Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Yhteensä 37 kommenttia.
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rouhee rokkismeininki ja erittäin säröiset kitarat. Bändi on kehittynyt ensimmäisen demon ajoilta selvästikin; soitto on tarkempaa ja pelaa paremmin yhteen. Miksauksen taso on pääosin hyvä, mutta taustalla luulen kuulleeni jotain omituisia haamuääniä, vika voi tosin olla kuuntelijassakin.. Krediitit menevät tälläkertaa rumpalille, syynä tähän ovat tarkka soitto, tasaisuus (ei mitään överiksi vedettyjä kikkailuja) yhdistettynä kuitenkin mielenkiintoisiin soitannollisiin ratkaisuihin. Hyvin toimiva kokonaisuus. Niin, ja Kirilin ääni on w*ttu paras! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Omaperäinen aloitus, plussaa siitä. Pojilla on komeet äänet, ja huomaan että räpäytystä on harrastettu jo jonkin aikaa, ns. flow toimii. Muutama poikkipuolinen sana sanoituspolitiikasta; tälläistä itsensä korostamista tunkee tämän genren musiikissa vastaan niin paljon, että kauaskantoisempaa olisi kehitellä kunnon sanoituksia, joko yhteiskuntakritiikkiä (toimii aina), tai jotain maailmanparannus meininkiä. Kuitenkin, laadukas ja kokonaisuudessaan hyvin toteutettu kappale. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äänityksen laatu on erittäin hyvä yleiseen mikseri.net laatuun verraten. Soittimet kuuluvat olevan tasapainossa keskenään ja soitto sujuu. Sävellys on kuitenkin hivenen tylsä; ns. takapotkut uupuvat ja kappale jää junnaamaan paikoilleen. Myös laulajalla on petrattavaa, sillä hänen laulutyylinsä on kovin monotoninen. Laulajan tulisi kokeilla rohkeasti erilaista ilmaisutapaa ja näin löytää "se oma juttu" ja lisää syvyyttä lauluun. Siltikin, varsin kelpo kappale. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Satanic masturbation.. Eipä vaan hyvä biisi! Äänenlaadussa on vielä hieman parantamista, mutta yleiseen mikseri paskaan verraten erittäin onnistunut teos. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lupaavan kuuloista rässimeteliä nuorilta miehiltä. Nauhoituksen laatu ei ole erityisen hyvä, luultavasti johtuen autotallissa suoritetuista äänityksistä, mutta soitannollinen puoli on eittämättä kunnossa. Petrattavaa olisi sanoitus politiikassa, se korjaantunee iän myötä, sekä laulutyylissä. Laulajalla on erittäin komea ääni; mukavan räkäinen ja rouhea, mutta sen käyttöä olisi vielä harjoiteltava, jotta lauluun saataisiin syvyyttä ja useampia äänen sävyjä. Kuitenkin; kelpo kappale. Tätä lisää. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kovin loistava teidän solistinne. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äärimmäisen hyvänkuulosta rässiä! Siis kyllä te ainakin soittaa osaatte, ja toi laulaja, sen ääni on rouhee. Kiitos tästä. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
"Älä kuuntele missään nimessä!" Kuuntelin silti. Ei olis kannattanut. Aika paskaa. Kannattais jättää tämmönen herkistely niille jotka sen taitaa, ja keskittyä siihen mitä osaa. Tehkää te pojat rässiä vaan. |
5
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Trash Metal. Ja joo, noi rummut kuulostaa kyllä erittäin hyvältä. Noi sanat on vaan vähän diipadaapaa, sopis enemmän jollekkin rokkibändille. Enkä nyt tarkoita että rockissa mitään vikaa olis, mut pistää vaan miettiin että onko teillä oikeesti mitään sanottavaa. Mutta eipä loistava biisi silti. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lupaavasti alkava kappale, joka edetessään kuitenkin osoittautuu hieman paikallaanpolkevaksi. Soittotaitoa ja ilmeisesti myös kokemusta äijiltä kuitenkin löytyy, joten sen puolesta olisi kyettävä monipuolistamaan melodiarakennetta. Bändin vahvuus on onnistunut sanoituspolitiikka; sanat ovat omaleimaisia, ja erottuvat todella valtavirrasta. Ainut mieltäni askarruttava kysymys liittyykin juuri sanoituksiin; mitä tekoa kirveen tylsällä päällä on näiden sanoitusten kanssa? |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toimivaa perusrockia. Niinsanotut takapotkut kuitenkin uupuvat; tästä voisi pienellä työstöllä saada mielenkiintoisemman. Laulajalle sellaisia terveisiä, että äänialojen laajempi käyttö olisi suotavaa, tämä kappale on hieman monotoninen. Menevästä c-osasta plussaa. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Money money... Mutmut tää ny oli tämmönen keskinkertanen tekele... Kyllä te parempaan pystytte. Pisteet siitä et toi laulaja vaan on niin sairaan hyvä. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuli heti mieleen Barathrum. Varmaan mukavaa kun heti ruvetaan vertaileen muihin :) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hiukan verran erillainen kun toi biisi vuodelta -99. Ja Iron Maidenin vaikutuksen huomaa selvästi... Ja vaikka en itse maidenista pidäkkään, niin tää oli kyllä oikeen menevää. Yks pienenpieni "vika" oli mielestäni tossa laulannassa, kun se tuntuu jotenkin hukkuvan muun musiikin sekaan, ni jos sen sais paremmin esille... | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No jätkiltä löytyy taitoa soittaa, mutta tästä kappaleesta ei ole oikeastaan mitään hyvää sanottavaa. Ensiksikin, nauhoituksen taso on aivan paska, selkeästi jotain treenikämppä tavaraa. Rummut kuuluu liiaksi pinnassa, ja mikä eniten ärsyttää on se, että bassoa ei yksinkertaisesti kuulu (bändillä ilmeisesti kuitenkin basisti on..). Ei basisteja saa tälläin sortaa, Saatana! |
