Oma gypsy swing tulkinta George Gershwinin musikaalikappaleesta "Oh, Lady Be Good".
Mulla on muistissa miljoona pikku riffiä ja ajattelin nyt pistää yhden purkkiin. Improvisoin siihen pienen melodian ja sitte vaa annoin tulla mitä tulee. Perkussioina käytin mm. pizzapahvilaatikkoa, viinilasia ja olutpulloa :) Alors, Voila!
Oma tulkinta hienosta Luiz Bonfan säveltämästä kappaleesta elokuvaan Black Orpheus.
Vuosi takaperin nauhoitettu biisi. Tunnelman luominen onnistu aika hyvin. Vai mitä? ;)
Samassa hengessä nauhotettu pätkä kuin ensimmäinenkin. Tälläkertaa hieman kokeellisemmat sointuvaihdokset. Ideat loppuu vähän kesken improvisoidessa mutta väliäkös sillä :)
Jo pidemmän aikaa mielessä pyörinyt ajatus musiikista jossa tonaliteetti vaihtuu kokoajan kuitenkin siten, että kuulija ei välttämättä aisti sitä niin selkeästi ja tietenkin musiikin ehdoilla. Todella haasteellista tehdä hyvä melodia tällaiseen. Tästä olis tarkotus tehdä joskus ihan oikea nauhotus bändin kanssa. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Kitarariffin pohjalta kehittynyt lyhyt biisi joka on tarkoitettu alunperin laulua varten mutta koska David Lee Roth oli niin kiireinen niin päätin soittaa pienen melodian riffin päälle ja höystää sitä pienellä improvisoinnilla. Ehkä joskus muotoutuu ihan koko bändille.
Rakastan tangomusiikkia ja erityisesti Astor Piazzollan musiikkia. Hieman samassa hengessä tehty keskeneräinen kappale.
Erilainen versio mollitangosta. Taustalla kuuluu hiiren sydämentykytys, vai? ;)
Viime vuonna (2005) tein tällaisen klassiseen äänenkuljetukseen perustuvan sovituksen vanhasta kansanlaulusta "Kauas ne pilvet karkaavat". En oo vielä ehtiny nauhottaa melodiaa tuohon jousikvartetin päälle mutta se on tulossa joskus tulevaisuudessa.