Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Yhteensä 87 kommenttia.
Kommentti kappaleesta Rasta Psygedelia - Freedom(RemixVersio) 31.10.2006 |
|||
|
Ihan hauskan kuuloisia soundeja, tulee vahvasti 80-luku mieleen. Musa ja biisi ei kyllä putoa ollenkaan. Ei pudonnut silloin nuoruudessa, eikä putoa edelleenkään. Varmasti olisi 80-luvun nuorisodiskoissa mennyt ihan täydestä tämä. En tiedä miten nykyisin toimisi, on hieman vanhanaikaisen kuuloista. En toki nykykonemusan trendeistä tiedä juuri mitään... | ||
Kommentti kappaleesta Stab Happy - Slaughterhouse Dreams 23.10.2006 |
|||
|
Laulu toimii aivan järjettömän hienosti, upea ääni. Muutenkaan ei ole mitään valittamista. Hyvä biisi, hyvin soitettu ja loistavat soundit. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Pyromaniac - LÄPI 23.10.2006 |
|||
|
Vauhtia on ainakin vähintään riittävästi ;). Hyvä meininki joka tapauksessa. Varsin viihdyttävän kuuloinen ralli, jossa kaikki toimii niinkuin pitääkin ja sounditkin kohdillaan. | ||
Kommentti kappaleesta Faro - Medusa 23.10.2006 |
|||
|
Pirteän kuuloista meininkiä. Oikeinpätevästi tehtyä. Biisi on hauska ja positiivinen. | ||
Kommentti kappaleesta Metaplasm 646a - The Chicagoans 23.10.2006 |
|||
|
Turhan yksitoikkoinen ralli minun makuun. Kaipaisin enemmän vaihtelua. Mutta eihän tämä millään tavalla ole minun genrekään. Ihan pätevästi tehtyä ja hauskoja soundeja. | ||
Kommentti kappaleesta Tofu-uuni - Oodi Vilnalle 23.10.2006 |
|||
|
Melko psykedeelistä. En oikein osaa suhtautua tähän ollenkaan. Toisaalta huvittaa, mutta toisaalta ei ollenkaan. No outo tämä joka tapauksessa on. | ||
Kommentti kappaleesta Honey Mober - Uzbeck re-tool 11.10.2006 |
|||
|
Hieman mitäänsanomattoman kuuloista musaa. Ei herätä minkänlaisia tuntoja. Ihan ok kuuloista ja hauskoja soundeja, mutta se fiilis puuttuu. | ||
Kommentti kappaleesta Superhero Sex Organs - Lypsylaulu 10.10.2006 |
|||
|
Onpas taas hauskaa. Näissä huumorijutuissa on yleisemminkin ongelmana, ettei nämä naurata. Ei tämäkään. | ||
Kommentti kappaleesta Archaic - Dark Light 10.10.2006 |
|||
|
Synkkää on. Mutta en tästä oikein saa mitään sen kummempaa irti. Tunnelma ei oikein kaappaa mukaansa, niin kuin olisi varmasti tarkoitus. Vasta loppupuolella tuon kompin mukana alkaa paremmin toimia, mutta ei ihan osu maaliin vielä silloinkaan. | ||
Kommentti kappaleesta Dokumentia - Rumia kuvia 10.10.2006 |
|||
|
Ihan mukavan rosoista punk-rokkia. Tosin laulu ei oikein toimi ja sen mukana valitettavasti koko homma jättää vähän huonon jälkimaun. | ||
Kommentti kappaleesta Marccus - Common Sense 10.10.2006 |
|||
|
Komean kuuloista ja hyvin kunnianhimoista tavaraa. Laulu ei vain oikein vielä istu eikä toimi kokonaisuuden kannalta kauhean hyvin. Jo pelkästää miettimällä soundia hiukan uudelleen saisi paljon aikaan. Pieni skarppaus muutenkin laulupuolella ei tekisi pahaa. Biisissä on kyllä paljon ideaa. | ||
