Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Yhteensä 110 kommenttia.
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sankari meininki toimii. Laulaja on ehdottomasti hyvän keskitason yläpuolella. Mut tähän se vaatis kyl vielä senkin yli nousemisen. Enenmmän kikkeliä. Kertsin jullikuoro oli kyl skidi pettymys, kliseet kuntoon eli niihin enemmän useita kikkeleit ja Lasse Mårtensson haltuun. Biisistä jää kyllä sisällä kulkevat koukut puuttumaan. Vähän vuoropuhelua kitaralle ja laulajalle tai jotain vastaavaa niin ite säkeistöjäkin jaksaa kuunnella paremmin. Kitara soolo oli juurikin oikeaa Nintendo 8bit sankari naputtelua. Nyt on vähän vaille neljä minuuttia kulunut kuuntelusta ja toivon et loppuun tulee vielä "HUNGRY!" huuto. NO EI TULLU! Pettymys. Mutta nyt uudelleen kuunneltuna toi alun skitta vie kyllä juuri oikeaan maisemaan. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku lähti messevästi ja vähän pelotti että sieltä lähtee joku vitun Happoradio syna mukaan mut ei sentäs. Stemmoihin enemmän munaa, laulut uusiksi sisään muutaman kaljan siivittelemän yhteislaulu session jälkeen niin saa vähän sitä luonnon sovitustyötä. Tosin en tiedä onko tätä keikoilla veivattu ennen studioon hyppäämistä. Nyt kuulostaa vähän siltä et joutuu turhaan keskittymään siihen miten lauletaan. Jos siihen sais vähän varmuutta niin kulkis varmasti paremmin ja luonnollisemmin. Kitaroille ois alun jälkeen toivonnu enemmän tilaa. Jokus ilmava Kingston Wall tyylinen kitara 5min soolo tonne väliin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulun härski kaiku on vähän liikaa. Muuten laulajan soundi hukkuu. Kuulostaa siltä et munista ei pidetä tarpeeks kiinni kun hoilataan ja rokista hukkuu paikoittain jotain liikaan "laulamiseen". Vaikka kitaran veivaaminenhan tässä on ollut ilmeisesti pääajatuksena eikä kitaroissa olekkaan mitään vikaa. Vähän tietty ois voinu räjäyttää pakkaa vähän tuoreemmalla kitarasoundilla vaikka tätä tähän on varmasti haettu. Mut miksaamiseen ja tuotantoon vähän paukkuja ja laulut uudelleen sisään niin kyllä tää ainakin levyn kolmanneksi biisiksi kelpaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sanoitus on hyvin kulkeva. Laulun melodiat kulkee myös mukavasti. Vähän hiomista kaipaava kyllä kokonaisuus. Kannattaa etsiä joku tuotannon ja musiikin tekemisen teknisen puolen taitava remmiin. Soundit kun kuulostaa nyt aika kolkoilta ja Matti Nykäsen taustabändiltä. Ja se on ehkä selvää että Lauri Tähkähän tästä tulee mieleen. Lallatus kohtaan nosto oli mahtava. Soudit tosin vähän "köyhensivät" sitä. Mutta kaikkea ei tartte osata itse, sulta kulkee toi sanotus ja biisien ideointi sujuvasti mutta lopputuote on jäänyt köyhän tuotannon takia jalkoihin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ou mai. Aika moista menoa ja meinikiä. Lähdetään tykittämään suhteellisen nopeasti joka sopii kyllä tälläseen biisin. Mutta ku kuuntelijalle tulee koko ajan semmonen fiilis et nyt mennään miljoonaa niin seuraava vaihde ei sittene nää oikeen tunnu miltään, ei hyvä. Eihän tää mitenään mun tyylistä musaa ole mutta ei tämä perseeltäkään kuulosta. Eli ei huono mutta minä en tästä paljoa irti saa ja se ei teitä liikuta varmaan senttiäkään kun kuitenkin poppis huora olen. Jatkakaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onks tää Pokemonien loma episodin tunnari vai? Mitä ja missä mennään. Kuulostaa jotenkin älyttömän lattealta. Saattanee johtua rummuista. Jotka kuulostaa siltä kun ne ois pahvilaatikossa joka on täynnä pumpulia. Vokaalit tulee kovaa ja korkealta ei mitään hirveetä valittamista niistä. Ei ihan mun tyylistä musaa mutta ei täyttä paskaa. Vähän liian hillunlillun ja liikaa tilutttelua mulle. oon sen verran yksinkertainen etten tajua näitä. Mut jatkakaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asia selkeä. Ilmeisesti huumorilla? Hauskempi olisi jos mukana olisi haitari. Nyt jää kokemus hiukan vajaaksi. Mutta huumorin kukka on kauniskukka. Tän päälle on sonni hiukan kakkinu mutta silti se iloisesti hymyilee. Eli pidetään tästä kiinni. