Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Yhteensä 752 kommenttia.
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Koukuttava intro. Kappale soljuu luonnollisesti eteenpäin, ja jota on helppo kuunnella. Mukavia pieniä sovituksellisia koukkuja. Elämänmyönteinen fiilis huokuu kappaleesta. Laulu on sopivasti miksattu päälle, että joka sana erottuu selkeästi. Hyvä. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lord ansaitsee aina jokaisen omistuksen mitä maailmasta löytyy. Hieno muusikko. Kappale hyvin progemainen, nousevan teeman mukainen. Tässä on jotain 70-luvun suomalaista progea sekoitettuna uuteen aikakauteen. Hyvin monimuotoinen ja siksi toimiva. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Akustiset soivat hienosti taustalla luoden hienon, rauhallisen pohjan kappaleelle, johon on ollut hyvä rakentaa melodiaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sillat palavat ja paluuta ei ole. Aloituksen rauhallisuus korostaa alkavaa jyräämistä. Tässä tehdään eikä meinata. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kunnianhimoista, uuden aallon suomi-rokkia, mistä pojot. Sanoitukseen selvästi satsattu. Hyvä! Kappale sopivan monimuotoinen, mutta samalla sellainen ettei sorruta progemaiseen kikkailuun. Luonnollista, soljuvaa, helppoa kuunnella. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eteerisesti alkava äänimaailma piirtää isoja häikäiseviä maisemakuvia, jossa ihmisen pienuus korostuu. Tasapainoinen, harmooninen, hieman surumielinen, esittelevä (mitä juuri soundtrackilta odotetaankin). |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Akustinen kirkas, kiireetön fiilis biisissä. Mieleen tuli jopa 60-luvun kaikuja, jossa haettiin vain akustisella ja bongorummuilla alastomien vartalomaalattujen naisien tanssiessa ympärillä. Karuudessaan poikkeuksellisen rehellinen ja avoin kappale. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tästähän löytyy välillä klassisen vakavuuden keskeltä ilakoivaa, riehakasta fiilistä, ikäänkuin Wapun kunniaksi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajalla miellyttävä toimiva ja omaleilmainen ääni. Kappale kulkee eteenpäin kuin renkaat nielevät asfalttia. Oodi maanteille ja moottoripyöräilylle. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappaleen sanoituksessa niin tosi ja selkeä viesti. Sanoma reggaen tahtiin rennosti keinuen. Onnistunut paketti. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rauhallinen miellyttävä fiilis biisissä. