Taitaa listahiteissä nykyään olla kysymys enemmän markkinoinnista kuin itse musiiikista. Ja kun tarpeeksi kauan toistetaan pokerinaamalla jotain fraasia niin uppoohan se. Tunnustaahan se kidutettavakin mitä vaan, kun tarpeeksi monta vesipisaraa tiputetaan otsalle. Noh, vähemmän vakavasti, sulla on kiva idea tekstissä, ja mukava popralli siihen ympättynä. Tremolo ja vibraatto soittimissa pyrkii esille, ehkä turhankin selvästi, mutta toimii silti. Mukava kitarateema ja laulumelodia, ja kertosäkeessä laulun tuplaus tuo tukevuutta.

Leppoista meininkiä. Rytmisesti selkeä, rummut ovat hyvät, eli kyllä jalka napsaa lattiaan. Tasapainoinen kokemus. Taitaa Steven yksi tavaramerkki olla tuo stratotremolosoundi kitarassa? Kyllä mibnä tästäkin tykkäsin, ei voi mitään.

Jännää että just eilen mietin, että viime vuonna oli muotia etenkin kotimaisilla naisartisteilla käyttää biisin nimessä jotain tunnettua bändiä tai muusikkoa. Jenni Vartiaisella Duran Duran, Erinillä Popeda, jollain kolmannella Steve Harris jne ja tämä kansainvälinen hitti vielä eli Maroon vitosen Mick Jagger. Eli että jos minä tekisin vuorostani vaikkapa Lady Gagasta biisin..
Lepposaa poprokkia on tämä. Ehkä voisi akustinen kitara kuulua selvemmin, mutta genressään mielestäni kymppi näinkin.