- Huivista aurinkolasit -

Hivelen parvekekaiteen kosteaa, lohkeillutta maalia.
Sadepisaran seinämä pullistelee auringon lämmöstä.
Se hikoilee, antaa hajun ja leiman tunteelle joka tekee tuloaan.
Tunne ei ole väärässä eikä sen tarvitse selittää olomuotoaan.
Olen tiivistynyt arpakuutioksi.


Tummanpuhuvin pilvi kertoo aina ne rankimmat tarinat.
Se läväyttää kämmenkuppiini taakkansa, piiskaa paljasta ihoa.
Pilven reunalta valuu norona muste, joka kirjoo kallioon kartan.
Tieni, kulkuni, lupani ja luvattomuuteni.
Näin minuun ei voi eksyä.


Kuusen vahva tuoksu kielii juurien voimasta juoda janoonsa.
Pihkassa kullan kimallusta, taito takertua, liittää yhteen erilliset.
Tervatut siltalankut pääni päällä, taivasta edes jokunen metri.
Liikenteen jyminä muistuttaa myllynkivien laulua,
valmiin viljan itkuvirttä, katovuosien hymniä.
Mikrossa valmista kauraa.


Pukeudun tänään mustiin matonkuteisiin, vasta revittyihin.
Sidon silmilleni hauraaksi hiutuneen huivin, aurinkolaseiksi.
Koristaudun ruosteisilla kettingeillä, lastaan itseni painoarvolla.
Isken halkeilleen muovitiaran päähäni, kallelleen.
Kättä lippaan ja leveä haara-asento,
peilikuvalla vieras varjo.