Katveessa kuusiston, kartano seisoo
Valon hylkäämä, tulen raiskaama
Kylän asukkaat välttävät, kertovat
tarinaa kauan sitten kuolleista

Karitsan luut pihalla makaa
Korppi jänteitä nykii ja nauraa
Yön hämärän kajoon nousee jälleen

Kylmyyden aikaa maistaa
Väsyneet, etsien rauhaansa
eivät sitä pysty käsin koskettamaan

Hädissään ääntää ja kituu
Et täältä löydä
kuoleman vapautta!

Verhoutuu epätoivon huntuun
kun kartanon nurkat tummuu
Vihan kosketukseen antautuu
maan mullasta nousee uusi voima
Ei se kauan odotettu karitsa
joka pihamaalla raatona makaa

Koittaa aika, toivo kuopataan
pakokauhua turhaa kokea saa

Kylmän liekin loistossa
valtias maataan tuijottaa
"Nämä loiset hautaan kaivetaan"

Rautaportin takaa kukaan
ei pääse pakenemaan!
Ilman taistelua, sielut kadotettuina

Jäi vain liha kylään makaamaan
Ei pelastajaa kuulunut
Huoripukki raastoi voiton ajasta
vainosi pyhän viimeistä viljaa

Helvetin portin ovat avanneet
pelko ja viha päässyt vapauteen
Uuden ajan koitosta katsokaa!

Ei enää pelastajaa, ei enää valoa
Kylmänhikeä ja verta valukaa
Taas kartanon nurkat tummuvat
ja kyyneleet huuhtovat maan!