Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Tsiisös kun aika rientää

Hei heiluvillenne!

Taas muutamaan kuukauteen en ole muistanut/jaksanut/ehtinyt/viitsinyt päiväkirjaan kirjoitella, joten on varmaan jo aika parantaa tapojani.

Syyslukukausi on kohta lopussa. Torstaina tentin tietokantoja, ensi tiistaina visuaalisuuden psykologiaa ja seuraavana maanantaina elokuvahistoriaa. Ihan mukavahkoja kursseja kaikki, tavoitteena olisi kaikista se nelkkukelkku saada.

Joululomaa vietän osaksi Tampereella ja osaksi Keski-Suomessa. Joulun jälkeen menen taas muutamaksi päiväksi tuuraamaan toimistotätejä Keski-Suomen TE-keskukseen, josta nettoan sen verran rahaa, että pitkään mietityt hankinnat voi lunastaa...

..siis: Midikiippari, M-Audion Radium 61 (kun Jonnan mielestä nelioktaavinen oli turhan pieni). Sille telinettä ja pussia. Äänikortti, M-Audion Delta Audiophile 2496. Ja sitten se FL Studion PE. Siinäpä niitä jo onkin. Ensi kesänä - kannattaa suunnitella rahankäyttöään jo hyvissä ajoin :) - ajattelin satsata tietokoneeseen ainakin lisää keskusmuistia ja mahdollisesti jotain hiljentävää tavaraa. Myös mikseri (se behringerin pikku-), monitorit (ei vielä hajuakaan) ja lituskanäyttö pyörivät mielessäni.

Ja the Slowdowns -kappaletta tulossa tuossa Mikseriin luultavimminkin tuossa uudenvuoden jälkeen, kunhan ehdin tarpeeksi vielä säätämään. Kiitos, anteeksi ja hei-hei,

J.

Kirjoitettu Monday 05.12.2005

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: