Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Yhteensä 89 kommenttia.
Kommentti kappaleesta Central Nervous Sound System - The Antidepressant Suite 17.04.2009 |
|||
|
Alun pitkä ambientti osuus piti mukavasti jännityksessä, vaikka olisi se ehkä voinut hieman lyhyempi olla... äänet ovat omasta mielestäni erittäin onnistuneet, varsinkin tuo biisin läpi soiva syntikka. myös tuossa 3.30 min ennen loppua alkava hieman omituisempi melodia sopii biisiin erinomaisesti. Rummut on kai tahallaan tehty hieman pelkistetyn kuuloisiksi ja minusta se toimii. Toimiva kokonaisuus. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta teknokonnektion - Rhytmic Disorder - Kava (teknokonnektion remix) 19.04.2008 |
|||
|
Alkuperäisen kipaleen rauhallisuuteen ja harmoniaan on lisätty sopiva määrä tamppaavuutta. Erittäin mukavaa kuunneltavaa. Loppupuolella meno paranee vielä asteella. Toimiva remix :J |
8
|
|
Kommentti kappaleesta jm8k - Yövoimatoimistossa tänään 13.04.2008 |
|||
|
Aika mahtavaa tamppausta. Tamppauttavan beatin lisäksi soundit ovat todella hienoja ja omituisia, iskevät ainakin minun maku hermooni täysillä. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Obakemono - Synergy of Life and Death 20.06.2007 |
|||
|
Mmm-mm! Kunnon menoa alusta loppuun, kickki pauhaa ja basso myllää syvältä. Oikein mukavan kuuloista. Hitaasti etenävä ja kehittyvä leadi tuo biisiin tunnelmaa ja tulee sellaine olo että nyt on hätäkädessä :D Kappale paranee loppua kohti kun biisiin tulee mukaan lisää hienoja elementtejä ja varsinkin kunnon HC osio sopii loppuun mainioisti, mutta se olisi voinut olla loopin pari pidempi :( Loistavaa!!! :J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Silent Dream - Drown 03.01.2007 |
|||
|
Oikein mukavan kuuloista metallia! Heti alussa hienosti soiva jousi soitin vakuutti minut ja sai odottamaan biisiltä jotain hyvää... Odotuksiini vastattiin vaikka jousi soitin melodiat jäivätkin jatkossa hieman vähemmälle mutta taustalla hiljaa soivassa koskettimessa on oivallinen soundi. Melodia hyvä ja soundit kohdallaan! |
8
|
|
Kommentti kappaleesta 02780 - 67_Miles_(part_1)-2006-kirna 05.03.2007 |
|||
|
Ai että kun on mukavan oudon kuuloista meininkiä. Ääni maailma on upea ja sopivan härö, mukavia epä-ääniä aina välillä samalla kun rytmi temppuilee aina siellä täällä saaden aikaa hienon kappaleen. Syvä basso ääni sopii myös kappaleeseen erinomaisesti. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta ázwb - Hagged 07.06.2006 |
|||
|
Aikas mielenkiintoinen kipale... Iskee lujaa suoraan tajuntaani. Biitti on tosi upeen kuulonen äänet on mahtavan oudot. Alussa, joka oli aika omituisen kuuloinen, kappaleesta oli ehkä vaikea saada otetta mutta sitten kun siihen pääsee sisään, alkaa kappales kuulostaa loistavalta! Mahtava meno:) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Instant Chaos - Evil Again 09.04.2006 |
|||
|
Ai että kun on hyvän kuuloista Hardcorea. Kickki potkii kunnolla ja ääni puoli on hyvin mielenkiintoisesti rakenneltu. Hienoja kikkoja piisaa. Ja jos alkukin oli jo mahtava niin sitten kun biisi kunnolla lähti se oli über mahtava. Todella hienot äänet saatu leadiin ja taustalla menee kaikenlaisia hienon kuuloisia juttuja. Eihän tästä voi olla pitämättä:J |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Saraste - Glorious New Dawn 14.04.2006 |
