Kuten jo aiemmin viestitin, jokin tässä muistuttaa minua suuresti Aavikon tuotannosta, lo-fi-estetiikkansa tähden etenkin hieman vanhemmasta.

Kuten muidenkin Huonot samplet, parempi biisi -kappaleiden tapauksessa, myös tästä on sanottava, kuinka vaikuttavaa on, että äärimmäisen vaatimattomista pohjasampleista on todellakin saatu rakennettua jotain näinkin koherenttia ja vieläpä esteettisesti näin miellyttävää. Lo-fi-rummut tuntuvat jopa hieman lätkähtelevän, mikä ei ole minkään sortin itsestäänselvyys; erinäisiä riffejä soittavat soundit kirskahtelevat; basso jyllää ja kokonaisuus kuulostaa ylipäätään todella hyvältä. Ikään kuin lo-fi-estetiikan hifimpi pääty.

Sivuhuomiona: kappaleen avoin hihat-sample kuulostaa tismalleen siltä, miltä beatbox-haikat usein kuulostavat.

Rakenteeltaan kappale on suoraviivainen. Rummut ohjaavat meidät suoraan asiaan, ja parin lisäsoittimen esittelyn jälkeen päämotiivi tarjoillaankin suoraan korvakäytäviimme, ja hetken päästä sitä varioidaan uudelleen. Pienimuotoinen väliosio himmailee menoa hetken, minkä jälkeen sama kuvio toistetaan pienillä lisämausteilla.

Nautin kokonaisuudesta etenkin näin roskasamplekilpailun viitekehyksessä suuresti, mutta koen, että joillain tavoin se olisi voinut iskeä vieläkin kovempaakin. Ehkä suurin näistä on juurikin tuo rakenne, joka olisi varmasti hyötynyt pienestä lisädramatiikasta. Elementti kerrallaan nouseva ja laskeva rakenne on toki hyvin tyypillinen tapa rakentaa tällainen electroboogie, mutta pienellä lisädraamalla kokonaisuuteen olisi voinut saada huomattavasti lisää jännitettä.

Yksinkertaisemmillaan jokin pieni bridge ennen pääriffin täyteen vauhtiin päästämistä olisi voinut olla erittäin mehukas ratkaisu. Toinen kutkuttava ajatus olisi ollut rakentaa mukaan muutamia lisäfillejä kuulijaa yllättämään.

Toinen mielestäni kehityksen arvoinen alue olisi ollut kappaleen miksaus. Teknisesti mitään ongelmaa ei sinänsä ole, vaan kaikki kyllä kuulostaa todella asialliselta etenkin pohjasamplet huomioiden. Huomaan vain jääväni kaipaamaan selkeyttä jo äänenvoimakkuuspuolella. Kun esimerkiksi keskitaajuusalueella maalaava kitinä ja pääleadi on miksattu koko ajan samoille tasoilleen, huomaan hämmentyväni siitä, kumpaan minun halutaan kiinnittävän huomiota milloinkin. Jos toinen elementti olisi toisen mukaan tullessa esimerkiksi laskenut vaikka vain muutaman desibelin verran, olisi kuuntelun ohjaus toiminut varmasti tehokkaammin.

Mikään tästä ei tarkoita, etteikö kappale toimisi, koska se todellakin rullaa ja tyylillä. Tuntuu vain, että se on tunnetason intensiteetiltään koko ajan melko tasainen, mitä se ei puolestaan esimerkiksi sävellykseltään ole alkuunkaan. Tämä ristiriita on oikeasti ainoa suurempi asia, joka minua jää kappaleessa askarruttamaan. Lopuksi on todettava, miten vaikuttavaa oikeasti on, että kappale kuulostaa teknisesti näin puhtaalta. Siihen olisi vain ehkä voinut löytää vielä lisää iskutehoa jo dynamiikan vaihtelulla, mikä tuntuu ainakin näin kuulijan roolissa sivuutetulta tilaisuudelta.

Jos kappale olisi tarjonnut hieman lisää käänteiden tuntua, tätä olisi saattanut päätyä kuuntelemaan myös kisakontekstin ulkopuolella. Joka tapauksessa, jo nyt Bird Polygamist on mielestäni erittäin vakuuttava suoritus.