Kommentti kappaleesta G & S - What's Cut 10.10.2006 |
|||
|
Ihan ok kuuloista fiilistelyä. Biisi jätti kuitenkin hiukan kylmäksi. | ||
Kommentti kappaleesta FEL - Markuksen pippeli 30.09.2006 |
|||
|
Jaha. Huumoria. No, en ole oikein vastaanottavalla tuulella. Ei siis naurata. | ||
Kommentti kappaleesta Archaic - Will u be mine 30.09.2006 |
|||
|
Ihan asiallisen kuuloista kuulasta tunelmointia. Noista vokaaleista en erityisemmin pidä, minusta ne rikkoo muuten varsin tiivistä tunnelmaa. Hiukan olisin kaivannut jotain vaihtelua biisiin myös. Pyörii liiaksi yhden (ihan hyvän) idean ympärillä. | ||
Kommentti kappaleesta Poisontruck Immigrant - Atomic psychedelic foolpool (RMremix) 27.09.2006 |
|||
|
Hieman sekavan kuuloista tavaraa. Ihan hauskoja soundeja, mutta en tällaisesta oikein muuta pysty sanomaan. | ||
Kommentti kappaleesta Dokumentia - Ole sinä! 27.09.2006 |
|||
|
Soittossa on vähän liikaa häiritseviä epätarkuuksia. Ajoittain tuntuu toimivan hienosti, mutta kokonaisuus ei ihan pysy kasassa. | ||
Kommentti kappaleesta Thego - Don't Fuck the Reactor When it's Glowing 03.10.2006 |
|||
|
Ihan hyviä ideoita, mutta hiukan turhan rupinen toteutus minun makuun. Mutta biisissä on selkeästi potentiaalia, joka paremalla tuotannolla voisi aueta paremmin. | ||
Kommentti kappaleesta Ever Since The Day - Sanctuary 31.10.2006 |
|||
|
Ihan ok rokkaus. Ei yllä sen falling to pieces -biisin tasolle mielestäni. Tämä kuulostaa taas hieman turhan tunkkaiselta ja tukkoiselta soundeiltaan. Muutenkin biisi on hiukan sekava. Soitto toimii kyllä. | ||
Kommentti kappaleesta Ever Since The Day - Falling to Pieces 23.10.2006 |
|||
|
Komeasti tehtyä rokkia. Toimii mielestäni huomattavasti paremmin, kuin se toinen arvostelemani biisi (crash). Tässä sen biisin heikkoudet ikäänkuin solahtavat kokonaisuuden hyväksi. Komea biisi. | ||
Kommentti kappaleesta Ever Since The Day - Crash 10.10.2006 |
|||
|
Ihan pätevää rokkausta. Vokaalit hieman epäselvän kuuloiset varsinkin alussa. Joko soundiin enemmän erottuvuutta tai piirun kovemmalle. Kitarasoundit hieman kökön kuuloiset tuossa kertosäkeessä, menee vähän liian surinaksi minusta, liikaa säröä. Mutta komean kuuloinen biisi. | ||
Kommentti kappaleesta She-Goat - Pyrrhic Crown 27.09.2006 |
|||
|
Pelottava meininki. Hienosti toteutettua tunnelmanluontia, jonka tosin tuo kireä kitara hiukan rikkoo. Se on joko liian pinnassa tai liian kevyt... | ||
Kommentti kappaleesta Mind's Pressures - Winter & Us 27.09.2006 |
|||
|
Komeaa rymistelyä. Varsinkin tuo melodinen kertosäe miellytti kovasti. Soundillisesti toimii muuten hyvin, mutta rumpusoundeissa hiukan parantamisen varaa, jäävät hiukan keveiksi. Loistava laulaja! | ||
Kommentti kappaleesta Rikhard Black - Sun täytyy mennä liian nopeesti 27.09.2006 |
|||
|