|||
|
Hyvä kappale, mutta ei aivan iske täysillä. Tuo meren ranta soundi on aika hyvä. Kappale ei aivan koko ajan kuulosta niin iloiselta mikä luulisin olevan sen tarkoitus nimen perusteella, mutta silti ihan toimiva. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Celestial Aeon Project - Passing Twilight 14.04.2006 |
|||
|
Tälläisiä kappaleita on todella ilo kuunnella. Todella hienot ja surulliset äänet, mahtavan kuuloinen. äänimaailma on hyvin rakenneltu ja kappale saa kuuntelijansa leijummaan johonkin ihan muualle. Alun Jousi ääni oli erittäin loistava. todella miellyttävää kuunneltavaa. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Distrance - Fear Of Existence 14.04.2006 |
|||
|
Mukavan kuuloinen kipale. Rytminen puoli on mielestäni todella hyvin toteutettu ja soundi puolikin on hyvin hoidettu ja eniten pidän tuosta basso äneestä ja tausta stringeistä. Melodia on myös kyllä aikas hyvän kuuloinen. Hyvän kuuloista musiikkia. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Chucky - Fight to the death 27.01.2006 |
|||
|
Joo, kyl täs hyvät soundit on ja muutenkin kaikki kunnossa. Hyvin lentää äänet sieltä tuonne, menee ja tulee. Olo on kuin Avaruusalus taistelussa. Oikein mukavan kuuloinen viritelmä:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta ázwb - Trust, No More 27.01.2006 |
|||
|
Hienoa!!! Vähän nopempaa ja leaddi on aika mahtavan kuuloinen. Sopivan synkkää. Kikkailut ovat onnistuneet hyvin ja niitä riittää. Tuo hieno jo alussa oleva ihme ääni on ehdottomasti suosikkini. Säröä ja meininkiä, asiaa! :J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Nocturna - Hard in the club 08.01.2006 |
|||
|
Aika hyvän kuuloinen kappale. Basso linja on hyvän kuuloinen. Lead line on mielestäni tosi hyvä. Kikkailutki on aika onnistuneet. Hyvin selvittiin koko biisi läpi samalla synalla ilman että kertyi liikaa toistoa. Mikä olisi parempaa kuin hyvä, melodinen biisi muhkeilla kikeillä:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Deadly Maids - Run To The Light 03.04.2006 |
|||
|
Ei ollenkaan huonomman kuulosta, hyvä että tsekkasin. Juuri tälläistä hevin minusta tulisikin olla, ei mitään örinää vaan kunnolla laulettua. Upeat kitara melodiat. Hiljaiset koskettimet taustalla ovat mahtavat. Erittäin hyvin ja taidolla toteutettua musiikkia:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta urpo - The End Is Near 04.12.2005 |
|||
|
Ihan hyvän kuuloinen, ainakin tuo pääkohta. On kokeiltu erillaisia soundeja, joista kaikki eivät kyllä olleet ihan niin hyviä, varsinkin se yksi taisi vähän särkeä huonolla tavalla. Mutta sitten kun biisi lähtee käyntiin niin sitten onkin jo huomattavisti paremman kuuloinen, ehkä vähän lisää vaihtelua. Hyvä kappale:J |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Vanhat ja väsyneet - Hello Pain 01.12.2005 |
|||
|
Hidasta ja raskasta, oikeastaan sellaisrta nusiikkia mistä en niin välitä, mutta ainakin äänimaailma on luotu taidokkaasti ja kitara ja tausta äänet ovat hyvät. Onko tämä sitten joku metallin hidas alalaji, jaa-a... Eipä sitten muuta:J | ||
Kommentti kappaleesta HOLY THE PAGAN POEMS - DANDELIONS 01.12.2005 |
