mä olin kai kahden vanha
kun mä rantaan kävelin
ja silloin mä huomasin asian tään
jota kauan ihmettelin
kun mä astuin ihan rantaan
ja alas veteen kurkistin
näin veden alla asuvan pojan
joka katseli mua takaisin
ja se oli ihan kuin minä
mut se seisoi väärinpäin
ja se katosi kun sitä kosketin
mut pian uudelleen sen näin
ja vaikka silloin en ymmärtää voinut
että katselin itseäin
niin silti ymmärsin paljon enemmän
kuin olen ymmärtänyt jälkeenpäin

miksi vesi on sinistä tai vihreää
mutta lasissa väri sen pois häviää
mitenkä mikään noin kadota vois
ihan niinkuin se taikuutta ois

ja mä kävelen rantaan jälleen
alas veteen katselemaan
ja yhä vielä vuosien jälkeen
näen samat asiat taas uudestaan
on siitä pojasta kasvanut mies
ei sitä muuten tuntisikaan
mut se seisoo vieläkin väärinpäin
eikä kääntyä voi milloinkaan

mutta rannalle tulee se mua tapaamaan
enkä milloinkaan joudu mä odottamaan
mutta minne se menee kun lähden mä pois
ihan niinkuin se taikuutta ois

joki kyyneleet tuhannet pois kuljettaa
niin paljon matkansa varrella nähdä se saa
kautta koskien kuohun ja suvantojen
virta elämän vie mereen ikuisuuden