Viski vei taas jalat alta, varomattomalta kulkijalta.
Kahvi maistui krapulalta, kuivalta ja happamalta.
Aamutoimet törmäillen, eilistä etsien.
Peili kertoo sen, sainko turpaan vai no.
Vuorokausi vaihtui, olo pikkuhiljaa haihtui niin.
Baskeriin ja pikkutakkiin taiteilija verhottiin.
Ja niin elo maistui niin, upposi taas taiteisiin
tuo pikkumainen pirulainen, vastarannan kasvatti.
Pitkään jaksanut ei odotella jälkeen vuoron kun,
hiihti harjoituksiin kuoron hengitystään hiomaan.
Siitä vihkikiven vaimo saa, kuvitteelliseen pikkusormeensa.
Erikoisuuden tavoitteluako vai skitsofreniaa!?
Helppoa elämää – ei tarvitse kuin kärsiä.
Helppoa elämää – ei tarvitse kuin menestyä.
Minä olen taide, taide olen Minä.
Mitä tulee ruutuun? Mitä yli jää? Miltä tuntuu, kun pää maailman syliin leviää?