Minun oli huudettava suureen ääneen
jotta kuulisin itseni
kakofoniasta, oman mieleni peikkoijen
demokratian edustuksellisen
Sinä istuit kaiken aikaa siinä hiljaisena
jotta kuulisit itsesi
metelissä jonka ulkoistin
sinut syrjään sysäsin
Me olimme pikkulapsia
vain vähän aikaa leikimme yhdessä
jaoimme todellisen maailmaan
sinä olit kaverini
sinusta elämäni koostui
tekomme toisillemme
elävätkö vieläkin
Valon piirissä elämme kera sen vähän tai paljon
mitä kullakin on
pimeissä onkaloissa maailman raunioiden
joiden painoa ei nosta ihminen
Joku voi taistella
joku luovuttaa
havahtua tai nukahtaa
sankaruus ei sido kantajaa
eikä hyvyys arvostele asuaan
ne kulkevat omia reittejään
Nämä risut tuon nyt nuotiollemme
vain tämän olen oppinut
tämä oikeasti olen vihaisuuteni takana
taipaleen tekemättömän
Yksinäisellä niemellä tuulisella letolla
jonne seilasimme rikkinäisellä lautalla
Yksinäisellä niemellä tuulisella letolla
jonne selvisimme kuin ihmeen kaupalla
Käsillämme meloen, jäätävällä syysmerellä
paikkaan missä aivan pienenä äitiemme kanssa
hetket onnellisimmat ensimmäisten muistojemme
talven valkovaloon kultakorttein' kainalossa
Nämä risut tuon nyt nuotiollemme
maailman laidalla
tämä oikeasti olin ujouteni takana
taipaleen tekemättömän
Yksinäisellä niemellä tuulisella letolla
jonne seilasin rikkinäisellä lautalla
näkemäni, kuulemani, tiedetyn, tunnetun
heitän kaiken nuotioon, turhan sekä tarvitun
Jaksanko siltikään nostaa katsettani tässä kohtaa
uskallanko kohdata kasvoja savu tänne johtaa
hyväksyn kaiken tapahtuneen, sen vääjäämättömän askeleen
mutta yhdistääkö meitä mikään minkä varaan rakentaa
lauttaa
maailman reunalta
takaisin.