Musta tuntuu, että tämä pitäisi arvioida raakademona. Tästä ehkä pitäisi kuulla lopullinen versio ennen kuin dumaa, kyllä tässä sävellyksellistä potentiaalia olisi.

Ihan mielenkiintoisia biisi kommentteja tällä kertaa.

Laulu kuulostaa siltä, että asutaan kerrostalossa ja vaikka tekisi mieli rääkkyä, niin pitääkin kuiskia. Tai sitten mikin ääressä on perheen isä keskellä yötä, kun muksu ja muija nukkuu ja faijalle iski yöllinen terapeuttinen tarve äänittää ehtaa metallimusiikkia vaipparallin vastapainoksi.
Tässä oli paljon hyvää kotisohvamaista
hapuilevaa neliraiturimenoa itse genreä silti mukavasti
kunnioittaen. Paljon hyvää sydäntä tässä.

Piisin rakenne vähän viivamainen. Aiempien kommentteja komppaan rumpujen osalta.
Aihepiirin (sota) tunnelma välittyy.

Tällast kuulu kaikista muista treenikämpistä, kun itse vedin bluesia, ja ne muut oli taukohuoneessa että teil on kyl erikoinen meininki. Oi niitä aikoja.

Heh, on vissiin ricbayn kanssa eletty musiikillisesti samankaltaista nuoruutta, koska nuoruusvuodet tuli itsellekin tästä mieleen. Tosin minä eksyin sitten grungen suuntaan jossain kohtaa. Soundit oli tosiaan vähän tunkkaiset ja kitarat ja rummut turhan voimattomat, mutta toisaalta tästä tuli vahvasti mieleen nauhat mitä eräs kaverini vaihteli ympäri maailmaa . Sillä oli aina joku uusi ja eksoottinen bändi suoraan syvimmästä pimeydestä ja monesti ne nauhat kuulosti hyvinkin paljon tältä. Eli tässä oli vahvasti se soundi kun studion sijaan tehdään itse ja kasetille ja jollain tavalla sekin lämmitti sydäntä. Toki varmasti keskivertokuulija arvostaa niitä soundeja sitten enemmän joten kannattaahan tästä tehdä versio paremmillakin soundilla. Ja loppua miettisin minäkin. Loppui nyt vähän seinään, eikä välttämättä hyvällä tavalla. Ideaa tässä kuitenkin oli.

Kitarat ei ihan vireessä keskenään. Stereo monon sijaan toisi raikkautta. Rummut aika ponnettomat. Samoin lauluun toivoisi enemmän ruutia ja tunnetta. Ideahan biisissä on kelvollinen. Raikkautta raskaisiin kitaroihin saa äänittämällä kompit esim. kahteen kertaan ja panorointi 70/70. Jos oikein hyvän haluaa, niin neljään kertaan. Panorointi ekalle kitaraparille 100/100 ja toiselle 80/80. Soitto tietty pitää olla just, eikä melkein synkassa joka otoksella, muuten ei kuulosta hyvälle. Kolmellakin saa hyvän 100/100 ja kolmas keskelle. High gain kitarat on aika veemäistä miksattavaa. Siis ihan vinkkinä vaan, kannattaa kokeilla. Mulla tuli tästä hyvällä tavalla oma nuoruus mieleen, kun oli neliraituri, marsun pinkka ja vihainen nuori mies.

Metalli ei lähtökohtaisesti ole se musiikin laji josta korvani eniten tykkää. Sanoista ei mitään hajua, en osaisi niitä kuunnella muutenkaan vaikka olisi hajua. Mutta kyllähän tämän voi sotaan istuttaa jo tyyliltäänkin. Metal loves metal. Loppu tuli sittenkin vähän yllättäen vaikka biisillä on kohtalaisesti mittaa.

Tämä kisa houkutteli tavallista enemmän heavyä, mutta se on ymmärrettävää, kun kerta aiheena on sota. Itselle tälläinen kappale tarjoaa seurattavaa etenkin kitaraosastolla (jossain kohtaa kyllä kuuntelin että oliko outo harmonia vai epistä). Jos tässä vertaa vähän kuin puolivahingossa muihin saman genren kisakappaleisiin, niin ehkä tämä oli piirun verran hiomatonta ja ehkä vähän monotoninen. Mutta lähtökohta eli riffit pelitti paikoin hyvin.