Tulin juuri ulkosalta. Aluksi kuuntelin Skepticismin Lead & Aetheria, mutta sitten vaihdoin King Diamondin Abigailiin (mp3-soittimeen taipuminen on nöyryyttävää, mutta kun se on pirun käytännöllinen), jota kuuntelen harvoin, vaikka se on Unholyn The second ring of powerin ohella mielestäni maailman paras albumi. Se vain on niin, että mikään tässä maailmassa tuotettu äänite ei voi aiheuttaa väristyksiä päivittäin kuunneltuna. Mutta silloin harvoin kun sitä kuuntelee niin voi emälä. Olin ein bischen fiiliksissä. Hädin tuskin huomasin ympäröivää maailmaa. Ja The possessionin aikana alkoi tihkua sadetta, täydellistä! Black Horsemenin, joka on ehdottomasti suosikkini levyllä ja sen päätösveisu, kuuntelin läheisessä leikkipuistossa keinussa istuen, lähes horrokseen vaipuneena. Sen jälkeen annoin vielä remasteroidun version bonusbiisin, Shrinen soida, ennen kuin suljin soittimen ja hoipuin kotiin. Onkin tullut oltua ulkona varsin vähäisissä määrin..

Lainasin tuossa männä viikol Lovecraftin kirjallisuutta, Temppeli ja muita kertomuksia sekä August Derlethin viimeistelemä Kauhun kynnys löysivät tiensä hyllyviidakosta hetkeksi huomaani. Lovecraftilla oli kyllä hyviä ideoita, Cthulhu Mythoksen maagista auraa ei käy kiistäminen, mutta tarinat ovat hieman taidottomia ja hapuilevia. Esimerkiksi Hulluuden vuorilla -novelli, [SEURAA JUONIPALJASTUKSIA!] siinähän päähenkilö (joku Dyer oli nimeltään) löytää Etelänapamantereelta kaupungin, jota ryhtyy tutkimaan seurassaan olevan heppulin kanssa. Siellä on kuvia ja kirjoituksia, mutta kirjoitus on heille täysin vierasta. Joten... miten vitussa ne voi saada nii hiton tarkkoja tietoja kaikesta pelkkien kuvien perusteella? Siinä kohtaa minä menetin uskoni siihen tarinaan, taika oli peruuttamattomasti murtunut. Ja sitten tuo Kauhun kynnys. Pitkä ja harras juonen kehittely ja sitten - loppu tulee noin neljässä sivussa, todellinen pettymys. Winfield Philippsin ja tohtori Laphamin dialogin epäuskottavuutta edes mainitsematta. Ja usein tarinoiden loppuratkaisu-"yllätyksen" arvaa jo puolessavälissä.

Olen nyt sitten alkanut lukemaan piiitkän tauon jälkeen ihan oikeasti ja jatkuvasti. Tänään oli Hämeenlinnan Kulttuuritukussa kirjamarkkinat, ja nyt kirjoista innostuneena sitten kävin kääntyilemässä ja kuikuilemassa siellä. Olisin kyllä tahtonut Lovecraftia kirjahyllyyni, kaikesta huolimatta, mutta eipä löytynyt. Sen sijaan ostin Stephen Kingin Musta torni -saagan kolme ensimmäistä osaa samojen kansien välissä. Lainasin ja luin nuo teokset jokunen vuosi sitten, ja oli kyllä juurikin niin hyvä, että en epäillyt yhtään ostaa tuota kokoelmateosta kirjahyllyäni koristamaan. Ostin myös Stephen Gallagherilta jonkun romaanin, Painajainen ja enkeli sentään oli varsin pätevä teos, ja pikkusiskolleni Magiaa millin tarkkuudella -opuksen, jota hän lähetti minut etsimään. Piäni tuuri että löytyi, en meinaa löytänyt muita kirjoja tuosta sarjasta kuin sen punakantisen, joka oli juuri se toinen niistä mitä piti etsiä, Ellulla kun on jo varsin monta kirjaa tuosta sarjasta.

PH'NGLUI MGLW'NAFH CTHULHU R'LYEH WGAH'NAGL FHTAGN!