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oooh. Täähän kuulostaa messevältä. Ei huono. Ei huono. Alku on räjähtävä. Mut sitä räjähdystä kestää pari sekunttia liikaa. Oltais vaikka kasvateltu sitä fiilistä pikku hiljaa jos haluttiin intro. Mutta nyt se lähtee heti käyntiin ja sitten jumputtaa hetken niin, ei mun mielestä toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Soundit on kohdallaan. Kyllä tämän toistamiseenkin kuuntelee jos eteen tulee. Eli hyvä tekele. Jatketaan näillä linjoilla. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täähän kuulostaa hauskalta. Aitoo meininkiä. Kitaraa ja rumpua. Laatuhan on vähän tunkkanen mutta sen kanssa opitaan elämään. Jotain silti puuttuu koska ilmakitarointi haluni eivät herää. Eli hiukan vielä enemmän sitä äijää tähän niin mennään jo varmoilla vesillä :) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täähän on. Omaperäinen. Hauskakin. Osittain. Psykedeelinen. Sekava. Ihan hauska. Sekava. Mutta kyllähän tämä hauskempi olisi jos siitä outoudesta olisi hiukan luovuttu ja oltaisin vaivauduttu säätämään. Mutta näin ihan vaan heitetyks biisiksi OK :) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Siellä mennään kierrellään ja kaarrellaan mutta ei päästä asiaan. Biisi on vajaavainen kun se itse JUTTU puuttuu. Olisi se sitten joku laulu sämplen renkutus tai jotain pientä melodian runkkausta niin homma olisi jo parempi. Tuleehan tuolla noita soundeja messiin mutta ei nekään vielä oikein kanna. Nyt mennään vähän tämmöisellä tausta mölinä meiningillä. Eli kehitystä hiukan peliin niin tää on hyvä. Nyt tää on vaan OK. ja se on typerää biisiltä joka vois olla enemmän :) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hauska kattoo kun porukat kommentoi hommaa niin kyrpä otsassa :) Kommentoikaa te niin myö tehään musiikkia hyvällä tunteella. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno biisi ja hienolla sanomalla. Lauantai päivä. Ei jaksa erikoisemmin kommentoida mut hienoo. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän ykstoikkosta mut se peni looppi toimii ja jumputtaa aivoja mukavalla tavalla. Ihan mallikasta musiikkia. Vähän enemmän ois voinu olla jotain ärsyttävän koukuttavaa niin jäis melodia kunnolla soimaan päähän. Saa nyt aikaan mukavaa pään nytkettä. :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Com över hier beibe! I wanna meik som swiit looov... Huumorin kukka on kaunis kukka. Mut ei tää ihan täysillä avaudu. Soundit on IHAN ok mitä nyt välillä sinneppäin. Eikä tätä biisiä ihan tosissaan nyt ole tehtykkään niin se on kai vähän tarkoituskin. Ei siis sillä että soundit ois paskat ja et homma kusis. Mutta tuntuu että juttua ei oo niin viilaamalla pilattu. Mutta jatkakaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyväntuulinen rallatus. Sanat vähän sitä ja tätä mutta se ei ole mikään huono asia. Kaiken kaikkiaan soundit ovat mahtavia. Stemma laulut ovat jopa poikkeuksellisen hyvät. Laulajan äänikin on vallan miellyttävä. Tulee tosissaan joku kesäinen automatka mieleen. Vähän enemmän sisältöä sanoihin niin vielä vallan upea tulee. Hyvähän tämä on jo nyt. Tuotannollisesti mahti mutta kuunteluelämyksenä vain hyvä. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ejay.... Tavallaan tässä oli kai jotain hauskaa joka viehätti mun perversejä korviani. Mutta. Ei ei ei. EI silti. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tekee omalla tavallaan kunniaa alkuperäiselle joka sekin on upea biisi. Tästä pidin kyllä oikeastikkin. Jotenkin tämä kutkuttelee ja tyydyttää tätä ihmismieltä. Välillä biitti kyllä tosiaan elää omia latujaan. Mutta eipä se haittaa. Fiilis on mahtava. Pidin ja pidän kovasti. Hienoa työtä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähäpän oli vallan mukava yllätys. Lähtee liikkeelle hyvin. Tulee olo että haluaa kuulla lisää. Laulun ääni (ei laulajan ääni) kusee. Pitäis olla kirkkaampi niin voisi fiilintyä tähän. Jos haluatte julkisuutta niin ilmoittakaa itestänne leffa firmoille. Hyvin voisin kuvitella tämäkin biisin jonkun leffan taustalla soivan. Hyvin radio soittosta kamaa enkä keksi tästä mitään muuta pahaa kuin ton laulun miksauksen. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Piano alkaa pitkäl aikavälil häikkää. Mut muuten biitti on mahtava. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aikas käsittämätöntä kuraa. |
4
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sanattomaksi vetää tälläinen musiikki ja se ettei tällä levytyssopimusta löydy. Minä pidin tästä todella paljon. TODELLA hienoa työtä :) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oi kun tuntuu tälläisillä yö tunneilla tämmöinen musiikki hyvältä. Mukava soundi, mitä nyt vähän tuo yksitoikkoisuus häiritsee. Mutta muuten vallan mukava fiilistely biisi. Muuta en osaa sanoa. Mutta pidin silti. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Se mikä yleensäkkin häiritsee, ja joka häiritsee nytkin. On enkku ääntäminen. Kun se jotenkin kuuluu et yritetään lausumalla lausua oikein, ja se ei häiritsee laulamista ja johtaa siihen ettei enkku ole mitenkään luonnollista. Mutta kauniisti lauletaan. Ja soundillisesti näpsäkkää kamaa. Enkku kuntoon tai samantyylistä suomeksi kiitos :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rauhallista/rauhottavaa. En tiedä olisinko toivonu pehmeempää laskuja noihin rumpuihin. Vai oliko se paras mahdollinen vaihtoehto tehdä ne tuolleen yllättäen. Soundit ovat mukavia. Eikä mitään ylimääräistä ole turhaan lähdetty tunkemaan. Kaunista, kovaa, pehmeää mutta ei raakaa. Vallan mukava biisi kaiken kaikkiaan. :) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Det äär mykke braa.. Du eer so sööt gillar duunar om räp! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heti alkuhetkillä pistin tämän biisin lataukseen. Sen verran näpsäkästi alkoi. Kun laulu alkaa ihan mukavasti lauletaan... Mutta ehkä hiukan yli. Tämmöinen maanläheisyys joka ei kuitenkaan tee kappaleesta amatöörimäistä on todella nätti lisä. Aitoa. Tulee varmasti kuunneltua kerran jos toiseenkiin. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Menee osastolle biisejä jota jaksaa kuunnella myös yöllä. Eli mukavan rauhallinen ja uninen meininki. Soundit ovat aikas raikkaita ja puhtaita. Joka antaa tästä hirveen sinisen kuvan... Mitä se ikinä tarkottaakin.. :D Eli mitä yritän sanoa tässä on että HIENOA biisi. :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
