Tipukanala muotoutuu koko ajan yhä juurevampaan suuntaan ja se on hyvä se.

Pohdiskeleva solistin osuus on tulkinnaltaan miellyttävän hämmästelevä.
Musiikiilliset meriitit tulevat juuri juurista, jotka kietoutuvat kuuntelijan ympärille, hellästi ja hyväilevästi. Myös tekninen osaaminen on kovasti kehittynyt, joten mikäs tässä on kuunnellessa hienoa biisiä.

Lisää vaan Tipukanalan ääniä, nämä ovat hyväntuulen biisejä.

Se mikä laulaen tulee se viheltäen menee. Tuo metsäjuttu tuolla lopussa antoi ainakin minulle sellaisen positiivisen pienistä asioista nauttimisen tunnelman. Sen vuoki se mustarastas olisi voinut viheltää duurissakin.

Ryyttelin Pekka Streng fiilistelee....mainiota