Kuule, maaemon syli, ja metsän väki,
ota vastaan tämä vaeltaja, elon taival päättynyt on.
Tuli, joka sydämessään paloi, on nyt sammunut,
mutta savuna se nousee taivaan laelle,
kantamaan hänen muistoaan aikojen halki.

Tässä lepää hän, juurien kietomana,
maan varjoihin hän kätkeytyy, mutta ei katoa.
Hengen virta jatkaa matkaansa,
Saivon syliin, tuonelan tuvaksi.
Hänen sielunsa kantavat hiiden linnut,
Saavuttamattomiin, ikuisuuden pyörteisiin.

Katsokaa, varjot, kuulkaa, tuulet,
yksi teidän joukossanne nyt vaeltaa.
Hänen askeleensa kaikuvat kivillä,
hänen henkensä hohtaa tähtien joukossa.

Lepää rauhassa, metsän lapsi,
maa ei ole painosi alla raskas,
eikä virrat vie sinua pois.
Täällä jää muistosi, täällä elää äänesi,
kunnes aika itse päättyy.

Tuli valaisee polun Saivon porteille,
vesi pesee elämän taakat pois.
Ja me, jotka jäämme, lausumme:
Ole osa maata, ole osa taivasta,
ole osa kaikkea, mikä ei koskaan katoa.