Muuten vähän mitäänsanomaton biisi, mutta tuo kuulas kertsi on hieno. Mukavan mureata kitarasoundia. | ||
Kommentti kappaleesta Aresti - Tartutaan 27.09.2006 |
|||
|
Ihan ok biisi, mutta ei mitään maailmaa mullistavaa. Laulu hiukan horjuu, mutta pienellä skarppauksella korjaantunee. | ||
Kommentti kappaleesta Urban B2 - Tahdotko? 27.09.2006 |
|||
|
Hyvin perinteistä syntikkapoppia, mutta jollain tavalla hiukan ankeaa. Laulu tekee varmasti osan vaikutelmasta. Melodia kaipaisi myös hieman jotain koukkua. | ||
Kommentti kappaleesta Rikhard Black - Ei ole liikoja vuosia 03.10.2006 |
|||
|
Hyvää tavaraa ja hyvä biisi, erityisesti tuo rauhallisempi osuus ja kertsi toimii, se säkeistön stooges-juttu ei minusta niinkään. Mutta hyvä biisi joka tapauksessa. | ||
Kommentti kappaleesta M I R - Push to the Limit 11.10.2006 |
|||
|
Komeat soundit, jotka ovat minun makuuni juuri sopivan rupiset. Toimii hienosti, soitto kulkee ja laulukin on vakuuttavaa. | ||
Kommentti kappaleesta Turingin poppikone - Lihapulla 27.09.2006 |
|||
|
Soundit ja tausta toimii kuin junan vessa, mutta vokaalit ja varsinkaan sanat ei uppoa ollenkaan. Toisenlaisilla vokaaleilla tästä saisi komen Beckmäisen biisin, mutta nyt jää vitsin puolelle... Mutta soittopuoli on kyllä erittäin hienoa, varsinkin kitarapuolella. | ||
Kommentti kappaleesta Dropsy - Breaking The Gate 23.10.2006 |
|||
|
Ihan ok metallia. Laulu/örinä hypäää vähän turhan paljon silmille taustasta. Nuo äänitehosteet eivät minusta oikein toimi, tuntuvat vähän oudolta ratkaisulta. | ||
Kommentti kappaleesta Routaraja - Intiaanikesä 10.10.2006 |
|||
|
Ei oikein putoa. Periaatteessa ihan asiallinen biisi, mutta kokonaisuus tökkii. Laulu on hieman irrallinen ja soittopuolella turhaa kikkailua hieman liikaa, kyseessä on kuitenkin hyvin perusrokkia oleva biisi. | ||
Kommentti kappaleesta Microtheft - I Wanna Be Like a Glacier 27.09.2006 |
|||
|
Nyt on upean kuuloista tavaraa. Tässä on onnistuttu siinä, mikä useimmilta vastaavilta yrittäjiltä puuttuu. Biisi pysyy näinkin pitkänä mielenkiintoisena ja soundeissa on särmää ja persoonallisuutta. Varsinkin se alun puhejuttu on upea, jota olisi voinut viljellä enemmänkin biisin mittaan... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Veritaikina - Kukkia ja Mehiläisiä (vanha versio) 03.10.2006 |
|||
|
Aika tiukkaa rypistysta. Asenne paistaa läpi. Toimivaa mättöä, jossa pilke huumoria mukana. Tällaisessa musassa pieni huumorin häivähdys on piristävää, tuppaa mättöosasto olemaan yleensä kovin ryppyotsaista. Hyvä meininki. | ||
Kommentti kappaleesta The Dark DADAism - Twisted Tale 27.09.2006 |
|||
|
Noh, ei tämä kyllä saanut oikein millään tasolla innostumaan. Hirveä määrä osia ympätty yhteen, joilla ei ole oikein mitään tekemistä keskenään. Olen kyllä progen ystävä, mutta tämä oli lähinnä sekavan kuuloista metallia. Onneksi tämä ei ollut tosissaan tehtyä... | ||
