Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Yhteensä 46 kommenttia.
Kommentti kappaleesta Shemeneicha - Kylmää kättä 12.02.2007 |
|||
|
Täähän on ihan peruskotistudio meisinkiä, musiikillisesti on kehittymisen varaa mutta ainahan sitä on. Sovitus tässä biisissä on onnistunut. Ja biisissä on muutenkin muutamia hyviä ideoita :) ei mitään uutta mutta se ei ole biisin tason mitta. Saundeissa on parannettavaa, kuitenkin ne on kotistudiolta suhteellisen hyvät, ei häiritse liiemmin mikään. Millä noi skitat on äänitetty? Särössä on toki parantamisen varaa. Synat sopii mukaan, kertsissä niistä tuli kuitenkin jotenkin mieleen eläkeläiset. Sanoitukset on hyvät, diggailen kyllä. Laulajan tulkinta on sopusuhtanen, äänessä on reenaamista. Paikoitellen hakee vähän nuotin vierestä vauhtia mut tämä kaikki korjaantuu kokemuksen myötä :) Kaiken kaikkiaan biisissä on vähän apulantamainen tunnelma, ei paha. Reeniä pirusti, hilkun omaperäsyyttä ettei liikaa perus riffejä vedellä, ja rock-uskottava asenne niii kylähän tästä kunnon bändin saa :) |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Strawels - Secret Thoughts 08.12.2006 |
|||
|
Kyllä vain on kehitystä tapahtunut. Soundeista ja miksauksesta onnittelen. Kuullostaa pirun hyvältä. Laulut kehittynyt ja nyt ne tulee jo suht luontevasti. Amiskierrosta kun vielä pääsette eroon niin ei oo valittamista :DD Tällä hetkellä ne hieman latistaa kun samat riffit on kuullut tuhansissa biiseissä :/ Feiseri oli aika mielenkiintonen valinta. mut eipä mitään. Älkää lähtekö Negativen ja Lovexin suuntaan! Katsellaan jatkossa :) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Professori Heikkerö - Pukki tulee! 08.12.2006 |
|||
|
Tää on varma jouluhitti! :D |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Marleena - Vauhtisokeat 07.11.2006 |
|||
|
Whoa! En aluks huomannu tätä projektia. Perkules, täähän on ihan jees biitti :) Ekaks vedoks tasoa löytyy. Riimit pysy tahdissa aika hyvin ja näin. Pientä haparointia tuplissa mutta nekin pienellä säädöllä saa taimiin. Biisiin sopi mukavasti rauhallinen räbä ^-^ Oottelen innolla lisää! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Strawels - Fall With Me 29.05.2006 |
|||
|
Hmmm, vähän on tunkkanen yleissaundi. Matin ääni jokseenkin toimi täs biisis. Muuten kyl ihan mukavan kuullonen ralli. stemmat aika mielenkiintoset :) Soolo puuttuu, olis saanu biisiä vähän pidemmäks, lopusta paistaa vanha NW aika paljon. Muuten kyllä ihan kuunneltava veto :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Blindness - Blindness-AngelCrossingTheStreet 24.05.2006 |
|||
|
Täytyy sanoa että on Blindness hieman muuttunu viime kuulemalta. Musa menny parempaan suuntaan. saundeissa hakee viel mut eiköhän se siitä. Mansin laulut muuttunu :D loistokkaat ärjynnät. soolo ihan menevää kamaa ja se dj:kin löyty aina välil. kyllä tästä sen ysin antaa :) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Aetas - The Curse of Insanity 31.01.2006 |
|||
|
Tämä on se biisi joka kolahtaa ehkäpä eniten. Noissa kahdessa muussa biisissä tulee tosiaan Opeth esiin mut tässä on vähän jotain omaperäsyyttä. Pirun hyvät piano osuudet kallella! Vähän noissa lauluissa hapuilua, kliinit vähän hakee ja örinä myös, mut ne tulee sit ajan kans. Kitaroinnit menee kun vettä vaan mut bassosta ei oo tietoakaan :S Joka tapauksessa kokonaisuus toimii loistokkaasti! 9 |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Ikinae - Pseudologica Fantastica 04.02.2006 |
|||
|
