Aikamoista heittäytymistä, taidokasta kitarointia, hulluuden äärirajoille menevää tunnelmaa. Hengästyttävä energiapaketti.

No johan oli taas tykitys! Näiden kanssa käy joka kerta samoin, leuka loksahtaa rintaan ja pieni hengenahdistus seuraa perässä. Ric Bay liitelee niin eri sfääreissä kuin me muut kuolevaiset, että tämänkin arvostelu on mahdotonta. Jos jostain artistin kilpailun alkuteksteistä ymmärsin, niin tämä on tehty varta vasten tähän skabaan. Kiirettä on pitänyt, sen verta monta kurvia oli biisissä, ja humoristinen sanoitus oli taas sitä itseään. En ole varsinaisesti metallimusiikin ystävä mutta tämän kuuntelin mielelläni, vaikkakin laulusta tuli mieleen eräs J. Ahola. Pitääkö siitä vai ei, lienee makuasia. Taitaa olla artistin valitsema tyyli, mutta josko testaisit muuta. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä sitten...

Jargoslavia meets zappa meets joku mulle tuntematon metalliosasto. Jos perusbiisi on kuin aikakausilehti, on tämä jälleen uusi hieman kieron nerokas novelli. Sovituksen ja sävellyksen hienoista yksityiskohdista en mainitse sen enempää kuin että perusteltua monimutkaisuutta, varsinkin kun osas keventää sitä sopivasti hassuttelevalla, kauhuelementeistä huolimatta, onnistuneen komediallisella tekstillä. Joskus liikkui huhu, että mikserissä on ”secret millionaire”, niinku joku iso stara joka tekee anonyyminä tänne huvikseen kappaleita, minä veikkaan sinua. Hiki tuli taas ja haluan korostaa sitä, että tason korkeudesta huolimatta olen sentään voittanut sinut joskus.

..niin ja unohtui mainita: tuo kakkoskertsin "menee-näin...eikun-uudestaan-modulaatiolla" -veivaus saa aikaan tajuttoman hyvin toimivan tehokeinon piisin loppuun. Yesh!

Huh! Onpas taas kerran hitonmoisella antaumuksella tehty piisi. Kitarasoundi on niin #€%& hyvä että ihan pahaa tekee... :D Leadit viilsivät ynnä riffit sahasivat silleen, että korvavaikuissa vaikutti vaikutteiden tulleen Tanskanmaalta, enkä nyt tarkoita että olisi wienerbrödin voimalla paiskottu metallia kasaan... Enihuu, mainiosti ryskyttää menemään.

Alkaa olemaan jo kulunut ilmaisu, mutta tämä ei ole musiikki vaan tämä ricbaymusiikkia. Eksotiikkaan oli löydetty tuttuun tyyliin oma kulma. Kertaa varmaan minusta jotain, mutta tykkäsin tuosta alun heavyriffistä ja sen soundista. Siinä on jotain randymaista. Samoin menossa ja sooloissa muutenkin tulee sellaine 80-luvun alun heavy mieleen. Stemmoista pidin myös.

Palaan vielä alkuun, että tämä on ricbaymusaa, jossa on tiettyjä toistuvia elementtejä, niin kuin kaikilla on. Sinulla on paletti onneksi sen verran suuri, ettei varsinaisesti tule koskaan petyttyä. Edellä mainitulla viittaan genrevalintoihin, äänilalan suomiin mahdollisuuksiin, rytmillisiin riimeihin, omaperäisiin laulunaiheisiin. Nämä kappaleet eivät ole vaan rakennettuja kitarasoolojen alustaksi. Itselle tästä teemasta tulee parin aasinsillan kautta mieleen Maccan Live let die

Aiheesta tuli mieleen sanonta: elämä on seikkailu, ei pakettimatka. Kun biisin tekoon on selvästi käytetty niin paljon aikaa kuin tässä, tulee mieleen, miten pisteyttäisin tämän biisin jos se olisi vain kiireellä hutaistu? Tässä tapauksessa tekee mieli antaa kympin eestä pisteitä ja kunniaa jo työnteon määrästä. Ja siitä että koska aikaa on käytetty taitavasti, lopputuloskin on viihdyttävä ja omaperäinen. Mulle tulee mieleen semmoinen sana kuin "kuuntelijaystävällinen". Mikä on tietynlaisen musiikillisen itsetietoisen röyhkeyden ja kuulijan kokemuksesta piittaamattomuuden vastakohta.