Kommentti kappaleesta SpeedHawk vs. Riktronik - Megalodonit kuulee kummia 10.10.2006 |
|||
|
Aika psykedeelistä on. Mutta turhan sekava lopputulos. Eikä biisikään jaksa ihan hirveästi innostaa alun omaperäisyydestä huolimatta. | ||
Kommentti kappaleesta Kylmän Raudan Sepät - Setä Samulin öljyinen käsi 27.09.2006 |
|||
|
Hyvin toimii ja jyrisee. Biisi on valmis ja hyvin sovitettu ja soitettu. Täysin valmis ja tyylikäs paketti. Edes sanoitus ei töki, kuten usein tämän tyyppisillä bändeillä. Ja olen erittäin kriittinen sanoitusten suhteen ;). |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Veiled by dusk - Rime 03.10.2006 |
|||
|
Ihan tunnelmallinen biisi, joka ikävä kyllä jää hiukan tylsän ja sisällöttömän kuuloiseksi. Vokaaleilla asia todennäköisesti korjaantuisi. | ||
Kommentti kappaleesta Art Deco - Elegia (2006 demo) 03.10.2006 |
|||
|
Komeasti alkava kappale, joka sitten ei kuitenkaan lähde ihan totaalisesti lentoon, vaan jää jotenkin junnaamaan paikalleen. Mutta hyvin toteutettua soundillisesti ja hienosti soitettua. Itse olisin kaivannut sitä mahtipontisuuttaa huomattavasti lisää. Nyt hiukan vaisu esitys. | ||
Kommentti kappaleesta Art Deco - Ohi kylmien katseiden (2006 demo) 27.09.2006 |
|||
|
Varsin kunnianhimoista musiikkia. Toteutus jää vain himpunverran epävarmaksi, niin laulun kuin soiton osalta. Mutta toimii jo näinkin hienosti. Tosin särökitarat tuntuvat jotenkin turhilta ja päälleliimatuilta, rikkovat biisin muuten kuulasta tunnelmaa. | ||
Kommentti kappaleesta Bad Monk\'s Hill - All the way 27.09.2006 |
|||
|
Ihan hyvää kamaa, josta puuttuu kuitenkin se viimeinen silaus, jolla oltaisinkiin sitten jo mestarisarjassa. Minusta hiukan liikaa kaikkea pikkuhärpäkettä soitossa, jotka eivät palvele biisiä. Hieman lisää skarppiutta lauluun ja sovitukseen niin pitkällä ollaan. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Love Factory - Burgerfusion - Burning Stranger 27.09.2006 |
|||
|
Hiukan hämmentävä tuotos, paljon hyviä ideoita, mutta lopputulos jää jotenkin kummalisen hengettömäksi. | ||
Kommentti kappaleesta The Zippy Wackos - Flowers 27.09.2006 |
|||
|
Jotenkin turhan ankea meiniki mun makuun, synkästä musiikista pidän, mutta tämä on jotenkin.. no ankeaa. Laulu on vähän irrallaan kaikesta muusta. | ||
Kommentti kappaleesta Superhero Sex Organs - Where Seagals dare 28.09.2006 |
|||
|
No, mielenkiintoinen kokeilu sinällään, mutta ei oikein toimi. Nuo jorinat pitäisi olla timanttisia, jotta niitä jaksaisi kuunnella, nyt kuulostavat tyhjänpäiväisiltä, pelkkä fasistien ja demokratian hokeminen ei riitä. Samoin tausta ei ole tarpeeksi innostava, jotta jorinat sulautuisivat taustameluksi. | ||
Kommentti kappaleesta Cold Shot - When lights turn off 10.10.2006 |
|||
|
Onpas dramaattinen biisi. Tulee ihan 80-luvun klassiset hevibaladit mieleen, mutta myös Pink Floyd. Toteutus on komeaa ja ammattitaitoista. | ||
