Ei kuulu minunkaan tapoihini palata arvosteluihin, mutta tämä kappale muodostaa poikkeuksen.
Tämä sävellys kuuluu niihin biiseihin joita on pakko palata kuuntelemaan aina säännöllisin väliajoin. Säveltäjällä on taito tehdä yksinkertaisia koruttomia mutta samalla koskettavia melodioita.
Orkestroinnista: mainio soitinnuksellinen keksintö, Bach-urkujen nasalli solo-äänikerta melodiassa (vain kahdesti, mutta juuri strategisesti oikeassa kohdassa), osoittaa hienoa tyylitajua. Kuoron mukaan tulo on hyvä veto. Modulaatioiden avulla rakennetaan jälleen hieno kokonaiskaari.

Elokuvan ystävänä kuulen tässä myös ykkösluokan soundtrack-musiikkia. Mieleen tulee Ennio Morricone parhaimmillaan, ja tarkoitan nimenomaan parhaimmillaan. Toivottavasti tekijä ei tästä loukkaannu...

Tässä sävellyksessä on sitä jotain, elämää suurempaa, ihmistä syvältä koskettavaa, ajatonta.
Tämä musiikki onnistui kirvoittamaan perheemme naisväelle kostean silmäkulman. Hatunnosto siitäkin, vastaavaan en ole omalla musiikillani vielä koskaan yltänyt...

Ei kuulu yleensä tapoihini, mutta palaan uudestaan tämän biisin arvosteluun. Tämä kuuluu mielestäni genrensä kybäryhmään. Pidän tästä kappaleesta jotenkin erityisen paljon.

Hienot melodiset ja harmoniset linjat. Instrumentaatio ja orkestrointi todellista Grande Musica luokkaa. Monia elämää suurempien hetkien välähdyksiä tässä sävellyksessä. Sinfonisia tehoja ja isä BACHkin siellä urkuineen...
Kaunista.

Parasta mitä ole Mikserissä tähän mennessä kuunnellut. Sävelkulku täyttä tavaraa ja soinnutus hienoa. Ei mitään liikaa eikä liian vähän. Vaihtelevuutta myös tarpeeksi. Tätä kuuntelee mielellään useamman kerran kyllästymättä.