Soundeista sen verran, että en muuttaisi mitään. Pidän itsekkin hyvin paljon suht kuivista kitarasoundeista. Tässä oli runsain mitoin elämäniloa ja positiivisuutta. Jotenkin jäi kevyt hipahtava fiilis, mikä toi rentoa huolettomuuden tunnetta. Melkein jo kaivoin hapsutakin vintiltä esiin. Näitä sun biisejä kuunnellessa tulee esiin musiikin tekemisen omaleimaisuus. Vaikka kuinka yrittäisin kopioida tyyliäsi, se tuskin onnistuisi. Tapasi tehdä musaa, soundimaailma ja nuo mahtavat stemmat ovat vain Snacken DNA:ssa.

Tässä on ehkä raffimmat soundit kuin aiemmissa, mutta kokonaisteoksena tämä on kovin mieleeni, ehkä jopa se kaikista mieluisin (Ainakin sotabiisi on jäänyt myös mieleen). Olen tietysti helppo kohde tälläisellä british invasion -menolla. Mikähän se droppaus oli, jotain Nikkistäkö?

Meinasin edelliseen arvioon kirjoittaa, että välillä laulu on ehkä liikaa edessä suhteessa taustaan (kuuluisa makukysymys), mutta tässä raffimmassa menossa stemmat ja leadi sulautuvat hienosti yhteen keskenään että taustan kanssa. Oliko jopa tuplattu laulu? Kai tässä on enemmän kuin neljä raitaa? Kuitenkin kaikki elementit kuului hyvin.

Sanoitus nostaa tämän yhdeksi parhaimmaksi biiseistäsi. Tässä on paljon kuulijalle jotain mihin tarttua, mutta myös lisäksi lyyristä omaa kivaa. Universaali laulunaihe, samaistuttava tilanne sekä klassinen aika peilaus menneen ja nykyisyyden välillä. Tämä on kuin 2020-luvun indieveresio Junnun nuoruushaikailuista.

Hieno nimi myös laululla!