Kommentti kappaleesta Marccus - Survival 03.10.2006 |
|||
|
Ihan ok biisi, jonka totetus on jotenkin hieman oudon kuuloinen. Kaipaisi minusta akustisempaa lähestymistä. Nuo syntikkajouset ja särökitarat ei oikein istu biisin tunnelmaan. Mutta kunnianhimoisuudesta pisteet! | ||
Kommentti kappaleesta Her Wickedness - Perfect Size 2 (Re-mastered) 27.09.2006 |
|||
|
Ihan hauskan kuuloista tavaraa ja soundeja, mutta se itse biisi jäi minulta vähän arvoitukseksi ja hahmottomaksi. Tosin en juuri tämän tyyppistä musiikkia kuuntele, joten voi olla vain valistumattomuuteni syytä. | ||
Kommentti kappaleesta U-benz - Wake Up 27.09.2006 |
|||
|
Varsin komeaa ja taitavaa soittoa, mutta vaan liian "yökerhoa" mun makuun. Varmasti löytää ystäviä. | ||
Kommentti kappaleesta The Distortions - What You Gonna Do? (demo) 27.09.2006 |
|||
|
Ihan kelpoa punk-henkeen tehtyä rokkia. Toimii hyvin, mutta siellä välissä oleva puhtaalla kitaralla soitettu väliosa on hiukan outo ja turha. Rikkoo vaan muuten hyvän menon... | ||
Kommentti kappaleesta FEL - Itämainen kullinmyyjä 27.09.2006 |
|||
|
Toivottavasti tätä oli edes hauska tehdä, varmaankin. Itelle ei kyllä tipu ollenkaan. | ||
Kommentti kappaleesta Mosquito spray - Deadly Zoo 28.09.2006 |
|||
|
Melko jytäkkää tämän osaston tavaraa. Rumpupuoli iskee vähän turhankin rajusti. Omassa lajissaan uppoaa mulle paremmin, kun muu tällainen matsku yleensä. Ei kuitenkaan ihan mun juttu edelleenKään. | ||
Kommentti kappaleesta The Jouni Tiainen - Saunalaulu 10.10.2006 |
|||
|
Junttidiskoa? No, tämän on varmaan tarokoitus naurattaa, mutta kun ei niin ei. Paljon on kyllä nähty vitsin eteen vaivaa. | ||
Kommentti kappaleesta wRENCH cONNECTION - Satellite 27.09.2006 |
|||
|
Hienoa kuulasta rockia. Toteutuksessa pari asiaa hieman tökkäsi, nimittäin laulu on hieman epävarmaa ja epäpuhdsta ajoittain ja se päälle hyökkäävä kitara tulee liika silmille ja peittää kaiken muun. Mutta kaikenkaikkiaan perusideat on kohdallaan. | ||
Kommentti kappaleesta Above Sanity - They 27.09.2006 |
|||
|
Komea biisi. Hienosti soitettu ja tunnelma pitää. Sounditkin on kohdallaan. Tulee mielen Alice In Chains. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Lähetyssaarnaaja - P-mies feat LähetysSaarnaaja - Vaipuu katse alta 23.10.2006 |
|||
|
Ihan hyvin tehtyä, mutta ei oikein tipu tänne. Räpeistä ei oikein tahdo saada selvää. Biisi ei myöskään oikein etene missään vaijeessa, jää jotenkin junnaamaan paikoillaan. | ||
Kommentti kappaleesta RRP: Greatest Hits Vol 2 - Saa sanoa 27.09.2006 |
|||
|
Mielenkiintoinen ristiriita tuon komeasti toteutun soittopuolen ja ankean laulun välillä. MA Numminenhan siitä tulee mieleen, mutta arvostelemisen tekee hankalaksi, kun ei tiedä miten tosissaan tässä ollaan matkassa. | ||
Kommentti kappaleesta Tyylisekous - Sekoitus Taajuus 02.10.2006 |
|||
|