Jaahas, sanotuksissa jonkin näkönen tarinan tynkä? hieman häröt ne ainakin on :D alku lähtee soimaan mukavan hämyisellä tunnelmalla, rumpali tuntuu suht varmalta, siitä ensimmäiset plussat. Kitaroiden ja örinän lähtiessä käyntiin puskee Opeth voimalla läpi. Ei paha asia. jotain omaa löytyy kliini laulujen lähtiessä käyntiin, positiivisesti yllätyin, odotin jotain muuta. Kitaristi osaa hommansa mukavasti. Saundit on kohdallaan eikä oikeastaan minkään näköistä moitittavaa. Bassokin jytää pohjaa antaen. vähän olis saanu saundia kattoo uusiks. 3:20 kohdassa yllätyin! Laulajassa on potentiaalia! Monimuotoinen äänenkäyttö on tän kaverin alaa! Ehkä jotain pientä omaperäsyyden lisää kaipaisin tähän. mutta biisi toimii kyllä loistavasti näinkin! :) 9! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Downcast - Tears Of Ice (masteroimaton) 15.09.2005 |
|||
|
Biisissä mukava tunnelma. Soundeissa vähän puutosta mut ei paha asia. Soolosta plussaa. Kuultaa mielonen läpi :DD mut hyvin toimii kuitenkin. Ei mitään mielikuvituksetonta tiluttelua vaan tyylillä :) Soolo nosti mukavasti 9 :) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Downcast - Sacrifice (masteroimaton) 15.09.2005 |
|||
|
hmm, egotripil vedetty? Rummuist kuulee. tuota, biisi on itsessään ihan jees. Rock meininkiä :) soundeihin vähän parannuksen varaa ja laulussa vähäsen mut kuhan ikää tulee niin veikkaan et ihan silläkin paranee :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Morg - With Blinded Eyes 21.09.2005 |
|||
|
Ihan jees metallistamättöö. tuota, skittasoundist sen verran et alapäätä sais lisätä vähäsen. tai vähän enemmän. ja treblee vähän vähemmän. sais munaa skittaan. Kokonaisuudessaan ihan mukava. Laulaja vetelee kohtis hyvin :) bassoa en kuule kovin hyvin. vähän sais tulla enempi pintaan :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta As I Fall - Bleed my blood 02.08.2005 |
|||
|
Tatahan kuuntelee mielellaan. Skittaraidoista pidin todella paljon! Hyvaa metallia lempaalasta! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta MANZANA - Silence 15.03.2006 |
|||
|
"Pääs henkkakin vähän kikkaileen." tarkotin siis heikkiä. :D |
9
|
|
Kommentti kappaleesta MANZANA - Silence 15.03.2006 |
|||
|
No tämä on sitä mitä hain :D biisi on hieman kokeileva, raskas, pitää kuitenkin melodisuuden messissä. Pääs henkkakin vähän kikkaileen. Taustalaulut yllättivät positiivisesti :) Basso on todella jykevän kuullonen. Kitarat samaten, mahdotonta runttausta! Kuullostaa hieman omaperäsemmältä tämä biisi, tykkään kyllä :) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta MANZANA - Falling to pieces 15.03.2006 |
|||
|
Jummi tää biisi iskee kieltämättä aika kovaa. Lauluista lähtee heti ensimmäinen plussa ilmoille. Muikilla on laulupuoli tosiaan kunnossa. Kertsi jää päähän soimaan, kertoo onnistuneisuudesta :D Soundimaailma on hyvä, ei moittimista oikeastaan missään. Kitaran saundi on mukavan rouhee. Ainoa mitä tässä jää kaipaamaan on hienoinen oman jutun puuttuminen. Vähän omanlaisemmaks kun saatte väännettyä biisejä niin loistavaa! :) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Amppiworks - Winter of the Dead - The Last Escape 05.06.2005 |
|||
|
Pistää hiljaseks. ilmiömäistä materiaalia. missään mitään moitittavaa. 10 |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Frost Core - Innocence 16.05.2005 |
|||
|
Joo elikkäs, selvitän sen karmean kitara soundin syyn :D mentiin nauhotuspaikalle mukana 70 luvun voxin vahvarit ja ämyrit mukana ja mikitettiin. Tajuttiin että tuo mikki oli niiiiiiin huono, ettei siitä tullu mitään. Sit jouduttiin vetään GT-6 suoraan lineen kiinni =/ ei kovin kaunista. | ||