6
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äärimmäisen tiukkaa soittoa, mutta sanat on silkkaa paskaa. Laulajan ääni kuulostaa koiran uhraamiselta lampaille. Ihan mukavaa silti... |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kova luu. Erinomainen kappale, ei voi muuta sanoo. Paitsi että laulajalla on mukavan räkäinen ääni. Ja rumpali on varsin onnistunut valinta. :) Just tämmöstä on hyvä musiikki. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No potkii kyllä! Mukava ralli, ja erityishuomio laulajan äänenkäytöstä, josta jo aiemmin vikisin. Nyt on laulaja hoksannut erilaisia laulutapoja/äänenkäyttömahdollisuuksia. Hyvä! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rakas päiväkirja, kuuntelin tänään kieron kappaleen, joka sai minut erinomaisen hyvälle mielelle. Nauroin niin että varvas murtui. Kappaleen kompakti kokonaisaika ja erittäin paska äänenlaatu sekä helvetin monipuoliset sanat saivat minut vakuuttuneeksi bändin kyvyistä. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aikas yllättäviä tempon vaihdoksia. Mut mitkä helvetin synat tähän on ympätty? Ei siis kyllä ne ihan nätit oli mut kummastuttaa vaan... Siltikin, erihieno biisi. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soitto sujuu, laulaminen ei niin hyvin. Kuiteskin ihan rock. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosi eeevil! Ehkä vähän liiankin. Kalma ja kuolema. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Saksa on ruma kieli, mutta sopii tälläseen paskaan. Hyi Saatana. Soittotaitoo teiltä kyllä löytyy, pisteet siitä. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kannattais juoda enemmän whiskiä, jos se vaikka sattus auttaan tohon ääneen. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Parempaa kuin skitsofrenia. Plussaa alun jäätävästä naurusta. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pojat on selvästi kuunnellut Soilworkia (eipä muuten loistava bändi). Ei ihan niin menevä kappale kuin tuo Seize The Day, hieman ehkä paikallaan polkevaa tuo kitarointi. Ei yllä parhaisiin arvosanoihin, mutta ei tämä huonokaan ole. Jeppis kamaa. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jep. Näin hyvän musiikin tahtiin on helppo tanhuta. Soittajat selvästikin hallitsee instrumenttinsa, ja laulusolisti osaa huutaa, mutta itse lauluun toivoisin monipuolisempaa äänenkäyttöä. Eipä silti, tää on jo erittäin julkasukelposta materiaalia. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Paskan musiikin vallankumous alkaa tästä.. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo, kiitokset vaan sille pomolle kun on saanut näin hyvää musiikkia aikaan :) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mahtavaa musiikkia! Yllätyin kovin, ku noi vaikutteet on kummiski silkkaa paskaa. Paitsi Fear Factory. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lupaavan kuulosta musiikkia kellarisoundista huolimatta. Etenkin rummut on järheet. Laulajalle sellasia terveisiä, että voisit opetella käyttään ääntäs monipuolisemmin, tää on vähän monotonista. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tiukan takkusta soittoa. Eipä erihyvää. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Milläköhän perusteella tätä on hittibiisiksi haukuttu? Ei taitais mennä läpi valtamediassa, on sen verran rankkaa materiaalia. Mutta ei mulle :) Hyvähyvä. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Parasta paskaa pitkiin aikoihin. Soittotaitoo selvästikin löytyy, mutta laulajalle lähettäisin sellasia terkkuja, että sitä ääntään vois käyttää vähän monipuolisemmin. Mut ei oo pakko jos ei halua. :) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täähän on oikeen lupaavaa. Oottekos miettinyt laulajan hankintaa? Kuulostais varmaan järeeltä. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jos kehtaisin käyttää niinkin kornia ilmausta kuin "voin jo sieluni silmin nähdä..." niin käyttäisin sitä tämän biisin kohdalla. Hieno kappale. Ja se ilmaus: Voin jo sieluni silmin nähdä A. W. Yrjänän laulavan tätä kappaletta keikallaan. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika loistavaa! Lähes parasta. |
9
|
|