
Folk-lallatuksesta tulikin power poppia, koska kerron itselleni joka ilta että olen kosmos. Tekstissä sotketaan asioita keskenään ja musiikissa nyökätään Big Starin seuraajille lainauksin, joita voi tai voi olla että ei voi löytää.
2.9. Kitarat pikkaisen lujempaa ja monompina
Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään
|
Begemot 1 päivä sitten Vaikka ero ei ole mahdottoman suuri tyylillisesti aiempiin tuotoksiin, mutta silti tuntuu, että viimeiset kolme kappaletta edustaisivat jotain uutta kautta katalogissasi. A-osan melodia oli mieleeni, toki sillä saralla oli tuttuun tyyliin toimitusta jokaisessa osassa. Sovitus rakentui pikku hiljaa ja kitarasoolon alkaessa tuli jopa sellainen puhdistunut fiilis: minä ymmärrän tätä musiikkia ja juuri noin sen pitää mennä. Sanoitus oli hyvinkin moniselitteinen, mutta muutama nosto. "Kosketus katoavaan hetkeen" on hieno ja kaunis ilmaisu, ilman että täysin tarvitsee tietää mitä se tarkoittaa. Nyt napsahti keskikahdeksikko kohilleen ja toteamukset vaihtuivat kysymyksiin. Ylipäätänsä tästä voisi käyttää termiä muotovalio. |
|
||