Intiaaninainen rukoilee, katsoo toteemiin,
pyytää: tule suuri henki, anna rauha kansallein,
kun kaikki meitä sortaa, alas painaen,
pois ottaa maamme, kaiken, kauniin tuhoten.

Nainen kivellänsä laulaa, laulaa lauluaan,
se kertoo miehestänsä, jonka vihollinen vei.
On hällä kaksi sulkaa, jotka soturiltaan sai,
ne ainut muisto miehestänsä naisella on kai.
Nousee silmiin kyyneleet, kun rukoilee hän ain:
tule suuri henki, anna rauha kansallein.


Silloin kotka taivahalle nousee lentäen,
niinkuin merkkinä jumalan on ikuisen
Onnellista aikaa naiselle hän toivottaa,
ja vuorten taakse taivaan sumuun, hän viimein katoaa


Nainen nousee kiveltänsä, siihen uskoen,
että koittaa kansallensa uusi kaunis huominen,
joka tuo taas rauhan, rauhan päälle maan,
jossa kaikki ystävinä, jälleen elää saa.
Intiaaninainen katsoo toteemiaan kiittäen,
et on rauha kansallansa, rakkautta riittäen.


Silloin kotka taivahalle nousee lentäen,
niinkuin merkkinä jumalan on ikuisen
Onnellista aikaa naiselle hän toivottaa,
ja vuorten taakse taivaan sumuun, hän viimein katoaa


Silloin kotka taivahalle nousee lentäen,
niinkuin merkkinä jumalan on ikuisen
Onnellista aikaa naiselle hän toivottaa,
ja vuorten taakse taivaan sumuun, hän viimein katoaa


Vieläkin tuo nainen katsoo toteemiaan kiittäen,
että sai hän mitä pyysi, pyysi rukoillen


Sanat: Petri Aho
Sävellys: Kai Sundström