Historia:
Eräänä kauniina päivänä Pahvilaatikko koki valaistuksen ja tahtoi oppia soittamaan rumpuja. Niinpä hän harjoitteli ja harjoitteli. Lopulta Pahvilaatikko sai omat rummut, joten harjoittelun määrä lisääntyi vielä. Lopulta hänestä tuli kaikkien aikojen paras rumpali. Hetken aikaa Pahvilaatikko oli tyytyväinen, koska löysi itsellen lisää vapaa aikaa. Kuitenkin Pahvilaatikko tunsi halua oppia lisää musiikista. Niinpä hän haki varastosta ihmis-isänsä vanhan akustisen kitaran ja opetteli soittamaan sitä. Samaan aikaan kun Pahvilaatikko harjoitteli ahkerasti kitaran soittoa, Pahvilaatikon veli, Lounaslaatikko, harjoitteli salaa Pahvilaatikon rummuilla rumpujen soittoa. Lopulta Lounaslaatikko syrjäytti veljensä rumpujensoiton herruudesta ja nousi maaiman parhaaksi rumpaliksi. Samoihin aikoihin Pahvilaatikko oli täysin oppinut kitaristi. He päättivät yhdistää mestarilliset taitonsa soittaa musiikkia, ja niin KÄÄRETORTTU oli syntynyt.
Artistilla ei valitettavasti toistaiseksi ole kappaleita Mikseri.netissä. Voit halutessasi kuunnella kappaleita artisteilta, jotka ovat
merkinneet tämän artistin vaikutteekseen.
Voit myös lisätä omalle kotisivullesi soittimen, joka soittaa tältä artistilta vaikutteita saanutta musiikkia. Lisää vaikutesoitin sivullesi
Gay-A on paras xDD no ei.. minä oon paras! kai pistätte mun biisin näytille ;D pikku Gay-A:lle rerkkui <3 ei mua tarvii pelätä ;D