Melko sekavan kuuloinen keitos. Ei oikein vakuuta. Homma ei oikein pysy kasassa. Sinällään ihan hauskoja ideoita, mutta kokonaisuus ei toimi, esim. aivan liikaa erilaisia rumpusoundeja. | ||
Kommentti kappaleesta Stab Happy - Skeletons 27.09.2006 |
|||
|
Komeaa persoonallisen kuuloista rokkia. Varsinkin kitaratoiminta ja laulu on mallikasta. Paljon hauskoja pikku koukkuja, jotka eivät kuitenkaan hajota biisiä. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Urban B2 - My Fantasy Girl 11.10.2006 |
|||
|
Aika sokerista kamaa. Laulu ei oikein toimi. Taustat ihan ok, tosin ei mitenkään erityisen mahtavatkaan. Biisi ei oikein etene vaan junnaa aika pahasti paikoillaan. Se melodiajuttu siellä välissä biisin ehdoton kohokohta. | ||
Kommentti kappaleesta Grosal - Kipinä 27.09.2006 |
|||
|
Sen verran hämmentävää, että oli pakko kuunnella muutkin biisit, ennenkuin osaan sanoa mitään. Noh, en oikein osaa sanoa vieläkään ;). Musiikillisesti liikutaan niin oudosti poukkoillen, että putosin kyydistä heti alkumetreillä. Naisvokaalit toimivat kuitenkin piristävänä elementtinä. | ||
Kommentti kappaleesta Dj Papa - Fibrillation (v 1.1) 10.10.2006 |
|||
|
Musiikillisesti minun on vaikea sanoa tästä mitään rakentavaa. Hyvin paukkuu, ei siinä mitään. Henkilökohtaisesti en tästä saa mitään irti. | ||
Kommentti kappaleesta LeijonaHarja - Leijonaharja - Kesän Menijän Reggae 10.10.2006 |
|||
|
Hieman sekava esitys. Sinänsä ihan hauskaa jammailua, mutta ei tästä oikein mitään saa irti. Vokaalit toisi varmasti ryhtiä eitykseen. | ||
Kommentti kappaleesta Satakätinen - Hakija 10.10.2006 |
|||
|
Aika karun kuuloista tavaraa. Kunnianhimoa on selvästikin, toteutuspuoli vielä hiukan ontuu. Töitä on vielä vähän jokaisella osa-alueella, niin soitossa, soundeissa kuin laulussakin. | ||
Kommentti kappaleesta POLTE - Miltä tuntuu maanantaina (versio b) 27.09.2006 |
|||
|
Soitto toimii ja soundit on kohdallaan. Ihan asiallista perusrokkia. Sanat tökkii minulle, mutta taitavat toimia kohderyhmässä? | ||
Kommentti kappaleesta POLTE - Mä en usko (sanat helisee, versio b) 27.09.2006 |
|||
|
Yhden Poltteen biisin jo arvostelin ja pitkälti samat kommentit pätee tähänkin. Soitto toimii ja soundit on kohillaan, mutta sanat tökkii. Mutta varmasti tämä löytää yleisönsä. | ||
Kommentti kappaleesta Loudrunner - Call My Name 03.10.2006 |
|||
|
Ei nyt ehkä ihan klassikko vielä, mutta pätevä yritys. Biisi on jotenkin hiukan hajanaisen kuuloinen, sovitus kaipaisi jonkinlaista skarppausta. Paljon hyviä ideoita ja taidolla toteutettua. Henk. koht. ei vaan oikein uppoa tällainen moderni rock, jota on radiot ja MTV pullollaan. | ||
Kommentti kappaleesta POLTE - Lennetään taivaalla 10.10.2006 |
|||
|
Ihan ok rokkipoljentoa ja ammattimaisesti toteutettua. Tuo sanoituspuoli ei minulle oikein putoa, mutta enpä taida olla oikein kohderyhmääkään ;). Hyvin toimivaa rokkipoljentoa. | ||
