- Niin! Musiikkia, kyllä.

- Pitkäänkin?

- Melko lailla. Ei heti uskois aina kylläkään. - Turistin ottein aina ja kaikkialla, näjetsen.

- Niin niin. No sillä lailla.

- Kyllä kyllä.

- Ja muuta?

- Kaikenmoista.

- Ohhoh! No jopas jopas.

- Sanos muuta.

- Muuta.



Tämä tyyppihän aloitteli musiikintekoa ammoin neliraituriaikakaudella kun tietokoneista ei ollut vielä mihinkään ja soundit olivat kaukana nykyajan high-tech-systeemeistä. Siltä ajalta kai on jäänyt päälle se, että biisejä ei tule erityisen paljon puunattua. Hra Kaïma koittaa parantaa tapojaan, mutta edelleen biiseissä on vahva Hemby Noise Seduction -leima mukana.



Moni biiseistä on tähän aikaan tultaessa jo päätynyt sentään bändi(e)n käsittelyyn, jolloin Olïverin ADHD (ei diagnosoitu mutta studiossa ilmiselvä...) ei pahemmin pääse häiritsemään lopputuotosten ilmiasua...



Musiikkimaku on laajasti rönsyilevä - diggailuhistoriallisesti tullaan jostain Dead Kennedysin kautta Rainbowiin (kenties suurin vaikuttaja tuo Blackmoren pumppu..) ja sieltä Toton ja Kansasin ja Journeyn ja muiden AOR-veikkojen suunnalta koukaten takaisin rouheampaan ilmaisuun, etupäässä Mr. Bungle ja nykyisin System of a Down. Kotimaisista Waltari ja Alamaailman Vasarat ovat ehkä kovimmassa kurssissa, mutta erityisen aktiivista ei musiikinkuuntelu enää (näin vanhoilla päivillä) ole. Motoksi on aikaa sitten muotoutunut: "Jos mä haluan kuulla jonkun biisin, mä teen sen."