Lukio on tosiaan takana ja uudet tuulet puhaltelloo jo. Nyt on sitten (ilmeisesti!) välivuoden paikka, tavallaan. Ei koulusta (esim vaihtarivuosi mielessä) vaan kaikesta opiskelusta ja ennen kaikkea - ei omaehtoisesti. Tätä pelkäsinkin, välivuosi oli vaihtoehto B ja loppuun asti olin melko luottavainen, että pisteeni tulevat riittämään toivomaani opiskelupaikkaan :/ Toisin kävi, elämä on julma.
Näin se tapahtui... Surffasin ammattikorkean sivuille ja selasin kuumeisesti kunnes "saavuin" haaveilemani koulutusohjelman kohdalle. K, k, k... k-kirjaimella alkavat sukunimet.. Paska. Saatana! Voi helvetin kuustoista, vittu!!! Nimeäni ei ollutkaan valittujen listassa. Olin liian shokissa selatakseni löytyykö muista koulutusohjelmista tuttujen, kavereiden, saati oman poikaystäväni nimeä.. Maailmaa suurempi pettymys. Paniikki. Tärinä, jähmettyminen. Hengityksen salpaantuminen, kuumat kyyneleet poskilla. Oon epäonnistunut. Pakko päästä ulos! Tietokone jäi niille sijoilleen. Mitä mää nyt oikein teen? Annoinhan varmasti luvan julkaista nimeni netissä, jos pääsen sisään?? Annoin, muistan sen.
Nyt, muutamien viikkojen aikana epäonnistumisen, turhautumisen, vihan, inhon, pettymyksen tunteet ovat laimentuneet. Täytyy katsoa taas eteenpäin. Sehän on vain vuosi elämästä.. ensikerralla saavun vieläkin motivoituneempana, parempana. Hohdan oikein kunnolla. Pää pystyyn. Töitä on. Perhe on. Poikaystävä on<3 Katto pään päällä. Eiköhän kaikki murheetkin siis käänny parhain päin.

(Tää on kannustusteksti(kin) itselleni :D Sillon ku tulee tilapäisiä masennuksia ettei oo opiskelupaikkaa, niin pitää käydä lukeen tää!)

Jaksamista kaikille muilleki, jotka kovasta yrittämisestä ja motivaatiosta huolimatta ei onnistuneet vielä opiskelupaikan saannissa! Näytetään niille närhen munat ens keväänä!