Kommentti kappaleesta Argon - Flows like a river 16.05.2005 |
|||
|
Menevää progee! Rumpalille erityiskehut. Kitarat jää välillä vähän mössöksi taakse... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta First Fall - How can I ever know 16.05.2005 |
|||
|
ei ehkä ihan täysin kolahtanut mutta ihan soundit on kohdallaan ja laulutkin kuullostais ihan mukavalta :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta First Fall - I never ment to 16.05.2005 |
|||
|
Komppi hitaampi, mutta muuten menevä biisi ja kivat melodiat |
9
|
|
Kommentti kappaleesta First Fall - Walking alone 17.05.2005 |
|||
|
Intro erittäin vetävä! Tunnelma häviää säkeistön alettua (hieman kuiva), mutta nopea komppi kitaralla sopii hyvin =) Kertsi on ihan kiva.. Välisoitossa tuo sello sopii hyvin, aivan mahtavaa! Tuo säkeistö ei vaan sovi mielestäni ollenkaan yksiin intron ja välisoiton kanssa, mutta kertsin kanssa ne istuu hyvin yhdessä. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta T_n_T - Kaunista niin 15.05.2005 |
|||
|
Musiikki ei välttämättä ollut mieleeni mut pidän silti lyriikoista. Asiaa löytyy! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Weicco - Feel The Music In Your Hands 16.05.2005 |
|||
|
Kyllähän tämä pistää hymyilyttään =) Kertsi varsinkin aivan mahtava! :D |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Trakkerterrorist - Soundweird 15.05.2005 |
|||
|
tämä on pelottavaa ja todella kummalista :D haha, mut ei, teos mikä teos, ei voi huonoksi haukkua |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Torinkulma - Sedät tietää 16.05.2005 |
|||
|
Hieman kuivan kuulloista... Soundit ei oikein toimi. Melodia kuitenkin menevä =) |
6
|
|
Kommentti kappaleesta .erAze. - Line Of Sight 15.05.2005 |
|||
|
kieltämättä aika loistavaa meininkiä! soundeissa ei valittamista ja laulut on loistokkaat! tykkään kovasti :) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Division XIX - Karjala 16.05.2005 |
|||
|
örinä kuullostais ihan menevältä, ei ihan tappo riffejä mut kuullostais kyl ihan menevältä musiikilta! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Trance Forecast - Electric Circus 16.05.2005 |
|||
|
Mukavan energinen, mutta genre ei kolahda joten mitään rakentavaa kommenttia en tästä osaa sanoa.. Tämmöiseen hevariin kuitenkin tuo energisyys teki vaikutuksen |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Substance - Agression Session 17.05.2005 |
|||
|
Genre ei uppoo, mutta heti alussa tuli mieleen Need For Speed -pelien musiikit =) Muutenkin helppo ajatella johonkin peliin taustalle. Hevarina oon huono kommentoimaan tämmöstä, mutta kyllähän se ihan taitavasti tehtyä kamaa on. Soundit on kohdallaan! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta NITROKISS - HEAD AGAINST THE CURB 16.05.2005 |
|||
|
ihan mukavaa rock meininkiä teillä! tykkään kovasti. laulut todella hyvät! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Born of Thorns - Vision of the Prophecy Unfolds (2005 / 2005) 02.06.2005 |
|||
|
Jyrää aikalailla totaalisesti nää biisit. Rakenteet kohdallaan ja välillä tuli borgir mieleen. Todella loistavaa meininkiä. Olitte ainoo bändi joka Kuljussa jäi mieleen :D |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Sigil - Vapoured 15.05.2005 |
|||
|
just sitä fiilistely meininkiä josta pidän :) laulut sopivan omalaatuset oikein hyväää! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Blindness - Pure My Soul (Masteroitu) 20.04.2005 |
|||
|