oooh.... just tätä just nyt :D oooh... Miten tuudittavan upeelta tää kuulostaakaan. AIVAN mahtavaa. Lataukseen menee ja teho soittoon varsinkin iltaisin. En minä tyhmänä osaa tästä muuta sanoa kuin että hienoa. :) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jeppis asenne. Kuulostaa mun korvaan mukavalta. Tuttuja viboja juuri niistä biiseistä joita en muista. Saa semmosta asenne fiilistä päälle. Kitara on unelmaallinen. Voisin kuvitella kuulevani tämän vallan mainiosti jossain takaa ajo kohtauksessa tai muualla. On sen verran asenne skipale. :) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biitti on törkeen ilmavan positiivinen. Hienoa. Rimmaukses menee niin mukavasti. Mutta tässäkin biisissä ne parit kohdat rikkoo kokonaisuutta. Mutta täytyy sanoa että hieno biisi tämäkin. :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Auts Mikä biitti... :D Enkku ääntäminen ehkä skidisti pissii. Mutta fiilis on mahtava ja hyvin tyttö laulaa. Skidillä enkku viilauksella ja nenän kautta laulamisen ääntämisellä päästään täydellisyyteen. Lyriikat nyt menee kuten yleensä aina toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta mutta, Hyvää kesä musiikkia. Alkaa masentaa.. Tulee kesä mieleen ja ulkona on tommonen ilma et joutuu kahlaa kouluun. :( |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rauhoittava kitarointi. Ehkä alkuhieman turruttava. Mutta samalla tavallaan virittää tunnelmaan joka alkaa kun näppäilyt alkaa. Ei mitään turhempia virityksiä mikä on sinäänsä ihan hyvä. "yksinkertainen" on kaunista. Minä pidän tästä biisistä :) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan vauhdikasta menoa. Hienoinen liiallinen yskitoikkoisuus alussa häiritsee. Eli mielestäni pientä vaihtelevuutta olisi saanut olla. Sitten soundit hieman vaihtuu mutta sittenkin vaan toistetaan yhtä ja samaa. Elikkä hieman tylsä vaikutelma jää. Mutta kokonaisuudessa mukava biisi. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajan ääni jotenkin häiritsevällä taivalla ei toimi kokoajan 100% sesti. Mutta suurimmaks osaks kuulostaa hyvältä. Piano soundi tuo oman upeen vibansa. Hyvältä tämä kuulostaa ja jatkossakin tulee varmasti kuunneltua. :) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on "musiikkia" mistä minä en saa mitään irti. Ei päätä eikä häntää. Ei järjen hiventäkään. En edes halua olla trendikäs erillainen nuori ja tajuta tätä "musiikkia". Joskus jos joku sanoo että kaikki räppi kura pois mikseristä niin tiedän ainakin mitä olisin itse poistamassa jos näin kävisi. (ei siis sillä ettei tätä täällä saisi olla, eikä minään henkilökohtasuutena) Mutta en todellakaan saa tästä mitään irti. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitara soundi kuulostaa hienolta. Mitä nyt vähän turhan yksitoikkoinen. Takova vasarasoundi on mukava ja sinäänsä "omaperäinen" ratkaisu. En normaalisti aivan tälläistä musiikkia kuuntele joten en ole ehkä paras tätä biisiä arvostelemaan. Mutta kasin annan. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitara soundi kuulostaa hienolta. Mitä nyt vähän turhan yksitoikkoinen. Takova vasarasoundi on mukava ja sinäänsä "omaperäinen" ratkaisu. En normaalisti aivan tälläistä musiikkia kuuntele joten en ole ehkä paras tätä biisiä arvostelemaan. Mutta kasin annan. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
HEY! Jumalauta! Toi oli mun keksintö toi "se juna räjähti keskelle ratapihaa" :D Ja vielä uskomattoman hyvin ängetty tonne väliin. :D Sanat ovat muutenkin mahtavat. Upean hienoa pianointia. Äänitys on hieman huono laatuinen mutta fiilis on mahtava! En tiedä vaikuttaako tähän toi ratapiha juttu... En tiedä... :D Mutta kyllä tää kuulostaa hyvältä :) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän turhankin fiilistellen laulettu kun ei täysin alun sanoista selvää. Mutta kun varsinaiset laulut lähtevät vauhtiin kuulostaa varsinaisen hienolta. Pienellä lisä "tuottamisella" tästä tehtäisiin vallan paljon radiosoittoa saava biisi. Ainakin minä näen tässä todella paljon potentiaalia. Enkku nyt hiukan ontuu siellä täällä. Mutta kokonais valtaisesti aikas mallikaasti laulettu. Piano soundit on taidokkaita. Skittailut kuulostavat myös hienoilta. Rumpuihin jos hieman keskittyy ne kuulostavat hiukan orvoilta. Mutta eivät sillä tavalla että sitä hirveämmin huomaisi tuolta. Kokonais valtaisesti hieno ja hyvä biisi. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan hyväntuulista. Hieman laulajan ääni häiritsee. Ku lahna laulais... Taino ei ihan sentään. Mut vähän vois enemmän olla hereillä ja keskittyy laulamiseen. Mutta muuten soundillisesti ja yleisesti kuulostaa mukavalta tämä biisi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyyym. Mitähän keksisin kirjoittaa. Vedenalaista tunnelmaa. Jonkin näkösen räväkän osuuden ja huisimman nostatuksen ois kaivannu. Koska nyt biisi on aika pitkälti suhtkoht tasapaksu. Mulla menee osastolle kuuntelen ja diggailen mutta en nyt alajatkuvasti luukuttamaan. Mutta "aivotOFF" musiikkina esim noLifen taustalle menee varmasti vallan mainiosti. :) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mä en saa tästä musiikista yhtään mitään irti. Pakko sitä oli kuitenkin kommentoida kun sen yli/ympäri/ali ei päässyt mitenkään. Eli minun mielestäni aikas huono biisi. Johtunee varmaan siitä etten mitään tuollaisesta musiikista ymmärräkkään. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Veikeä veisu. :) Välillä tulee kyllä B-syna meininki mieleen.. mut sitten joku toinen upee kikka peittää sen ja tekee B-synailystä tarkoituksen mukasta. :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mitä minä nyt olen tälläistä musiikkia vähäisesti kuunnellut. Niin aika perinteiseltä tämä kuulostaa. Eli aika normaalia. Mikä nyt sinäänsä ei ole huono asia. :) Mukavaa asenne meininkiä. Ihan laadukkaan olosesti myös nauhoteltu. Että pitihän tämä ladata että voi jatkossakin kuunnella. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hitto... nyt kyl lähtee ja hajoo... hyvät tunnelmat biisissä... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavaa menevää tausta musaa. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienoa jumputia... Kaunista.. KUUNTELE TÄMÄ BIISI! Pidän kokonaisuudesta. Ja tietystä Das Boot vibasta. :) Ihan tarkotuksella ilmeisesti ;) Tämmöstä nostalgia vibaa. Vaikka itse en ole tuota aikaa ole elänyt sen ajan musiikki on aina iskenyt oikeaan kivekseeni kuin moukari. Semmoset vibat et tätä tulee kuunneltua :) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oi kun on näpsää.. :D Mukavaa menoa. Ei mitään pahaa sanottavaa. Joku "YaaaHAA" nais ääni ois väliin voinu heittää. :) Mut ROX... |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suorastaa letkeää menoa. :) HIENOLTA kuulostaa.. ammuskelu on ehkä vähän liian pitkä... Onkso nää nyt IHAN ihka oikeita soittimia? |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei turhempia. Pikkusen ois kumminkin voinut lisää jotain maustetta sekaan. Muuten tää on tämmöstä maittavaa kotiruokaa. :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavaa skitta fiilistelyä. Ja rumpusoundit kuulostaa veikeeltä. Enkku on ehkä skidisti ongelmallinen. Näitä biisejä haluais niin kovasti kuulla aidosti tehtynä suomen kielellä. Kaunis ääni laulajalla. (mutta edelleen sitä mieltä että suomeks toimis paremmin) kertsi lähtee liikkeelle tosi hyvin. mut lässähtää jotenki skidisti. Mutta itse säkeistöt ovat nättejä ja yksinkertasen näpsiä. Hyvä biisi. :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oih.. Tää urku soundi