Tämmöiset laatikot on ahdistavia.

Mitä tähän nyt voisi kirjoittaa antaakseen järkevän kuvan itsestään? Minun tapauksessa se on kyllä mahdotonta.



No, voisin vaikka kertoa lyhyesti oman musiikkihistoriani. Kasvatukseni meni vikaan jo hyvin aikaisin kun sain noin 5 vuotiaana tyttösenä käsiini Kissin levyjä, ja maskimiehet veivät pienen sydämeni eivätkä ole sitä vieläkään palauttaneet. Siitä lähtien olen tapetoinut seinäni lattiasta kattoon androgyynien ja meikattujen miehien kuvilla (vai voiko niitä edes miehiksi sanoa?), ja Rocky Horror Picture Show on yksi suosikkileffoistani. Minulta jäi siis Spice Girlsit ja kaikki oksettavan söpöt poikabändit väliin, mikä suuri menetys.

Laadukkaaseen musiikkimakuuni sulautuivat hyvin aikaisin myös Led Zeppelin, Pink Floyd ja muut suuret legendat. Vuosien varrella brittirokkareiden levyt, sekä cd:t että vinyylit ovat vallanneet suuren osan levyhyllystäni, ja koko asunnostani.

En tyydy pelkkään musiikin kuunteluun, vaikka se täyttääkin suurimman osan vuorokaudestani, vaan soitan itse myös bassoa, kitaraa ja pianoa ihan omaksi ilokseni ja fiilistelynä.



Suurimmat addiktiot ja eniten rahojani syövät artistit ovat David Bowie ja Marc Bolan. Rakastan muutenkin kaikkea brittiläistä, kulttuuria, ihmisiä, kieltä ja erityisesti sitä aksenttia, ja Lontoo on minulle maailman rakkain paikka. Vaikka asunkin tällä hetkellä Suomessa, sydämmeni on silti aina Englannissa. Sain viettää ikimuistoisen kesän 2005 siellä, ja kävin mm. Bowie-fanien pyhiinvaelluspaikassa Heddon Streetillä ja Marc Bolanin haudalla, ja sain Hard Rock Cafén museossa koskettaa hänen takkiaan.

En luokittele itseäni mihinkään genreen koska siihen ei ole yhtä ainoaa oikeaa vaihtoehtoa. Minussa on osa 60-luvun hippiä joka ui mudassa Woodstockissa, osa 70-luvun koreilevaa glamrockaria platform-kengissä, liehuvissa lahkeissa ja kuorrutettuna kimalteella, osa 80-luvun tukkahevaria pillifarkuissa, ja silti minua sanotaan gootiksi.



Maailmassa on jo ennestään paljon diggailtavia bändejä, eikä ylikaupallinen nykymusiikki säväytä minua lainkaan, pikemminkin päinvastoin, ja siksi kumarrankin persoonallisille indiebändeille. Olen antanut elämäni David Bowielle, Marc Bolanille, Pink Floydille, ja muulle brittirokille -60&-70-luvuilta.



En voi sietää Negativea ja näitä sen johdannasia. Tämä bändi teki rock n' rollista muoti-ilmiön, ja nyt kaduilla parveilee tuhansittain teinejä Converse All Stareissa ja samettitakissa, silmät rajattuna ja hiukset pörrössä, ja luulevat että Jonne Aaron keksi glamrockin, eivätkä ole kuulleetkaan edes Bowiesta tai T.Rexistä. Nämä ns. muotirokkarit, jotka eivät tajua musiikista mitään, ovat 2000-luvun pissiksiä.



Tähän voisin hyvin lainata Frank Zappan sanoja

"Useimmat ihmiset eivät tajua musiikista mitään, vaikka se tulisi ja potkisi heitä perseelle".



Säälittävää.



Kiitos.



- Nancy



---



LiveJournal: http://thecrackedactor.livejournal.com/profile

MySpace: http://www.myspace.com/bolans_baby_boogie

DeviantART: http://babystrange.deviantart.com/