja juoksin niiden kanssa ylös. Ravasin sitten salin halki ja penkille anteeksi pyydellen. Siinä sitä huomasi että piikinalus tietty unohtui.
Se lattia on, kuten ihmiset ehkä tietävätkin, kiveä tai jtn sellasta, ja ekan kappaleen aikana se luisui koko ajan mun sylistä.
Mutta kyllä hätä keinot keksii, nimittäin kengän. KENKÄ! Thank gawd. Piikki kengästä läpi ja siinähän se pysyi.
Kohtalaisen soittamisen jälkeen mä luulin meneväni julkisilla kotiin, mutta mun matkaseura livisti paikalta. Olis varmaan pitänyt kävellä kotiin, sillä ketutti niin perkeleesti ja olin tosiaan raikkaan ja kylmän ulkoilman tarpeessa. Mutta autoon. Jepee.
Kotona isoveli kettuilee ja plääh.
Mutta kaipa asiat nyt loppujen lopuksi on ihan hyvin. pistin ylivärikkäät vaatteet päälle, niin eiköhän tää tästä... Kyllä mä huomenna vielä nauran itelleni :)