saa pippelin pystyyn. Sit plus tää laulaja. Enkku ääntäminen ei ehkä vahvinta alaa. Miksei suomeksi? Kuulostaisi nätimmältä. Kitarasoundit ovat kanssa sokerikuorrutettua karkkia. Kertsi on todella tarttuva. Tuntuu että huomenna soi päässä. :) Mutta tosiaan enkun kieli ei toimi ehkä tuon ääntämiset takia. Että suomeksi ois ollu mun mielestä (kuten mainittu) parempi. Mutta näinkin tämä biisi on upea mahtava mukava ja kaunis :) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pidin laulajan äänestä. Vaikka kuten lähes aina se enkkuilu hieman pissii. Mutta ei suinkaan pahasti. Kitarat olivat kivat. bassot olivat kivat. En keksi biisistä mitään hirveän huonoa sanottavaa. Mutta miksi eivät ihmiset tue kaunista suomen kieltä :D :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä ääni. Vähän ois ollu parempi jos ois lirauttanu tohon pulla taikinaan vähän siirappia. Mutta muuten oikeen kiva biisi. Hyvin tehty. :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukava biitti. Räpit hiukan hukkuu biitin sekaan. Mut ihan mukavan kuulosta räppii. Ääni on OK. Räppejen äänen laatu ihan kohtalainen. Raapimiset ihan OK. Suomeksi menee hyvin, samoin toisella kotimaisella. (vaikka en ruotsista mitään ymmärräkkään) Hyvä biisi kaikin puolin lukkun ottamatta sitä että räppi hieman hukkuu sinne biittiin. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
MAkee veisu... Alkaa EJay kuulostaa jotankin oikeelta musiikilta. :) Hyvää jälkeä... Paitsi toi rumpu filli tuo paljon erinäisiä muistoja mieleen.. :D Tai kaikki fillit... Ihan sen takia annan ysin.. :D |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Niin... Lopun hevi osuus on upea.. :D |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
mukava veisu. :) Siis ei pysty sanoo miks. Yksinkertasesti hyvä. :) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Voi vi... Tää Mikseri.net winamp2 plugi on muuten hyvä paitsi ikävästi iskee tommonen ihme ebay mainos. Taas oli pitkä selostus biisistä mutta nyt ne on bittiavaruudessa. Mutta siis lyhyesti alkuperäsestä. Biitti muuten hyvä paitsi että soundit vähän munattomat. Räpit hyvät. Riimit hyvät. Huukki OK... Jotenkin enemmän "huutoa" ois ehkä tarvinnu. :) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heey! Tämä biisihän tulee viihtymään mun soittolistalla. Juuri sellaista musaa mitä on kiva kuunnella yönpimeydessä kun tulee irkkailtua sun muuta :D Soundeista sun muusta en tunnetusti kummempia osaa sanoa. Mutta mitä nyt tämmöinen totaalinen halollapäähän kuuntelija osaa sanoa niin minutsa kuulostaa ihan hyvältä. :) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän tää On hyvä.. :D Upea riimit. Äänen käyttö ja Flow olivat upeet. Jos jostain tarttee valittaa niin huukis vähän turhaa toistamista.... |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hassun hupaisaa.. :) Jos täs olis ollu semmonen tietty sielu viel... Semmonen NEO rubiikinkuutio niin sit ois tippunu kymppi.. Mut jotenkin se multa jäi saavuttamatta. En oo elänyt 80 lukua. Mutta musiikkia olen kuullut ja olen jopa pitänyt. :D |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulu ei oo ehkä vahvinta. Mutta muuten munaa tuntuu löytyvän. Mielelläänhän tämmöstä vimmasta ja aitoa musiikkia kuuntelee. Lauluun vähän fiilistelyä ja kieli suomeksi tai puhdas enkku haltuun silleen et siihenki saan sitä fiilistä niin hyvä tulee. