Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Baariin yhdelle

Toimikoot tämä omana testinäni mikseri.net blogien maailmaan. Omaa päiväkirjaanihan julkaisin netissä tuossa muutama vuosi sitten. Homma meni vain siinä määrin yksityiskohtaisuuksiin että se piti lopettaa, koska minulle alkoi sataa uhkauksia siitä hyvästä että rehellisesti kerroin mielipiteitäni ja kokemuksiani. Ja niitä oli, uskokaa pois. Noh, Asiaan eli ensimmäiseen "blogiini".

Viikonloput ovat mielenkiintoisia tapahtumasarjoja ainakin useimmille meistä. En tarkoita mielenkiintoisella tässä tapauksessa sitä, että saa tehdä neljäkymmentäkahdeksan tuntia putkeen uutta taideteostaan pimeässä huoneessa soodajuoman kera, vaan sitä että tehdään asioita joiden asiasisältöä pitää sunnuntaina sitten kerätä puhelinsoitoilla eri lähteistä kootakseen yhteen sen mitä on tullut tehtyä ja miksi uusi pipo on kadonnut ja kamerassa outoja kuvia täysin tuntemattomista ihmisistä puolipukeissa.

Sen enempää viimeviikonloppuun palaamatta aloitan tarinani eilisestä.

Se, että sanot itsellesi meneväsi vain yhdelle läheiseen pubiiin, on jo itseisarvona sellainen mahdottomuus että huvitun siitä joka kerta kun niin ajattelen. Se, että lähdet sinne autolla viittaa siihen että tosiaan aiot yrittää juoda vain sen kuuluisan yhden. Se, että kun astut baariin ja tapaat heti oven vieressä olevassa pöydässä kaksi ihanaa vastakkaisen sukupuolen edustajaa jotka vilkuttavat sinulle johtaa kaikissa mahdollisissa rinnakkaistodellisuuksissa siihen että auton olemassaolo tuntuu yhtä loogiselta kuin sarvikuonon ja kirahvin yhteinen jälkeläinen.

Tilaan siiderin. 5 desilitraa käymällä valmistettua nektaria maksaa viisi euroa. Asetun pöytään. Hyvin pian muistan jälleen miksi herra Murphy oli niin järkevä persoona. Onnistun kaatamaan täyden tuoppini pöydälle niin että housunikin kastuvat tuosta melkoisen kalliista pöydänpesuaineesta.

Ensimmäinen tai toinen tuoppi menossa, riippuu täysin laskentatavasta. Tällä kertaa päätän olla varovainen. Enpä ole kaatanut selvinpäin tuoppia varmaankaan koskaan. Se kun on loppupeleissä melkoisen hintava harrastus. Tytöt kovasti yrittävät houkutella minua yläkerrassa sijaitsevaan club voodoomieheen. Yritän selittää miten olen autolla liikenteessä ja että en voi juoda kuin tämän yhden jotta pääsen kotiin. Se, että toinen heistä ehdottaa että voin mennä heille yöksi ei yleensä auta asiaa siinä että yrittää olla juomatta.

Kuten monet lukijani varmasti jo tässä vaiheessa arvaavat, olin yläkerran klubilla nauttimassa kalliita limonadiseoksia. Monille on varmasti myös tässä vaiheessa valjennut tosiasia että aloin olemaan niin sanotussa sankarikunnossa. Heille, jotka eivät tunne edellämainittua termiä, lukekaa seuraava kappale. Muut voivat siirtyä suoraan sen yli seuraavaan.

Määritelmä: Sankarikunto.
Sankarikunto edellyttää usein sen alkoholimäärän nauttimisen, jossa tunnet olevasi humalassa. Sen jälkeen kun tämä tunnetila tulee, niin tunnet voivasi juoda vielä ainakin kolme tai neljä shottia putkeen hyvin nopeasti. Hyvin nopeasti. Tämä johtaa siihen että tunnet voivasi juoda ainakin vielä kuusi tai seitsemän hanatuotetta. Niiden jälkeen alkaa hieman pää sekoittua, ja olet varma että juuri tuo nainen joka vilkaisi sinua haluaa sinua yli kaiken. Ja tunnetusti kaikki naisethan sinua katsovat koska olet niin komea ja hassu kun kaatuilet pitkin baaria ja saatat yrittää ennenaikaista lepoa baaritiskillä tai vessan oven vieressä.

Se, että sankarikunnossa ei enää muista että kumpi niistä kahdesta naisesta ehdotti sinun menevän heille yöksi, saattaa olla ongelma. Se, että toinen niistä naisista joista toinen ehdotti yöjuttuja, on varattu ja hänen iso yhdistelmäjääkaapin kokoinen poikaystävänsä pitelee häntä kainalossaan, saattaa olla ongelma. Ja mikäli vaihtoehtoja on kaksi ja toinen niistä on väärä vaihtoehto, herra Murphyn todennäköisyyden mukaan valitset sen joka ei varmasti ole oikea.

Elämä on mielenkiintoinen pala purtavaksi. Lyhyt humalainen todellisuus niiden selvien hallusinaatioiden välissä jotka ohjaavat meitä eteenpäin. Minä yritän aina mennä taakse(päin). Koska aamuisin usein vituttaa hyvin paljon, on loogisen ajattelun tulos se, että aamulla pitää juoda yksi loiventava jotta ei tule krapulaa. Ja vain yksi loiventava.

T.Laihanen, naurettavan lähellä fiktiivistä maailmaa olevat kertomukset osa 1.

Kirjoitettu Saturday 18.10.2003

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: