Hyppään suoraan Huonot samplet, parempi biisi -kilpailujen viitekehykseen, sillä on mielestäni erittäin rohkea veto lähestyä näitä kisoja minkä tahansa teknisesti vaativamman genren puitteissa. Tech-trancea tuli kuunneltua joskus vuosia sitten enemmänkin, mutta sittemmin tapa on jäänyt.

Sävyiltään kappaleessa onkin paljon tuttua. Etenkin taustapädit ovat oikeasti varsin uskottavia, eikä hento kosketinsoitinkaan joudu häpeilemään, mitä nyt sen kohina tuntuu hypähtävän esiin muuten suhteellinen puhtaiden äänivalintojen joukosta. Myös kohinasta veistelty kaikusymbaali on erittäin asiallisen kuuloinen.

Rumpu- ja perkussiopuolella kuitenkin tuntuu, että tyylilajin odotuksista jäädään melko kauas. Enkä tarkoita, että ollakseen tech-trancea kaikkien kappaleiden tulisi kuulostaa samalta, päin vastoin. Tietyt konventiot ovat kai vain tarttuneet joihinkin tyylilajeihin toisia tanakammin, ja tällä kertaa tuntuu, että ainakin omat odotukseni olivat hieman eri suunnalla kuin kappaleessa tarjoillut äänisuunnitteluratkaisut.

Jos bassot ja bassorumpu iskisivät hieman kovempaa, kappale saattaisi antaa ainakin itselleni enemmän. Nyt kappaleesta tuntuu puuttuvan sellainen yty, joka olisi nostanut sen tunnetasolla sille alueelle, jossa kokonaisuus alkaisi myös kuvainnollisesti potkia. En myöskään ole erityisen viehättynyt uskoakseni vaiheen keskeltä aloittamalla tehdystä basson alkunapsahduksesta.

Muun muassa näiden tekijöiden takia Locus Mini löytääkin jalansijansa selvästi tech-trancen lofimmalta puolelta, enkä oikein voi sanoa, etteikö siinä kytisi pienoinen ongelma.

Tätä kappaletta ei varmastikaan voi ymmärtää täysin, ellei ymmärrä, kuinka hatarista alkuperäissampleista se tosiaan on veistelty. Sinänsä jo se, että sampleista sai oikeasti kappaleen aikaiseksi, on saavutus jo itsessään – ja hatunnoston arvoinen suoritus. Mikään sanomani ei toivon mukaan vähennä tätä ajatusta.

Mutta kun se ei tunnu tarjoilevan oikein minkäänlaista draaman kaarta, jännitteitä tai yllätyksiä, se rajoittaa itsensä melko visusti peruselementteihinsä. Viehkeää ja Vangeliksen Blade Runner -sävellyksistä minua muistuttavaa melodisempaa riffiä tunnutaan ensin nostattelevan parin minuutin ajan, mutta kun se ei päädykään johtamaan oikein mihinkään muuhun kuin pitkähköön tasabiittioutroon, koen ainakin itse pienoisen pettymyksen. Samalla huomaan jääväni miettimään ajatusta siitä, että mitä jos kappaleen dramatiikkaan olisi panostettu hieman lisää. Tunnetason lataus voisi tuolloin olla aivan erilainen nyt saavutettuun verrattuna.

Tuntuu lisäksi, että myös miksauksella kappaletta olisi voinut vielä jykevöittää reilusti. Kappale tuntuu ensinnäkin täysin alikompressoidulta, mikä tuntuu etenkin paineen puutteena. Iskut eivät solju toisiinsa ja grooven tuntu jättää paljon toivomisen varaa, kun kaikki tuntuu nakuttavan dynaamisesti melko lailla samalla voimalla. Eri osioiden välillä ei myöskään tunnu olevan tarpeeksi variaatiota siinä, miltä ne tuntuvat kokonaisuudessa. Esimerkiksi kahden minuutin kohdille osuva melodiahengähdys olisi erottuakseen ympäristöstään kaivannut huomattavasti lisää ilmaa, ja kaikkein jykevimpään jytkytyksen hetkeen olisi voinut ujuttaa hieman lisää virtaa laskemalla äänenvoimakkuutta juuri sitä ennen. Ja viimeisenä tekniselle puolelle tavallaan kuuluvana seikkana koen, että kappale alikäyttää stereokuvansa mahdollisuuksia. Sisäänpäin sulkeutuneen rytmipuolen vastineeksi olisi aivan hyvin voinut tarjoilla jotain stereokuvaltaan paljon, paljon monimutkaisempaa ja suuremmalta tuntuvaa. Jo jonkinlainen enemmän sivuille panoroitu äänikarkki olisi voinut tehdä hyvää kokonaisuudelle.

Vaikka kokonaisuus jättikin minut toivomaan jotain enemmän, mitenkään onneton suoritus Locus Mini ei missään tapauksessa ole. Se muovaa vähistä lähtöasetelmistaan eheän kuuloisen kolmiminuuttisen, joka vain olisi voinut lisäpanostuksella loihtia kuulijansa mielenmaisemaan vieläkin enemmän.

Tyylikkäitä saundeja saatu kaivettua sämpleistä ja mukava fiilis.