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika pahalta näyttää olla Rääppäjänä kommentti ringissä tähään aikaan liikkeellä. ;) Nenän eteen on tähän asti vaan pöllähtänyt kitaravetoista rock/pop musiikkia. Nooh toivottavasta kaikki nuo rok ihmiset ovat olleet minulle armollisia kommenteissan. Mutta pidemmittä selittelyittä biisiin. Tämä kuulostaa hyvätlä. Eikä olla siellä kolossa että "Onhan tää hyvä biisi.... mut tää kulostaa aivan uskomattoman paskalta..". Biisi kuulostaa freessiltä. Kaikki tuntuu toimivan. Ei mitään negatiisitä sanottavaa ainakaan tähän kellon aikaan. :) hyvä biisi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku on ehkä vähän liian samallainen kuin tuossa Pieniä Tarinoita kipaleessa. Sanat on ihan veikiän mukavat. Nyt ei oikeen just heränneenä osaa sanoa muuta. Mutta kasipuhukoon puolestaan. Että ihan hyvä biisi. :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku on ehkä vähän liian samallainen kuin tuossa Pieniä Tarinoita kipaleessa. Sanat on ihan veikiän mukavat. Nyt ei oikeen just heränneenä osaa sanoa muuta. Mutta kasipuhukoon puolestaan. Että ihan hyvä biisi. :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuultu on ennenkin.. :D Mut edelleen yhtä veikiä.. :D |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jees... Tällä kertaa tossa "melodiassa" on enemmän järkee. :)) Hyvin menee aivojen tappo musana tähän kellon aikaan. :)) Vähän menee kyllä välillä epätahtiin biitti ja pimputukset mutta ei niin et se nyt "kuunteluelämystä" haittaa. :)) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biitti on hyvä. Miten mulle tulee tästä Ezkimo mieleen? :)) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Argh! Olin kirjottanu pitkän arvostelun ja sit tää iski tää plugi jollekkin ihme osta musiikkia sieltä sun täältä sivulle... HYYm... Joo. Mutta hyvin leijuva biisi. Kauniit vokaalit. Arvosteln joskus paremmin ja perusteln kymppini. :) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onko tämä pilaa? :D Nyt kun ajattelee että miten omituisia ovat CMX:än sanoitukset, niin tajuaa että kyllähän ne ovat samalla jonkin näköistä taidetta. Kun tavalalan samaa tasoa. Mutta ei toimi samalla tavalla. Johtuneeko sitten laulajan äänestä tai sitten äänityksen laadusta. Hämykkää. Sinäänsä ihan psykoottinen ralli joka sopii.. johonkin tilanteeseen kuin nyrkki otsaan. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
"Moi olen Tomppa Tavia ja minä tykkäsin.." Näin vois kuvitella sanovan kenen tahansa. Sillä eihän kukaan voi pitää biisiä huonona? Vai voiko? Urku soundi on unelmaa. Sanat on unelmaa. Laulu on on upeaa. Siihen vähän tyyliä lisää ja enemmän munaa noihin hehkutuksiin niit siitäkin tulee unelmaa.. :) Hyvä biisi kaiken kaikkiaan. Voisi hyvinkin esim YlEX.n x-ryhmässä eli sinne Demoa... :) Ja teehkääkin niin.. Lähettäkää sinne... Sillä ovathan nämä biisit sen verran "taakii shittii" :) Ja on omasta mielestäni pieni ihme jos tämä nyt ei edes yhtä kertaa siellä pyöröhdä... :) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei voi muuta sanoa kuin että.... HYVÄ! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo.. Hyvä bitti on.. :) Ei tästä nyt väsyneenä jaksa muuta.. :) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sivussahan tää menee... Erikoisemmin en tällästä kuuntele... Mutta mutta.. Ihan OK.... :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aikas raikas alku. Laulajan ääni on aikas omituisen upea. :) Ei mitään turhaa jollottelua vaan rehellistä ääntä. Sanat ovat mukavat. Elämää suurempaa rakkaustarinaa. Voisin kuvitella kuulevani tämän radiosta sillon kun ei enää kone poppi ihmisiä kiinnosta. Maanläheinen olisi kait mukava sana. Ja eikä onneksi mitään turhan pitkäksi venytetty biisi. Mukava nauhotus laatu ja tälleensä. Pitäähän tämä ladata. :) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tao