|||
|
Hienon kuuloinen kappale. Hyvin surullinen ja hyvä kitara soundi. Tausta äänet ovat erittäin hyvän kuuloiset. Sanat ja laulu ovat myöskin hienot. Hienoa musiikkia:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta ázwb - Exact Answers 29.11.2005 |
|||
|
Ai ai kun on hyvän kuuloinen ja mukavasti särötetty kick... Hyviä oudon kuuloisia hardcore ääniä. Aika hyvä idea tuo vauvan parku. Lead ja tuo jarrutus ääni on mahtavan kuulosia. Effektointi on kunnossa niinku hardcoressa pitääki. Aika äärimmäisen kova kappale:J |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Saraste - 1 Wish 30.11.2005 |
|||
|
Hienon kuuloista musiikkia, piano on hieno instrumentti, sävelet ja äänet on kohdillaan. Basso on hyvän kuuloinen ja tausta äänet hyviä, varsinkin tuo mikä tulee mukaan 3.10 kieppeillä. Rentouttava kappale:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Diffusion - Painted Red 28.11.2005 |
|||
|
Örinästä en ikinä pidä, mutta muuten ihan miellenkiintoinen kappale. Kitara oli hyvä ja Piano oli mielestäni todella hyvä idese toimi hyvin ja virkisti biisiä. Hyvän kuuloinen kipale:J |
8
|
|
Kommentti kappaleesta RRP: Greatest Hits Vol 2 - Ennustus 24.11.2005 |
|||
|
Aika laiskan kuuloista laulantaa. Äänet on kyllä kohdillaan ja hyviä soundeja soi taustalla. Kertosäe oli mielestäni jotenkin tökkivä lukuunottamatta sitä hyvän kuuloista rumpu kitara kohtaa... | ||
Kommentti kappaleesta THE END - Carnal Love 30.11.2005 |
|||
|
Ihan mukavan kuuloista musaa, ehkä kuitenkin vähän sekava miksausta kaipaava minun korvissani. Tausta äänet on hienot, ja kitara soundi hyvän kuuloinen:J | ||
Kommentti kappaleesta Saraste - Moodswing 27.11.2005 |
|||
|
Tosi hyvän kuulinen DnB kipale. Pidän erityisesti tuosta kirkkaasta leadistä. Äänet on hyvän kuuloiset ja rummuissa on hyvä rytmi. 2.05 kohdalla oli hienon kuuloinen nostatus, samoin 2.45 kohdalla. Bassolinja on myöskin sopivan mörisevä ja hyvä. Todella hyvä kappale:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta ROUTA/ AIKA - avajaiset 28.11.2005 |
|||
|
Oikeastaan laulu ja musiikki tuntuvat olevan hieman erillään, eli kaipaa vähän vielä miksausta. Ihan hyvän kuuloinen muuten, kitara on hyvä. Ehkä vähän ponneton biisi ja sanoista en pitänyt. Mutta eipä tämä nyt kovin huono ole, ihan hyvä:J |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Randomtalks - The Day Above Me 27.11.2005 |
|||
|
Mukavan särisevä tuo bassolinja ja lead on todella lirkas ja hyvä. Muutenkin tosi kirkkaan ja hyvän kuuloinen kappale, mutta rumpu komppi on kyllä paras, lähes täydellinen. Lopun kitara oli aika aidon kuuloinen (Tai mistä minä tiedän vaikka se olisi ollutkin aito!!!) Tälläistä kappaletta kuuntelee aina ilolla:J |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Pahaluu - Päämäärättömät 28.11.2005 |
|||
|
Hyvän kuuloista musiikkia, kitara soundi on hyvä. Aika hieno sanoitus, tykkään tämän tyylisistä sanoituksista. Kaiken kaikkiaan aika hyvä kappale:J |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Lauri Piispanen - Ensimmäinen vuosi 30.11.2005 |
|||
|
