Vain vanhan kaappikellon raksutuksen kuulen.
Ei sitä kukaan toinen ole ehkä koskaan kuullutkaan.
Viimeisen silauksensa tasatunnin lyönnit tuovat
kaksitoista kertaa. Vaihtuu vuorokausi taas.

Kellon tahtiin lyönnit sydämeni virtaavat
tämän maailman ääriin kadotakseen unholaan.
Pian virrat seisahtuneet murtuessa kuoren jäisen
vapaana taas kerran taivaan nähdä saa.

KERTOSÄE
Mustaksi maalatussa vaunussa on vielä tilaa.
Mukaan vaan unholaan, seikkailuun viattomaan.
Unohtuu murheet, huolet, kun kohta pois jo kuolet.
Kaikki paha päättyy vielä aikanaan.

Ei tullut aikaa jälkeen tuhlattujen vuosien.
Viimeistä sekuntia hieman pidemmäksi venytän.
Hukkaan heitettynä kiskoilla lepää vuodet nää,
joiden hedelmiä ei koskaan nähtykään.