Trance

(Not So) Experimental (Beta v.0.03 OZ12A) 02.10.2025

5:58

Tein tälläisen biisin hahmotelman taas viime yönä. Hyvin simppeli ja samalla kaavalla tehty kuin monet muistakin Anura Mission projektin raidoista. Tämäkään ei ole valmis biisi. Jostain syystä, ehkä siksi että päästin irti tavoitteista, tämän tekeminen tuntui todella helpolta, eikä tietokonekaan hyytynyt CPU kuorman alla. Tätä oli mukava tehdä.

-   0 13 kuuntelua
Trance

Orbiter (Beta v. 0.01) 03.10.2025

7:48

Ensimmäiseen vaiheeseen jäänyt keskeneräinen trance. Pidän tätä biisiä hyvinkin potentiaalisena jatkoon, mutta miksaamista riittää. Kappaleen soundeja joutuu ehkä vaihtamaan, mutta ideatasolla tässä on aika hyvä alku, omasta mielestäni. Orbiter lähestyy haettua Anura Mission soundia. Tehty Renoisella.

-   0 2 kuuntelua
Trance

Red Moon (beta v. 0.02) 28.07.2025

4:34

Demo vaiheessa oleva biisi tämäkin, eli yksi kymmenistä uudemmista hahmotelmista vuodelta 2025. Tehty Renoisella toukokuun tienoilla. Biisistä puuttuu vielä paljon automatisointia ja layeröintiä, ja soundi ei ole miksattu tässäkään vielä minttiin.

8   1 30 kuuntelua
Trance

Nemesis (demo) (beta v. 0.06) 28.07.2025

9:09

2019 tuotettu trance-pohjainen järkäle, jossa teema hakee vanhojen anime-elokuvien inspiroimia sväärejä, ja soundeja. Biisi on jäänyt tuotannollisesti vielä vaiheisiin, ja sen rakenne ei ole varsinaisesti optimaalisin. Pituuttakin on jäänyt 9 minuuttia, joka on ollut tarkoitus tiivistää usealla minuutilla.

Kaikenkaikkiaan tämä on kuitenkin ihan hauskan kuuloinen viritelmä, joten tiputan sen tänne Mikseriin sellaisena kuin se on, ja pidätän kaikki oikeuden, mukaanlukien senkin mahdollisuuden, että tästä biisistä kehittyy vielä soittokelpoinen versio dj-käyttöön,...

-   0 18 kuuntelua
Trance

Generated (beta v. 0.01) (RAW AF) 28.07.2025

7:51

Tämä on uusin vedos vuodelta 2025, ja ENSIMMÄINEN TALLENNUS. Biisiä ei ole miksattu ollenkaan, joten se on melkoinen sekamelska. Arpeggiot ja sointusriffit tappelee keskenään. Soundeista ei meinaa saada selvää. Mikä pahinta, niin biisi lagaa jostain syystä, eli paikoitellen tempo heittelee. Syytä en vielä tiedä.

Jätän tämän version tähän, ja päivitän sen myöhemmin hieman paranellumpaan versioon. Miksi jätän tämän, niin tässä on omaan makuuni kivoja elementtejä. Myös siksi että tämä on uusin raita toistaiseksi. Vastaavia biisin alkuja on siis ehkä...

-   0 12 kuuntelua
Trance

Andromeda (Demo) (beta v. 0.10) 28.07.2025

5:55

2024 taisi tämä trance biisi valmistua tähän demo vaiheeseen. Miksauksellisesti tässäkin on vielä tekemistä, ja tekisi mieli kehitellä soundeja vähän vielä rikkaampaan suuntaan, mutta tästä biisistä pidän itse sekä sävellyksenä, että biisin ideana todella paljon.

Andromedan galaksista kertova synteettinen naisääni lukee tekstiä suoraan Wikipediasta, ja tekee sen niin hyvin, että aiheita jää väkisinkin kuuntelemaan. Tarkoituksellisesti puhe ei ole miksattu aivan framille ja se on kaiutettu unenomaiseksi.

Biisin rakenteessa on lisäksi bridge, mikäli sen...

8   1 14 kuuntelua
Trance

Lightspeed (Demo) (beta v. 0.10) 28.07.2025

5:29

Lopputuotantoa ja miksausta vaille oleva raita vuodelta 2024. Vielä on melkoisesti yleissoundillekin tehtävissä, mutta mä toivon, että tästä biisistä välittyy se tietty fiilis joka tätä tehdessä on ollut.

Biisin teema on omasta mielestä eeppisen hieno melodia, jollainen on saattanut soida joskus muinaisuudessa, ja toivottavasti tulevaisuudessakin.

Tehty Renoisella ja aika haikeissa tunnelmissa

Demon versio: beta v. 0.10

8   1 16 kuuntelua
Trance

Lightspeed (beta v.0.10 mix3 a) 20.08.2025

7:00

Lightspeedistä yksi tekoprosessin vaihe päivitettynä. Miksaamista on taas harratettu (poistin edellisen version), ja testinä heitin radiopuhelut suvannon päälle, en tiedä jääkö ne vai ei. Parannettu esim kick rummun kuuluvuutta, laskettu jonkin verran bassoja, ja myös rosoisempia layereitä, jotka saivat biisin kuulostamaan siltä kuin jotain särkisi soundissa. Saturaatiota vähennetty. Edelleen, miksaaminen jatkuu tuoreemmilla korvilla myöhemmin.

-   0 6 kuuntelua
Trance

Mellow (beta v. 0.11 b m1) 21.08.2025

6:24

Joku ihan random kesken jätetty raita, jossa ei ole potentiaalia jatkoon. Ovikello-melodia ja simppeli sointukierto. Näitä on aika runsaasti vastaavia. Demoan nyt tämänkin näytteeksi, koska matkalla kohti julkaistavaa projektia täytyy työstää kaikenlaista.

-   0 6 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.