Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

24.04.2007 - Alasin Klubilla

24.04.2006
Klubi
w/ Hylje, Seals with Afros, Despair Academy


Olimme jälleen kerran mukana Anglican bändi-illassa. Tällä kertaa mukana olisi täysin erilaisia esiintyjä, räpistä alternative (emo)rockiin.
Tällä kertaa soitto tapahtuisi meidän kamoillamme, joten olimme hyvissä ajoin roudaamassa Klubilla. Ainoastaan kaksi bändiä soittaisi perinteisellä bändikokoonpanolla, kaksi muuta esiintyisi taustanauhan kanssa. Joten meille jäi ruhtinaallisesti aikaa soundcheckiin. Lavasoundi tuntuu olevan tällä kertaa parempi kuin ensimmäisellä keikallamme. Soundcheck saadaan valmiiksi ennen kahdeksaa ja seuraavaksi olisi vuorossa se vaikein osuus: odottaminen. Ei muuta kuin hieman olutta takahuoneeseen ja nauttimaan Anglican palkkioksi tarjoamia eineksiä.
Hylje aloittaa settinsä hieman yli klo 22. Porukkaa on paikalla vähänlaisesti. Jostain syystä takahuone ei kelpaa muille artisteille kuin meille, joten otamme ilon irti tästäkin seikasta.
Seals with Afrosin päätettyä settinsä käymme vielä nopeasti tsekkaamassa vahvistimet ja teippaamassa settilistat soittajille. Porukkaa on ihan mukavasti, mutta vähemmän kuin edellisellä keikallamme.
Intronauha pärähtää käyntiin ja astelemme lavalle. Ville laskee tahdin ja ensimmäinen kappale voi alkaa. Soitto kulkee treenin määrään nähden hyvin ja lavasoundi on kohdallaan. Yleisö ei vaan tahdo oikein lämmetä tälläiselle ränttätänttä-rockille ja olemme muutenkin hieman "väärässä seurassa" kun vertaa musiikkiamme muihin illan esiintyjiin. Vaan keikka on aina keikka ja se vedetään läpi tunteella vaikka yleisö koostuisikin vain baarimikosta ja miksaajasta.
Joku silti tuntuu tykkäävän, huomaan erään tytön taputtavan käsiään ja heiluvan mukana. Keikan jälkeen takahuoneessa saan kuulla että samainen tyttö oli niin kännissä, että putosi viidennen kappaleemme aikana tuoliltaan. Meininki hjuva!
Yleisöön tuntui uppoavan minun ja Janin akustisena esittämä Yössä ja tämän biisin jälkeen yleisö alkoi muutenkin lämpenemään paremmin. Sitten takahuoneeseen nauttimaan pari olutta ja kuuntelemaan Despair Academyn soittoa. Soiton vaiettua soittopelit kasaan ja kotiin.
Soundit toimivat tällä keikalla paremmin kuin ensimmäisellä, mutta muuten ekasta jäi parempi fiilis. Mutta kaikenkaikkiaan mukava keikka, joka oli järjestelyiltään ja soundeiltaan onnistunut. Ei muuta kuin uutta keikkaa pian putkeen!

SETTILISTA:
-Intro-
Vieraalle rannalle
Taival
Alussa
Lapsuudenkoti
**
Yössä
Sähkömeri
**
20. huhtikuuta
Ahdas
**
Valkea verho

Kirjoitettu Wednesday 25.04.2007

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: