"Et sitten sinäkään malttanut olla tulematta?" pysäytti savon nuotilla ja asenteella jatusteleva kuopiolainen kitaristituttu minut. Olin jotenkin, tapojeni mukaisesti, uppoutunut ajatuksiini miettien mitä odottaa tulevalta keikalta. Hätkähdin ja vaihtelin siinä muutaman kohteliaisuuden. En voinut mitään sille lähes häpeälliselle ajatukselle että odotin enemmän näkeväni lämppärinä olevan Ana Popovicin. Olin tutustunut tähän hurjaan serbiin jonkun pitkän illan jälkeen youtubesta ladatun pätkän esittelemänä. Mikä sitten tökki mr. Kingissä näin alkuasetelmassa? Ehkä ne hänet jo nähneiden kommentit kuinka mies on vanha, väsynyt ja puhuu 40 min monologeja biisien välissä. Itse kun muistan mr. Kingin joiltain 60-luvulla kuvatuista keikkatallenteista, ajalta kun King soitti vielä seisaaltaan pulisongit hulmuten.

Ana Popovic soitteli keikkansa, jazzahtavaa groovea ja bluesin tuttuja fraseerauksia. Homma meinasi livetä ylisoitoksi, Ana sai kuitenkin ohjattua sooloilunsa kohti nuottirivin loppua ilman että mustat varrelliset pallot nuottiviivastolla menivät ruttuun. Ihan kelvollista menoa mutta täytyy sanoa että palauduin normaalille tasolle hänen osaltaan eli ei minusta varsinaista fania tullut. Mutta olihan se mukava nähdä miten pitkäkorkoisella naisen saappaalla poljetaan wah-wah-pedaalia. Hyvä soittaja se on, turha minun on tässä ämpyillä.

Sitten riensimme väliajalta kuuntelemaan mr. Kingin taustabändin introa. Torvisektiot, niitä en ollutkaan kuullut vuosiin! Mustat, hyvinsyöneen oloiset herrasmiehet, päräyttelivät sellaiset esittelysoolonsa että olin siinä vaiheessa aivan varma että nyt tulee hyvin viihdyttävä keikka. Ja oh hoh sitä basistin, kiipparistin ja rumpalin yhteistyötä. Vaikkakin urkuri ruumiinkielellään näyttikin alussa että jotain on hukassa jossain. Ehkä lukulasit? Bändikään ei ollut mistään nuoremmasta päästä.

Sitten tuli the one and only, the king of the blues, mr. B.B. King lavalle orkesterin säestelemänä. Istuutui tuoliinsa, poimi Lucillen ja sitten alkoi tapahtua. Tutut kitaran vingahdukset alkoivat täyttää mustan komppiryhmän huhkimaa aukkoa. Mikrofonin välityksellä tuo pehmeän miellyttävä bluesääni kysyi jotain että how ya doin' tonight? Valitteli samalla että sori kun englannintaitoni on näin huono.

Hyvin, hyvin humoristinen mies tämä B.B King! Ne välispiikit joista minua oltiin varoitettu olivat kerta kaikkiaan viihdyttäviä. Ilkikurisen humoristisia, lähinnä liittyen tähän ikäkysymykseen mikä 83-vuotiaalla kaiken nähneellä tähdellä oli oikeaa kansantaidetta. Ne vanhat rytmiryhmän kääkät olivat poikkeuksetta nuorukaisia Kingin puheessa. Repesin hieman myös tokaisulle että I wrote this song long before your parents were born.

Pakollinen känniääliö sitten kävi esiintymässä Kingin lavan edessä ja huusi Kingille että ei pidä hänen musiikistaan. Järjestysmies olisi saanut olla hieman tarkempi mutta ohjasi kuitenkin kaverin ulos. En olisi paljoa surrut vaikka olisi potkaissut perseelle sitä pelleä. King tokaisi siihen vaan että well, you should go home then...

Tämä nyt ei etelävaltioiden plantaasilla 1925 syntynyttä mustaa miestä masentanut. Ei varmaan ole sitä pienintä paskaa mitä valkoinen mies on naamalle heitellyt uran ja elämän vaiheilla. King sai tästä kuitenkin hyvän syyn kerjätä huomiota, jälleen pettämättömään tyyliinsä. Kyseli että kai nyt muut sentään haluaa kuunnella lisää sekä saako hän tulla uudelleen vuoden päästä. Yleisö oli siis täysin eri mieltä tässä kohtaa kuin tuo edellä mainittu känninen apina ja antoi artistille sen minkä hän pyysi. Tuo episodi oli muuten omiaan vähän herättämään jäyhää suomalaista yleisöä vapautumaan keikan edetessä. Suosionosoituksia alkoi tulla pienistäkin liikkeistä, mikä maailmalla osataan jo luonnostaan paremmin. Ja ilman rohkaisuryyppyä.

Thrill is Gone jäi mieleen edelleenkin loistavana vetona. Rock me baby taas oli muutaman tahdin läpihuutojuttu. Kuitenkin kokonaisuutena ennakkoluuloni karisivat ja viihdyin täydellisesti, oikeastaan todella pitkään aikaan nautin livemusiikista. Täydellistä viihdettä, liikuttavien kohtien jälkeen mr. Kingin sutkaukset saivat aikaan vapautunutta naurua. Kitara soi tunteellisesti, joskin vähemmän kuin hänen seisontaurallaan. Se legendaarinen perhosvibraatto lepatti sormissa vain muutaman kerran mutta aika aikaa kutakin.

B.B King on loistava, karismaattinen esiintyjä, edelleenkin. Toivottavasti taivaallinen tarhuri ei ihan vielä ala kutsumaan häntä kohti parempia esiintymislavoja.