ihan mukavan kuullosta meininkiä! rummut olis saanu olla vähän kovemmalla kun nuo kitarat painaa vähän yli mut muuten on loistokasta! mansalin ääni on kieltämättä aika loistokas biiseihin! sounditkin ihan mukavaa. lisää keikkoja! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Blindness - Sometimes (Masteroitu) 20.04.2005 |
|||
|
eipä tämäkään huonolta kuullosta yhtään! samat setit kun ekassakin! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Joona Laamanen - Prelude (orchestral version) 16.03.2005 |
|||
|
Kuullostaapa loistokkaalta ^___^ tykkään. soundit jyrää todenteolla. 10 jysähti. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta As I Fall - Headless dawn 02.08.2005 |
|||
|
Loistavaa meininkia! Ehka oli vahan pitkitetty mutta silti. Laulaja tuntuu osaavan asiansa kohtuu hyvin ja soitto kulkee myos :) Pidan erittain paljon! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta -CSPR- - Haavat Paranee 15.05.2005 |
|||
|
tässäpä mukava biisi! ei yhtään kamalaa. soundit kohdallaan. ei paha ollenkaan :) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Dt1 - Perfect, gentle man 02.08.2006 |
|||
|
Täähän on ihan rentoo räbää. Sanotukset on semmosta keskitasoo. Olis saanu biisillä olla vähän enempi pituutta, loppu vähän kesken. Lopetus ehkä kusi hieman. Ei oikeen istunu. Saundi maailma on mukavan kuullonen, ei liian hyökkäävä tai mitään. Vähän enempi kun löytyy jotain koukkua niin kyl se siitä :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta S.M.P (Synkkää Miestä Popittaa) - Kuljen taas 11.11.2005 |
|||
|
Täs on kyl aika mahtava paketti :) Ääni sopii mukavasti ja tuo kitara soolo meni rennosti fiilistellessä. ei voi kun fanittaa ja kiittää :) hevijätkilläkin on herkät puolensa. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta .kraka - Veitsi 20.03.2005 |
|||
|
täytyy sanoo et loistavaa on musiikki sekä sanoma. Lempäälässä teitä olin katsomassa, hyvinhän te siellä veditte varsinkin kun oli sijais-rumpali :) | ||
Kommentti kappaleesta Kongo - Muista Huominen 13.03.2005 |
|||
|
tykkään. ei voi muuta sanoa :) En edes muista miten löysin tän mut musiikistanne pidän! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta BROKENBLISS - Maniczusthra 17.05.2005 |
|||
|
Äänenlaatu ei juuri huimaa, biisinä aika peruskamaa. Laulajalle plussaa |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Kalkutan Konepaja - 2nd Spring 17.05.2005 |
|||
|
Biisi on melkosen tylsä.. pari kertaa kyllä irtoaa hyvin ja laulaja osaa hommansa. Ei silti mitenkään yli muiden. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta happy-go-lucky - gloomy afternoon 10.01.2006 |
|||
|
tää on kyllä taasen näitä juttuja jotka pysäyttää kuunteleen! Rummut rytmittää maukkaasti ja rennosti, luo biisiin chilli meisingin. Loistavat saundit ja toteutus hyvä! Koskettimet on mukavan pehmeet, tulee mieleen vähän joku terävämmän olonen honky tonk :D pädit luo lisää fiilistä! Basso! tyypit hei! Se tekee biisistä nautinnon! :D sopiva funkahtava meno ja tarvittaessa rauhallisempaakin. Laulut toimii erinomaisesti ja erinäiset kaiut ja tuplat tuo syvyyttä tapaukseen :) Hankkikaapa ammattitaitoset muusikot vierellenne ja rakentakaa näitten biisien ympärille bändi! Varmana tulis radio soittoja ja sopimuksia joka puolelta :D 10 tulee. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Amppiworks - Town Theme 27.09.2002 |
|||
|
Excellent! Hyvä town themeksi | ||
Kommentti kappaleesta Amppiworks - Mystical Forest 27.09.2002 |
|||
|
Groovy... Ihan ok biisi, nimen kanssa oon samaa mieltä. |
9
|
|