Hyvin virittää tunnelmaan tämä kappale. Ääni maailma on loistava, äänet ovat kirkkaat ja selkeät. Tuosta kohisevasta äänestä pidin erityisesti ja bassolinjakaan ei ollut huono. Piano on tietysti aina hyvä. Leadit ja melodiat olivat hyvin teemassa mukana. Minua tämä ainakin liikutti, loistava kappale:J |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Napalm Monkey Rockers - Bastard Children of the Lost Generation 30.11.2005 |
|||
|
Mukavan möreä kitara soundi. Rummut on ihan hyvät, laulu ei erityisemmin kosketa lukuun ottamatta kertosäettä joka huomattavasti parempi, mutta muuten biisi olisi parempi ilman. Ihan hyväää:J | ||
Kommentti kappaleesta Kalkutan Konepaja - Too Ugly LTD 24.11.2005 |
|||
|
Mielenkiintoista kuunneltavaa, ei aivan sopinut minun korvilleni lukuun ottamatta kitara soundia joka oli minusta hieno ja niitä hidatettuja kohtia jotka olivat hyvä mauste muuten ympäripyöreään biisiin. Ei toki kuitenkaan mikään huono kappale:J | ||
Kommentti kappaleesta Pahaluu - Palan halusta 01.12.2005 |
|||
|
Hyvin rakenneltua materiaalia, bassokitara kuulostaa hyvältä ja syntikka on upean kuuloinen. Rummut ovat aika hienot. kertsi on piristää biisiä aika hyvin. Hyvä kappale:J | ||
Kommentti kappaleesta Van der Phunck - Entropy 27.11.2005 |
|||
|
Nice track, the bassline is nice and those sweeping sounds are great... Pretty spooky, All the sounds were nice and clean, a bit dark wich was good. Well everything was just fine:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Riku Rotten Project - Haavekuva 23.11.2005 |
|||
|
Aika hienon kuulosia kikkailuja, mutta laulaminen voisi olla vähän parempaa. Kyllähän tää ihan hyvä on mutta ei nyt mitekään kyllä muhun iske:J | ||
Kommentti kappaleesta ázwb - Faces Of The Past, Eyes Of Tomorrow 22.10.2005 |
|||
|
No nyt on jo tosi kova meno, pidin varsinkin siitä kohdasta biisiä missä tempoa löytyi enemmän. Effectejä oli paljon ja ne olivat hyvin tehtyjä. Äänimaailma ja kicki olivat kohdalaan, kympin arvoista kamaa:J |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Eternal Dreams - Unknown hero 30.11.2005 |
|||
|
No eipä juu laulu kovin hyvältä kuulosta, mutta onneksi musiikki puoli korjaa sen. Kitara soundi on tosi hyvä ja äänet on hyvin tasapainossa (laulua lukuun ottamatta). Keskikohta on kaikista paras, etenkin se kirkas kosketin ääni. Hyvän kuuloinen tekele:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta JauwizD - Grimace 30.11.2005 |
|||
|
Onpa mielenkiintoinen kappale, ja koska pidän pianosta instrumenttina niin pidän myös tästä kappaleesta. Aika iloisen kuuloista. Kick on aika teemaan sopiva ja hassun temppuileva. Hienoja muutamia kikkoja heitetty väliin. Ihan hjuva pimputus:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta deep impulse - Break The System REMIX 2005 27.11.2005 |
|||
|
Sopii aika hyvin tuo räpäytys tähän biisiin. Rummut on hyvät ja basso mukavan nostattava. Kaikin puolin hyvä kappale ja hyvät soundit:J |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Celestial Aeon Project - Hope for rebirth 27.11.2005 |
|||
|
Hyvin kirkkaan kuuloinen ja hieno kappale. Upeat ja hyvän kuuloiset soundit. Rauhoittavaa musiikkia. Rummut oli hienosti tehty myös rauhallisiksi ja teemaan sopiviksi. Sopii hyvin näin joulun odotukseen. Todella hieno ja kaunis kappale:J |
10
|
|
Kommentti kappaleesta DIRTY CLUB - Porno Samurai 23.11.2005 |
|||
|
