Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Ei suosikkeja.
LadataanOlen Olli-Pekka Paakkonen, 28-vuotias muusikko. Pääsoittimenani on sello, jota olen soittanut jo 8-vuotiaasta lähtien. Musiikkipolkuuni on mahtunut monenlaista toimintaa, kuten opiskelu erilaisilla kesän kursseilla huippumuusikoiden johdolla. Opettajinani ovat olleet muun muassa Samuli Peltonen, Johannes Rostamo, Roi Ruottinen, Heikki Pekkarinen, Sami Mäkelä, yms. Musiikkiopintoni olen aloittanut Etelä-Karjalassa Lappeenrannan musiikkiopistossa v. 1996. Sen jälkeen jatkoin opintoja Lahden konservatoriossa v. 2008 ja ammattikorkeakoulussa v. 2012. Valmistuin virallisesti keväällä 2016. Tavoitteenani olisi saada mahdollisuus tehdä työtä muusikkona erilaisissa yhtyeissä esimerkiksi keikkailemalla. Olen vahvasti mukana seuraamassa myös muita mahdollisuuksia, mikäli niitä tulee vastaan.
Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.
Liity käyttäjäksi tai kirjaudu sisään