Ollaan juntteja peltojen keskeltä eli JÄMSÄSTÄ.Soitetaan sellasta mukavaa särö-rokkia pienillä pop vaikutteilla.No prkl en mä sitä osaa luokitella mutta kuuntele ja arvioi itse.
Historia:
Jämsässä kesällä -99 kaksi villiä nuorta Mika Leppänen ja rautaakin kovempi Antti Ärling päätimme perustaa bändin katsottuamme Pitkän kuuman kesän. Samastuimme niin tuohon rankkaan rokkielämäntapaan, muuta ei enää tarvittukaan. Nyt vain piti löytää basisiti.. No mutta kukas muukaan kävisi pahemmin kuin Matti Nokelainen johon tutustuin paremmin rippikoulun aikana jolloin satuimme törmäämään toisiimme ja olimme molemmat yhtä tyhmän oloisia. Bändi oli nyt kasassa! Antti laitettiin rumpujentaakse, Matti siis bassoon ja minä otin mikin ja kitaran ja aloimme tehdä jotain suurta. Suurta? Tajusimme ettemme olekaan rokkitähtiä jotka vain sohivat soittimiaan ja saavat aikaan taivaallista musiikkia.Vielä puuttui jotain, joku joka tietäisi musiikista kaiken. Samaan aikaan Lassi Ojala kyseli päästä bändiin. Niin siis Lassikin oli meidän kaveripiirissämme ja osasi soittaa kitaraa. Laskimme 11 ja saimme toisen kitaristin!Ostimme myös halvat rummut Lassin suhteiden avulla .Nyt pystyimme treenaamaan jo enemmän.pystyimme soittamaan jo joitakin kappaleita lähinnä Apulantaa.Olin saanut jo omia joitakin kappaleita valmiiksi kunnes tuli se ihme k.o.a.p!!! Johon minullakin oli vähän osaa. Olin nimittäin ammattikoulun tutustumispäivän jälkeen linkissä tokaissut koivuja o aika paljo. Siitä vain etukirjaimet ja bändin nimi oli valmis.Kaverini oli kysäissyt koulussa että tulisimmeko bändi-iltaan soittelemaan.Mitä!? Meille keikka! Apua! Samaa kirkumista kesti 5 sekuntia jolloin olin mielessäni päättänyt että sinne. Kaikki oli sitä mieltä että katsotaan miltä musa kuulostaa kesäkuussa ja päätetään sitten.. Oli maanantai 5.6.2000 eli bändi-ilta! Voi hemmetti! Nyt alkoi jo olla vaikea pitää lusikkaa kädessä, mutta tiesimme kaiken menevän hyvin. Hyvin sitten kaikki menikin lukuunottamatta Antin kapulan tiputusta kesken kappaleen. Saimme paljon kehuja ja kusi alkoi nousta päähän...no ei ny sentää. Ensimmäinen demomme Täysi ilmestyi vähän tämän jälkeen(kesä 00) ja OKEI OKEI se OLI PASKA!Mut aateltii että jos saatas vaikka pillua.Kesällä 2001 vaihdoimme nimemme Aamuruuhkaksi ja julkaisimme uuden itse miksatun demon Saalistajat.
Artistilla ei valitettavasti toistaiseksi ole kappaleita Mikseri.netissä. Voit halutessasi kuunnella kappaleita artisteilta, jotka ovat
merkinneet tämän artistin vaikutteekseen.
Voit myös lisätä omalle kotisivullesi soittimen, joka soittaa tältä artistilta vaikutteita saanutta musiikkia. Lisää vaikutesoitin sivullesi