Tuo kurnutus, joka saa sut noutamaan korvasi lähimmältä löytötavarapisteeltä.
Se sinut saa, paniikinomaisesti, aivosi turruttamaan.
Pulloilla ja piikeillä, pillereillä, kaikella minkä käsiisi saat.
Ja ellet vielä järkeäsi menetä, olen varma että olet jo hullu.

Hypokriittiset lauserakenteet kajoavat mieleesi kuin vahva huume.
Ilman kyyneliä et enää osaa nauraa.
Vaikka se kurnuttaa, kuulet sen puheena ja otetta en sinusta enää saa.
Jos yrität paeta omatoimisesti, sen punaiset silmät sua kurkkaa.
Ja silloin voit viimeistään hyvästellä järkesi.

Sen punaisilta silmiltä, et koskaan aio paeta.
Harmailta asfalttikaduilta, etsit jotain kaunista.

Se on saanut sut vangiksi ja tappanut puoliksi, enää kuoleman kanssa kisaa käyt.
Se on kahdeksasta neljään tai neljästä kahdeksaan eikä maaliviivaa vieläkään näy.
Voit jatkaa ja kuolla tai kuolla ja jatkaa eteenpäin puolimielisenä.
Mutten usko ett voit juosta pakoon herra rupikonnan silmiltä enää.