Koko perheeni on musikaalinen. Isäni Reijo on jo tehnyt levyn Menorahin kanssa (Jumalan tuuli). Äiti soittaa siinä rytmisoittimia. Ja jos nyt näin "salaa" kerrotaan, niin äidilläni on aivan ihana lauluääni. Perheemme veljet eivät vielä ole uskaltaneet avata äänihuuliansa, mutta toivon, että sekin päivä koittaa.
Siukauksin,
Heidi "Mollis"
History:
Omalla kohdallani pääsen toteuttamaan unelmani laulamisesta ja mahdollisista esiintymisistä.
Artistilla ei valitettavasti toistaiseksi ole kappaleita Mikseri.netissä. Voit halutessasi kuunnella kappaleita artisteilta, jotka ovat
merkinneet tämän artistin vaikutteekseen.
Voit myös lisätä omalle kotisivullesi soittimen, joka soittaa tältä artistilta vaikutteita saanutta musiikkia. Lisää vaikutesoitin sivullesi