Aika mielenkiintoinen teema, ihan hyvä kappalekin ei mitään uutta ja erikoista mutta kertosäe oli kyllä ihan hyvä:J | ||
Kommentti kappaleesta urpo - Hardcore Feeling 02.12.2005 |
|||
|
Potkua on ainakin hyvin takana, ja ihan mukavan kuuloinen särö. äänet ovat hyvin hardcoremaiset, muuta biisi kaipaa kovan käden hiomista. Melodia on mielestäni aika hieno. Eipähän ole otettu riskejä äänien sekoittumisessa kun on bistetty korkeintaa pari ääntä kerrallaan. Se Rauhallinen kohta oli vähän liian pitkä. Se stringi ääni töksähtelee hienosti. Kikkojakin on yritetty pistää aina välillä. Ei muutakun lisää yritystä kehiin:J |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Coach & Toverit - Kaitafilmi 01.12.2005 |
|||
|
Aika mielenkiintoisen kuuloinen kappale, nuo rummut on hyvän kuuloiset, samoin syntikka. Lyriikka on piristävän erikoinen. Kaikin puolin hyvä, vähän vanhan kuuloien kappale:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta defilus - lofi-life 13.05.2006 |
|||
|
Nintendo ääniä ja säröilyä :D Siitä ei voi seurata mitään huonoa! Ja oikeassa olin, mielenkiintoinen biisi jossa runsaasti vaihtelua ja melodiat kuulostaa hauskoilta. Matalat basso äänet ja muut pörinätkin toimii aika hyvin, bassolinja varsinkin on aika hyvä. Aikas mahtava kipale :) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Van der Phunck - Dagger phall 16.09.2005 |
|||
|
Nice DnB track, really cool sounds and good rythm. The drums sounds good and all the other sounds too, The only bad thing was that it was too short:/ Really good track:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta FEL - Kakkatsippi 11.09.2005 |
|||
|
No huhhuh, onpas aika nintendo soundit. Yli iloista, pidän yli iloisesta. Kaiken moisia hauskoja ääniä. Lopuksi tämä ksppsle alkaa käydä vähän yksitoikkoiseksi, kun ei tuo kakka huumorikaan enää hirveästi kiinnosta, vaikka äänet onkin sovitettu kappaleeseen oikein hienosti:) Eikä sitten sanaakaan siitä, että kakkahuumori ei kiinnosta, vaikka oma artisti nimi onkin DJ Kortsu;J | ||
Kommentti kappaleesta Mind's Pressures - Without Label (Special Track) 11.09.2005 |
|||
|
Mielenkiintoiset alkukompit oli hyvän kuuloset ja lupaili hyvää ja kyllähän musiikki puoli oli kunnossa. Kitara oli tosi hyvä, mutta kun en vieläkään ymmärrä tuollaista laulantaa niin minkäs teet, muuten kuitenkin hyvä kappale:J | ||
Kommentti kappaleesta Mind's Pressures - Take Me UG 25.08.2005 |
|||
|
Aika rajuu menoo. Kuulostaa kyllä ihan hyvältä kipaleelta, kitara on tosi hyvä. Menoa piisaa ja laulu on muutenhyvä mutten pidä tuosta karjunnasta, mutta muuten pidin uhan mielettömästi:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta WRATHAGE - Sadicum 25.08.2005 |
|||
|
Aikas nopeeta, varsinkin nuo rummut ja ne aj kitara on ihan hyvät, mutten pidä tuollaisesta laulutavasta kovinkaan paljon. No täytyy yrittää kuunnella vain musiikkia:J | ||
Kommentti kappaleesta tRA [The Rhythm Addicts] - RIGHT NOW 17.08.2005 |
|||
|
Ihan tiukat soundit, mukavasti mörisevä basso kitara. Hyvä biisi, mutten vieläkään välitä tuosta laulutavasta:) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Kosminen - Jumissa 17.08.2005 |
|||
|
Kappale oli kuin yhtä isoa introa mielestäni, mutta olihan se mukavan rentouttava ja äänet olivat todella kirkkaat ja hyvät:) | ||
