|
Storming EyesMeanwhile |
Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään
|
Snacke 10 tuntia sitten Joku absurdi käänne voisi tehdä hieman kuumeisesta tekstistä kuulijaystävällisemmän. Päästä minut humalassa myrskyäviin silmiisi on kuitenkin kivan irlantilaisesti sanottu. Kiinnostaisi kuulla suomeksi millainen tarina sieltä aukeaisi, sanottavaa kuitenkin selkeästi on. |
0
+1
+2
|
|
|
|
Sunt1o 2 päivää sitten Hyvä ääni ja hyvin laulettu, kitarakin kuulostaa hyvältä Kitarasoolo on hyvä. |
|
||
|
Marko Hotti 5 päivää sitten Kappale kuulosti pitemmältä mitä lopulta olikaan. Ammattitaitoisen nuukasti toteutettu kuitenkin kolme ja puolminuuttinen. Semmoinen jyrisevä rauhahan tässä välitty sekä lauletusta että kitaransoitosta. Ja varmuus. Ei sitä oikeaan hyvään tartte lopulta koko maailmasta ammentaa. Riittää että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan tekemässä oikeita juttuja joilla on itselle väliä. |
|
||
|
Begemot 5 päivää sitten Nyt taitaa olla Karkialammella enää muutama Nato-upseeri. Hyvin laulettu ja säestetty. Onko akkarissa tosiaan joku efekti, jotkut taajuudet kuulostaa tosi hyvitä, välillä taas jotenkin ohuilta. Kertsissä ainesta, toimii aina kun menee harmonian korkeimpiin kohtiin. Sanoissa ehkä liikaa metaforia, mutta tuskin kiinnittäisin huomiota, jos tää olisi vaikka Claptonin Unplugged levyllä. Aina etsitään sitä kärkeä, niin tämä oli miulle yksi mieluisammista sävellyksistä tuotannostasi. |
|
||
|
ricbay 6 päivää sitten Tarkkaa kitarointia jälleen. Taitaa olla joku nauhasaturaatio efekti tuossa kitarassa. Sopii kyllä siihen tuomaan nostalgista otetta. Sulta kyllä onnistuu monenlainen musa, mutta jos pitäisi joku tyyli nostaa esiin, niin tällaisessa herkässä ja rauhallisessa tulkinnassa olet ehkäpä parhaimmillasi. |
|
||