Kommentti kappaleesta Destroyers?! - Teddybears from Maggotland 03.10.2006 |
|||
|
Asennetta olisi vähän muillekin jakaa. Vähän turhan rupista menoa, jotta biisin idea avautuisi. Mutta vihaisen kuuloista möykkää on saatu aikaiseksi. | ||
Kommentti kappaleesta superdurak - Coup d'état in Sissyville 23.10.2006 |
|||
|
Ihan hauskan kuuloinen ralli, mutta kaipaisi jotain enemmän, joko vokaaleja tai sitten meininkiä soittoon. Jää hiukan valjuksi esitykseksi nyt. | ||
Kommentti kappaleesta superdurak - Omdurman 31.10.2006 |
|||
|
Turhan kummallista kamaa minun makuuni. En oikei osaa mitään järkevää palautetta antaa. Hyvin tehtyä ja hyvät soundit. Homma on selkeästi hallussa. Itse en saa vaan mitään fiiliksiä irti tästä. | ||
Kommentti kappaleesta Sigil - Holy Water 28.09.2006 |
|||
|
Viva la 90-luku! Hienoa grunge-rockia. Laulaja vetää komeasti ja tyylillä. Muutenkin kokonaisuus on hienosti kasassa. Ainoa asia, joka pikkaisen pistää korvaan on tuotannon tasapaksuus, kokonaisuus ei oikein hengitä. Mutta hyvä veto joka tapauksessa. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta valve - Kipinällä mua tähtää 27.09.2006 |
|||
|
Komeasti toteutettua tavaraa. Täysin radiovalmista tavaraa, jossa sopivasti koukkuja ja tarttuva kertsi. Itse en näin kliinisesti tehtyä musaa jaksaisi kuunnella, mutta eipä tätä ole mulle tehtykään. | ||
Kommentti kappaleesta Kalkutan Konepaja - Plastic Tree 23.10.2006 |
|||
|
Todella hieno biisi. Kunnianhimoista musiikkia, todella komeasti toteutettuna. Tarttuvaa, mutta ei missään nimessä puuduttavaa. Upeaa musiikkia. Ei muuta sanottavaa. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Tekemmään, tekemmään 27.09.2006 |
|||
|
Hämmentävää... Ei tätä oikein tosissaankaan voi ottaa, toisaalta ei oikein nauratakkaan. Noh, ehkä en vaan ymmärrä, toivottavasti joku ymmärtää. | ||
Kommentti kappaleesta Extracorporeal Shock Wave - Melua-01 (Part 1 of 2) 27.09.2006 |
|||
|
Liian haastavaa tällaiseselle perinteisen rockmusiikin harrastajalle. Kivaa rutinaa on kuitenkin saatu aikaan. | ||
Kommentti kappaleesta Metalshit - Keltainen Auto 10.10.2006 |
|||
|
Jahhas. Melkoista rymistelyä. Soundillisesti homma on vielä aika pahasti hukassa, kitarat ihan konkreettisesti jossain ei kuuluvilla. Soundit ja laulu (tai korina) irrallisia. | ||
Kommentti kappaleesta King Kaxl (and the No Good Duo) - Disco Goluboy 03.10.2006 |
|||
|
Ihan hauskan kuuloista, itsellä vain nämä instrumentaalit eivät kovin kauaa jaksa yleensä kiinnostaa, ellei ole ihan timanttista. Tämä ei ole, vaikka varsin kelpo esitys onkin. Kaipaisin tähänkin vokaaleja. Mutta ihan hauskasti ja mielenkiintoisilla soundeilla toteutettua. | ||
Kommentti kappaleesta Sonicmind - Reflections 10.10.2006 |
|||
|