Kommentti kappaleesta Protect The Hostile - The underground 18.08.2005 |
|||
|
Aika kivat äänet. Basso on hyvä, samoin kickki, mutta tuo lead on kyllä paras. Soundit on hyvät ja kirkkaat. Tämä on mielestäni todella hyvä kappale:) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Chucky - Zombi 22.08.2005 |
|||
|
Joo-o, olihan nää soundit aika mukavan hardcoree ja säröö on jokalähtöön... Tuo kickki on kyllä aikas kova. Järjettömän hyvä hardcore biisi, vauhtii säröö! :J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Mind's Pressures - No Kids 17.08.2005 |
|||
|
Aika hyvät kitara soundit, vähän raskaampaa musiikkia mitä itse tulee kuunneltua, mutta kyllä tämäkin menee. Kova meno, mutta henkilökohtaisesti en pidän tälläisestä musiikista siksi että laulu on sellaista örinää. Ihan kova biisi:) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Archaic - Sunshine in China 18.08.2005 |
|||
|
Hienon kuuloset soundit ja rummut on erittäin hyvät. Ihan hyvää musiikkia, kylä tätä kuuntelis:) | ||
Kommentti kappaleesta Vanhat ja väsyneet - I Will 11.09.2005 |
|||
|
Aikas mielenkiintoista musaa, mukavan rauhoittavaa, tälläistä tulee kuunneltua ihan liian harvoin. Tää oli tosi hyvä kipales, mukavat soundit ja sanat ja muut. Hyvää musiikkia:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Dr.Groove - Content Provider 17.08.2005 |
|||
|
Mielenkiintoiset sanat, soundit on aika mukavan kuuloset ja selvät. Aika perus hatit mutta ne toimii hyvin. Ihan hyvä biisi:) | ||
Kommentti kappaleesta Löyly - heat-stroke 17.08.2005 |
|||
|
Ainakin äänet ovat kohdallaan ja kirkkaat. Ihan mielenkiintoisia soundeja saatu sinne tänne. Kyllä tästä ehdottomasti vielä jotain kehkeytyy:) | ||
Kommentti kappaleesta A.K.Alataajuus - Herra Aurinko 17.08.2005 |
|||
|
Hieno kitara soundi ja sanoitus. Tällä poppi on parhaasta päästä. Kertosäe on todella hyvä. Yksinkertaiset, mutta hienot soundit. Hyvä kappale:) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Sävy - Kuivat kyyneleet 17.08.2005 |
|||
|
Mukavat kitara soundit ja sanoitus. Se rauhallinen kitara on paras. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä biisi:) | ||
Kommentti kappaleesta PALETTE PAiNTiNG DEPARTMENT - Fabricate 18.08.2005 |
|||
|
Ihan ,ukavan kuuloiset kitara soundit ja rummut. Mielenkiintoista musiikkia, kyllähän tällästä vois kuunnellakki:) | ||
Kommentti kappaleesta Mukelo - iTÄ-tURKU 17.08.2005 |
|||
|
Joo-o... Basso linja on kyllä ihan mukava, yksin kertaiset rumpu soundit toimii hyvin. Se yks saha ääni tai mikä olikin oli mielestä aika hieno:) | ||
Kommentti kappaleesta Posse Giwipaska - Yötöntä Pelkoa feat. Simo Jokela 17.08.2005 |
|||
|
Täytyy myöntää etten juuri genrestä välitä, mutta täs oli kyllä ihan kohtalaiset soundit ja biitti | ||
Kommentti kappaleesta Arcane - Fucking Deja Vu 17.08.2005 |
|||
|
Upea kitara soundi ja syntikka, mutta en kyllä ymmärrä tuota örinä laulua. No se on mielipide kysymys. Lopun soundit oli tosi hienoja. Ihan hyvä kipale:) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta PahaTuuli - Huominen (Vanha versio) 17.08.2005 |
|||
|
Kuulostaa hyvältä, hyvät puhaat soundit. Sanoituskin tuntuu ihan hyvältä.Rumpu komppi on hyvän kuuloinen, kaikin puolin hyvä kappale:) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta CXS - XIII:XVIII 18.08.2005 |