Tao taonainen alku... Ei oiken sano mulle mitään... Paitsi sitten kun lähti se piipittely tididi systeeemi. Ei oikein mun makuun. Mut biisinä hyvä... :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää on vaan hyvä... Tämmöstä hienoo kamaa... x) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toi Raksu skitta soundi on ihan master... ! |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Minä en pitänyt tästä. Aivan liian sitä jotain minulle. Olenko nyt sitten tyhmä massa musiikin kaavoihin kangistunut kun en pitänyt jostain kappaleesta. En tiedä. Mutta En tosiaan saa tästä yhtään mitään irti. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuntuu siltä kuin joku kaatais karkkia korvaan... |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä biisissä on kyllä helekutisti munaa... Tätä me voitas tässä meiän kung fu tuotoksessa ainakin mun puolesta käyttää jos se noille muille "tuotantoryhmän jäsenille" käy.. :) Kiitti... :) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvältä kuulostaa... Leveetä ja paksua L&P! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
"Ja sit se punanen auto ajais siihen rannan viereen..." :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jeee! Tätähän bilettää koko JOULUN! PAPPA IN THE HOUSE! |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvältä kuulostaaa... Jotakin sota nuotteja tuolla... Mutta muuten hyvä... Tohon vielä joku laulu niin tykki ois! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jees... Aika Psykee.. Ei oikein mun makuun... Mutta kyllähän tän kuunteli... Parempaankin varmaan pystytte? |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täää kuulostaa ihan hyvältä... Vähän tulee sellasen Nintendon 8 bittisen avaruus pelin musa mieleen... Siis hyvässä mielessä... Kiva.. Juuu... Ihan hyvältä kuulostaa... Toi ihme YO Yo YO YO ääni ei oikein hyppää hyvin kuvioihin... Mutta hyvähän tämä on... |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi... :) Ei ehkä yhtä hyvä biisi ku Ruottinlaivalla... :) Mut OK... |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllä... Olen löytänyt sen... Kunnon KUMMELI JAZZI BIISIN! LEVEETÄ & PAKSUU! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mitä täst voi sanoo Ku L & P! LEVEETÄ JA PAKSUA! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tällähän ihan punastuu... Hyvä että joku muukin kuuntelee meiän musaa... Lisätkää ittenne faniksi ja lähettäkää meille paljon rahaa... |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Helekkari pojaaat... TUlipas vahingossa kehuttua itteään.. En ees huomannu et oli oma biisi... Jaa hupsista.. Tuli vielä oikein ääneestettyä.. nooh vahonkoja sattuu MUT MKKP! RULEZ THE F-K!NG Wörld! |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
TÄää ON IHAN BEST!!!! TÄSSÄ ON IHAN 'TUSTI ASENNETA!!! |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jees jees... En sattunut kun muuten huomaa et jokainen biitti on ihan samanlainen... | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jees jees... En sattunut kun muuten huomaa et jokainen biitti on ihan samanlainen... | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on hyvä... Täs on hieno.. miten sen sanois... no käytetään nyt sanaa asenne... Varsinkin noi ostosteeveen kolesterooli höpinät on hyvät... Tän kuuntelee mielellään toisenkin kerran! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Apua! Tästä tulee 80 indie Strobo porno leffa mieleen... Tai sitten jotain aivan muuuta... |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mä haluun tän LINTZIN KUMMITUS JUNAAN TAUSTA MUSAKS! |
8
|
|
Sivu: 1 2