No nyt lähtee. Komeaa rymistelyä ja aivan hemmetin tiukasti tehtyä. Laulu ehkä hieman irrallaan muusta kokonaisuudesta. Mutta kyllähän toimii hienosti. Komeita melodisia juttuja paljon, biisi pysyy mielenkiintoisena koko kestonsa. Ehkä pikkaisen sekava ajoittain, mutta useammalla kuuntelukerralla aukeaa varmasti paremmin. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Nobelskaja Priz - Santa Transjestria 03.10.2006 |
|||
|
Ei kyllä uppoa millään tavalla. Liian hauskaa minulle. | ||
Kommentti kappaleesta Nobelskaja Priz - Milisi vTbilisi 27.09.2006 |
|||
|
Nyt tuli kyllä niin paha pala, että julistan teidät neroiksi. Ei tästä muuten selviä terveenä. | ||
Kommentti kappaleesta FEL - kakos felomega blastfonic shou 03.10.2006 |
|||
|
Nonnii. Näitä kavereita on kuultu aiemminkin ja vähintääkin riittävästi. Jepjep. | ||
Kommentti kappaleesta LeijonaHarja - ota rennosti polta spliffi 23.10.2006 |
|||
|
Käipaisi ilman muuta vokaaleja tämä. Ihan hauskan kuuloista, mutta tylsä tällaisena. Soundit on jiukan turhan diskanttivoittoiset. | ||
Kommentti kappaleesta corevn - filling the void 10.10.2006 |
|||
|
En näitä äänimaisemointeja oikein kykene arvostelemaan, en saa minkäänlaista otetta näihin. Periaatteessa ihan hauskaa surinaa, mutta ei oikein herätä mitään tuntemuksia.. | ||
Kommentti kappaleesta Trakkerterrorist - Soundweird 28.09.2006 |
|||
|
Pörinää ja räiskettä. Harvinaisen rasittavan kuuloista. Noise ei ole todellakaan mun juttu. | ||
Kommentti kappaleesta G.O.R.E. - 5:1 03.10.2006 |
|||
|
Todella ammattitaidolla tehtyä möykkää. Komeat soundit ja soitto toimii. Ei tämä kauhean omaperäistä ole, mutta eipä tarvitsekaan, kun homma hoidetaan näin komeasti ja taidolla. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Thego - No one for everyone 10.10.2006 |
|||
|
Hieman turhan sekava esitys minuun makuun. Ei oikein saa mistään otetta. Laulu vähän turhan ankean kuuloista, jotta siitä pystyisi nauttimaan. Mutta kunnianhimoa on, toteutus vielä vähän ontuu. | ||
Kommentti kappaleesta Harja talonen & jenkkakahvat - Muikku valssi 27.09.2006 |
|||
|
Jahhaa. Ei uppoa vaikka mitenkä yrittäis. Tarkoitus olisi ilmeisesti nauratta, mutta kun ei niin ei. | ||
Kommentti kappaleesta Kalkutan Konepaja - Cats and Dogs 31.10.2006 |
|||
|
Tämä bändi on kyllä parasta mihin olen mikserissä törmännyt. Järjettömän hienoa kamaa jälleen kerran. Tyylitaju on pettämätön näillä kavereilla. Omaperäistä, mutta ei mene outoilun puolelle. Itsellä rupeaa aina tökkimään, jos kikkailu kuulostaa itsetarkoitukselliselta. Ehdottomasti täytyy tulla jossain vaiheessa katsomaan keikkaanne. Faniutua en enää voi, kun olen sen jo tehnyt, mutta annetaan se kymppi nyt ainakin. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Kalkutan Konepaja - 2nd Spring 27.09.2006 |
|||
|
Hyvän kuuloista meininkiä. Vanhaa grungemiestä miellyttää kovasti soundimaailma. Biisikin on hyvä, kertsissä hienoa melodia. Soitto toimii komeasti, samoin laulu. |
9
|
|