Örinälaulua minun on aina hankala arvostella, kun en saa siitä juuri mitään irti. Jotkut örisijät kuulostavat parhaimmillaan samalta miltä kuulostan huonoimpana krapula-aamuna. Pieninä mausteina siellä täällä örinät kyllä toimivat aina, vähän kuin chili. Tässä örisijä on kuitenkin ihan okei. Lisäksi kertsissä laulu herää eloon ja ääni on hyvä. 2:24 -kohdassa alkava osa on lauluineen melko siisti, jopa vähän eeppinen. Osion lopussa örinätkin toimivat juuri mausteena hienosti. Kappale on sopivan pituinen hyvä sävellys.

En aina oikein käsitä tätä "Melodic Death" tagia, sillä biisit eivät todellakaan aina ole kovin melodisia, kuten ei ole tämäkään. Ainut varsinainen melodiahan biisissä on vokaalimelodia kertosäkeessä. Genren nimestä voisi olettaa sävellyksen vahvasti pohjautuvan melodioihin.

Onhan tämä ihan perus-ok heviä. Ei yllättänyt positiivisella, eikä negatiivisella tavalla. Saundit ja miksaus ylipäätään olivat vähän heikonpuoleiset.

Jokseenkin äänimaailma on liian raskas ja puuduttava. Ei oikein irtoa. Mutta vokaalipuoli oli yllättävänkin miellyttävää genren huomioiden.

Voimakas alku kuulostaa nannalle. Ja muutenki tykkäsin tästä tummuudesta. Örinä oli hyvää sai jop selvee. Toteutus kokonaisuuten hyvä. Jotenkin rumpu kone kuulostaa aina tylsälle. Laulajan äänen käyttö oli kokokappaleen ajan hypnoottista.

Levyraati XIV: Jos nyt näistä raadin useammastakin raskaahkosta biisistä pitää valita se parempi, niin tämä on kyllä se. Ehkä ensi sijassa siksi, että tässä on soundit jotenkin korvaan sopivimmat. Laulaja örähtelee lajissaan hyvinkin hillitysti ja meno on muutenkin asiallista. Me like.