On suuri sun rantas autius, sitä sentään ikävöin, miten villisorsan valitus soi kaislikossa öin.

Joku yksinäinen, eksynyt, joka vilua vaikeroi, jok on kaislikossa kierrellyt, eik emoa löytää voi.

Sun harmajata aaltoas olen katsonut kyynelein: ens surunsa itkenyt rannallas mun on oma nuoruutein.

On syvään sun kuvasi painunut ja sitä ikävöin. Olen villisorsaa kuunnellut mä siellä monin öin.