Aika kuluu niin hitaasti madellen, sekunti sekunnilta eteenpäin edeten/
Katson kelloon se näyttää vaan seitsemää, kuin olisi näyttänyt sitä jo ennestään/
En tiedä onko ilta vaiko päivä, kun leijailen yksinään kotona päivät/
Oon sekasin niin kuin ne känniukot siellä, syrjäsel kadul hiljasel tiellä/

Joku sanoo mulle ryhdistäydy, mut en tiedä miten se tehdä täytyy/
Kun ei oo kukaan sitä mulle kertonu, ja vaikka oiskin niin se muisto on menny tomuks/
Raahaudun ylös portaita himassa, aivan kuin kiipeisin kohti taivasta/
Niin rauhallinen oon, ei paniikkia luulisin, aivan kuin viimeistä matkaani kulkisin/

Sulkisin silmäni jos vaan voisin, monen asian tekisin toisin/
Mut ei niin vaan voi se on jumalan sana, jokaisen ihmisen on kaduttava/
Joitakin tekoja ja niin myös minäkin, oon tehny jotain jota kadun mä itsekin/
Enkä mä pysty niille mitään enään, kunpa en ois menny niitäkään tekemään/

Niinhän ne sanoo älä kadu mitä oot tehny, vaan niit tekoi mitä ei koskaa tullu tehtyy/
Mut en mä voi tuota juttua noudattaa, kun oon tehny jotain niin kamalaa/
Puhun kuin oisin huomenna kuollut, mut ei sitä tiedä mihin elämä tuo mut/
Ois elettävä kuin tää päivä ois viimenen, siihen pysty en vaan tyhjänä liitelen/

Katse on kylmä, kosketus on kylmä, mun ajatukset kylmät, kaikki vaan kylmää/
Hylkää kaikki tärkeät mut, joskus tuntuu kuin olisin jo kuollut/
Oonko mä näkyvä, näkeekö kukaan mut, vai onko nää vuodet näkymättömäks tehny mut?/
Kun tuntuu että kaikki kulkee lävitseni, ja peilistäkin nään muuta kuin itseni/
x2