|||
|
Tosi hienoja soundaja on saatu. Tähän olis mun mielestä voinu pistää jotain lisää ja tehdä vähän pidempi. Nuo kickki kohdat on tosi upaeita, niissä kohdissa on hienot äänet:) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Darkempire - Iadnamad 19.08.2005 |
|||
|
Kitara soi hyvin ja lujaa niiku pitääki, mutta kunnen vieläkän ymmärä tuota örinää Ja rummut oli siinä yhes vaihees vähän kone kivääri maiset mistä en myöskään pitänyt. Muuten kyllä tosi hyvä kappale:J | ||
Kommentti kappaleesta D Six Minuz - Just Wanna Lose My Mind 30.11.2005 |
|||
|
Jotenkin tuntuu että tästä puuttuu jotain, laulu ei mielestäni ole kovinkaan hyvän kuuloista. No kitara soundi toimii hyvin ja kohdat joissa ei lauleta ovat oikein hyviä:J | ||
Kommentti kappaleesta Yhtye (vanhemmat ulosteet) - Rasismi on Paskaa (New Edit) 17.08.2005 |
|||
|
Jaa jaa, on kyllä aika kitara, hardcore punk kohdat toi hyvää vaihtelua biisiin. Sanoista ei kyllä saanu mitää selvää, että hyvä et ne on tos selostettu | ||
Kommentti kappaleesta Pahaluu - Piru vie 23.11.2005 |
|||
|
Hyvän kuuloinen kitara soundi, ääni maailma on hieno, sanat ei oikein iske muhun kummosemmin. Juuri sellaista kuin odotinkin Blues rockilta, vielä kun hankitte jonkun torvi soittimen niin hyvä on. Hyvä kappale:J | ||
Kommentti kappaleesta Saddam's Family - PropAgenda 17.08.2005 |
|||
|
Aikas hyvä kipale, kovat kitara soundit ja laulu oli just asiallista. Menoa riittää soundit kohillaan, Lopussa oli aika upeita melodisia kitara soundeja:) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Aurisgale - Interstate to nowhere 01.05.2005 |
|||
|
Alku oli tosi upee eikä se siitä kyllä huonommaks muuttunutkaan, mut siitä pianosta pidin erityisesti. surullinen biisi, mä tykkään:) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Varissuo - Askel (puolimatkaan) 18.08.2005 |
|||
|
Ihan mukavaa meininkiä. Hyvä kitara soundi ja sanotus. Kaiken kaikkiaan hyvä, kyllä tälläiste kuunneltua tulee:) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta C-4 - San Diego (original promo) 30.04.2005 |
|||
|
Mahtavat soundit varsinkin melodia, oikein kesäinen biisi:) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Sigil - Vapoured 25.08.2005 |
|||
|
Ihan mukavan kuuloista kitaraa ja laulantaa. Rummut oli kans aika hyvät. Kiva kipale, pidin tosi paljo:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta rewind - Obey 27.06.2005 |
|||
|
Aika hyvä biisi. Nuo sanat oli hieno keksintö. Kaikki soundit on hyvin kohdallaan ja leaddi on aika kova. Kaiken kaikkiaan hyvä biisi, mut mun mielestä se olis kaivannu vielä jotai mut silti kyl se 9 ansaittee |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Distrance - Force of habit 30.04.2005 |
|||
|
Tykkään tästä, tosi hyvä ja pumppaava basso. Hyvää Trancee:) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Randomtalks - The Experiment 17.08.2005 |
|||
|
Tosi hienot syntikka soundit ja basso linja. Nuo rauhalliset välikohdat oli mielestäni hienoja. Myös lead kuulosti hienolta, kaikki soundit on kohdallaa ja kirkkaat äänet. Tämä on mielestäni todella hyvää musiikkia:) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta FOTO - Unta pettämään 30.11.2005 |
