
Vuosia sitten Saimi huomasi kuinka Siirin kiikkustuolin lempeä huojunta oli muuttunut toispuoleiseksi ja häirinnyt näin jatkuvasti molempien kauneusunia. Kun Lemmensirkuksen väkeä alettiin juuri siirtämään metsäpirtistä kohti lopullista maison de tolérancea, jalaksen tasapainottamiseen käytetty esine paljastui kadonneeksi "Impeyden silta" -kappaleen master-savikiekoksi.
Toistuvien ilmoitusten perusteella kyseinen kappale on jostain syystä ollut täällä soittokelvoton, mutta asia korjaantuu nyt! Kokoontukaa siis yhdessä gramofonin ääreen ja nauttikaa "Lemppareiden"...
Saimin ja Siirin viimeinen kappale ennenkuin tuli tuhosi studion. Kappaleen nimi tulee siitä, että Siiri raahasi Saimin ulos miksauspöydän äärestä tulen jo nuollessa Saimin frakin liepeitä. Kiire tuli, mutta Lemmensirkus ei voi jättää tätä kunnianhimoista, joskin hieman keskeneräistä tekelettä julkaisematta. Kiitos kaikesta ja lämmintä joulua teille kaikille toivoo Lemmensirkuksen väki.
Joskus lemmenleikit voivat tuntua työltä, mutta kärsivällisyys palkitaan. Kyllä se kevätkin sieltä tulee!
Ikuisuusprojekti, iältään Saimin ja Siirin luokkaa, on vihdoin valmis. Ja eikun metsään!
Uusien kappaleiden kyntöprosessin aikana rentoutukaa tämän arkistojen aarteen parissa. Kappale Saimin ja Siirin alkutaipaleelta, hetken tämän sivun ykköspaikalla. Uutta materiaalia tulossa pian. Kesää! - Saimi & Siiri
Saimi ja Siiri sutaisevat zamboneillaan pitkän talven kuurat tärykalvoilta ja nykäisevät kuulijan hormonihammondin vireeseen kevään koitoksia varten!
Kapteeni käskee: Lisää tällaista :)