mukavaa settiä, rento kuunnella tämmöstä jamitusta ja kunnioitusta jos ite soitit kaikki soittimet. jatka samaa mallia.

Heti kun tuo valtaisa huuliharpun, basson, rumpujen ja kitaran äänivalli purkautuu kaiuttimista, siirtyvät ajatukseni maatilalle lempeiden lehmien ja kaakattavien kanojen keskuuteen. Hevonpaskan kiehtova haju kohtaa sieraimeni, ja tunnen taas eläväni.

Rumpusoundit sopivat runsaasti dempattuna aika hyvin biisin yleisilmeeseen. Svengi saa kiimaisen kroppani sheikkaamaan mukavasti, ja jalka napsuttaa tahdin mukana. Basso saisi olla enemmän pinnassa, mutta soolosoittimet pitävät joka tapauksessa huolen tyydytyksestä. Missään vaiheessa ei biisi jää junnaamaan paikoilleen. Aina kitara tai harppu turauttaa jotain uutta ja jännittävää. Biisi tosin pysähtyi seinään kuin alamäessä kompastunut mummo.

Kyllä Sir Efetius antaa kitaran + harpun laulaa tässä kaikille meille elämäntapa-inkkareille suunnatussa blues-kappaleessa! Musiikillisesti lähestytään sähkö-bluesin tyylikkäintä ja rauhallisinta laitaa, vaikka harppu osoittaa väkivaltaisen säröistä taistelu-mentaliteettia.

Tällainen tyylittely saa mieleeni riisutun Allman Brothersin, jolle on annettu vain yksi rumpusetti, basso, 2 skittaa ja hullu huuliharpisti! Voin sieluni silmin kuvitella, kuinka Lousiana Redin haamu ja BB Kingin henki leijuvat Fillmore Eastin lavan yllä vuonna 1969, Allmanin veljesten pistäessä stenkku-bluesia sinisellä tunteella ja punaisella kitaralla! Koko Fillmore tuoksuu ajan henkeen kuuluvalle vihreälle kullalle, ja samassa kitara ulvahtaa.

Ehkä jäin kaipaamaan Johnny Wintermäistä seksuaalis-metaforista kitaran repimistä, mutta ei auta valittaa. Nyt siirrän itseni Lousianan rantaan kaipaamaan niitä aikoja kun oli vielä pystytukka ja koulukin meni hyvin. Efetius, future is here. Nauttikaa.