Olin eilen Hämeenlinnassa. Hieman ennen kymmentä menin norkoamaan TV-sävelen eteen, kunnes sitten Knuutilan Timo tuli avaamaan puodin. Soittelin hieman joitain yli tuhannen euron kitaroita (vähän kuin automekaanikot istuvat rasvaisissa haalareissaan S-sarjan Mersujen valkoisilla nahkapenkeillä), ja mukaani tarttui kanavanvaihtopedaali. Nyt voin sitten Come To The Sabbathia soittaessani lykätä ne clean-kitara näpäytyksetkin kuten kuuluukin.. Mutta niin, sieltä sitten menin syömään Lestaburgeriin (Koti-Pizza ei auennut vielä tuntiin). Eipä ollut hääppöinen ateria, sitä sain mitä odotinkin kyseiseltä syöttölältä... Noh, mutta säästäväisyyteen pyrkivänä lähdin sitten bussiasemalle, pidempi viihtyminen kaupungilla kun tuppaa johtamaan heräteostoksiin. Puoli tuntia bussiin saapumiseen. Sitten siihen tulee turenkilainen juoppo ihan pää sekaisin jutteleen miulle ku on nähny miut joka arkiaamu Turengin bussiasemal. Jutteli sit ummet ja lammet. Tykkäs Iron Maidenista ja AC/DC:stä ("eli vaihtovirta-tasavirta"). Sil oli joskus ollu bändi. Ja soitteli vielki kitaraa. Pelkäs hammaslääkäriä. Oli rakastunu johonki Minnaan. Ja oli kolmen lapsen isä.
N. 15 min sitä kuunneltuani tuli mitta täyteen. Pakko lähtee meneen, ei kestä enää. Joten ilmoitin meneväni "asioille". Lähdin sitten kohti keskustaa, mutta enhän minä rehellisenä immisenä voinut valehrella. Menin siis odottamaan Levykellarin eteen varttia yli 11, putiikin auetessa klåkkan 12. Vaan eipä hätä ollut tämän näköinen, oli minulla sentään Stephen Gallagherin kirja Paholainen Lasin Takana mukanani. On muuten ollu iha kiva kirja, Painajainen Ja Enkeli -tasoa. Hyvä kirjailija.
Sisään päästyäni selailin siinä sitten levyhyllyä, lähinnä viimeiseksi saapuneita. Olihan siellä Mercyful Faten Melissasta Roadrunner 25th Anniversary Special Edition (huh!) -painos DVD:ineen, mutta kun minulla on jo karvalakki-remasteri kyseisestä levystä niin enpä tarttunut tilaisuuteen. Mutta oli minulla jotain mielessäkin, em. yhtyeen Dead Again alkoi kiinnostaa luettuani erään haastattelun noilta ajoilta. Löytyihän tuo takahuoneesta.
Ja hitto, on muuten pirun hyvä levy! En olisi arvannut MF:n pystyvän tuollaisiin vetoihin vielä niin vanhoina ukkoina. Voisi melkein nousta jonnekin Don't Break The Oathin tasolle hieman synkemmällä ja - hmm - gootimmalla tunnelmalla. Itseeni kyllä osuu paremmin tällainen vanhanaikainen heavyrokkenroll kuin King Diamondin sooloprojektin viimeaikaiset albumit. Tykkään toki niistäkin, Voodoo ja The Puppet Master kyllä huutavat osaamista ja harkintaa, mutta minä olen henkisesti enemmän jostain kitarasankarien ajalta. Kuuntelen kyllä noitakin albumeja, mutta jos jotain "henkilökohtaiset suosikit" -listaa pitäisi tehdä, niin Dead Again saattaisi nousta niiden yli. Suosittelen, hyvät ihmiset, suosittelen. En tiedä, miltä muut MF:n 90-luvun levyt kuulostavat, mutta tuosta on ainakin hyvä aloittaa niiden tutkiminen. Ja uusille faneille MF:n kuuntelun alkajaisiksi tuo sopii myös. Ehdottomasti.