|||
|
Ihan mukavan kuuloista musaa, kertosäkeessä on hyvä kitara ja sanat, muutenkin kappaleessa on sitä jotain, vaikka kertsi jäi kyllä parhaaksi kohdaksi. Erittäin hyvä kappale:J | ||
Kommentti kappaleesta ázwb - Ydin (-talvi 04 Mix) 13.09.2005 |
|||
|
Tosi kovaa hardcoree, hienot rytmi vaihdot ja mukavat säröt kickis ja vähä muuallaki. Lisäks tuo leadi on todella paljon mun makuuni. Tosi hyvän kuulonen kappale onnistuneine kikkailuineen päivineen. Tätä lisää:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Force Majeure - Gatecrusher - Demo 2004 30.11.2005 |
|||
|
Mukavan kuuloista menoa, kitara ja muut äänet tuntuvat olevan kunnossa. Kitara soolo oli loistava ja sen jälkeinen hidastelu kohta melkein vielä parempi. Syntikassa on myös aika hieno soundi. Kaikin puolin hyvä kappale:J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta digeon - Follower 01.05.2005 |
|||
|
Hyvä meno, tosi upee melodia. En voi olla pitämättä, pistän soittolistalle heti. Hienoa työtä ja basso härähdyksetki on mukavan pehmeitä:) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta SakkeT - The Underworld 07.05.2006 |
|||
|
Aikas rankka ja synkkä meininki. Kaikki soundit ovat tosi hyvin kohdillaan ja kaikista parhaat ja hyvin tunnelmaa luovat ovat kellot jotka aina välillä soivat taustalla. Rummut ovat mahtavat ja niissä piisaa menoa vähän nopeammankin musiikin ystäville. Tosi mahtava meininki :J |
9
|
|
Kommentti kappaleesta BROKENBLISS - Dareality 17.08.2005 |
|||
|
Meno on kovaa ja nopeutta löytyy. Kitara on aika hyvä ja laulu sopii hyvin biisin. Ihan hyvää rockkia:) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Fakap - One More Time 02.05.2005 |
|||
|
Jes, pidän biisistä, kickki on mielestäni aika hyvä ja muutki soundit on kunnossa etenkin lead on aikas upee. Kyl tätä tanssis mielellään:) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta electrichaos - YEAH! 17.08.2005 |
|||
|
Tosi hyvät soundit saatu, tuo sweeppaa ääni taustalla on upee eikä kitarakaa huono ollu. Tosi hyvä kappale kaiken kaikkiaan:) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Prototyyppi - Uuteen maailmaan 01.05.2005 |
|||
|
Rauhallinen ja kaunis biisi, oon tosin kuullut parempaaki eurodancee, mutta silti ainakin 9 arvonen biisi:) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Stromstörung - Play 02.06.2005 |
|||
|
Aika hyvät vokaalit ja kickki on tosi kova, vähän hardcore biisin aineksia joksi olisin tämän kenties itse luokitellutkin sillä leadkin on hyvin hardcoremainen vaikka lopussa muuttuu trancemaisemmaks kylläkin, mutta samapa tuo, joka tapauksessa hyvää musaa:) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta C-4 - Ignition (original mix) 30.04.2005 |
|||
|
Upeeta, tykkään hardista ja vielä kun on näin hyvä biisi... |
10
|
|
Kommentti kappaleesta C-4 - Turn Me On [version 1.3] 30.04.2005 |
|||
|
This song turns me on!!! Tosi hyvän kuuloset soundit varsinkin lead line. Tällästä sen pitääkin olla:) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Stromstörung - Passion Of The Acid 02.06.2005 |
|||
|
Heti alusta lupaili hyvää ja näin oli sillä lead oli kyllä aika hyvä ja ne acid äänet taustalla oli erittäin hyvät, kaiken kaikkiaan aika surullinen ja kaunis biisi:) |
9
|
|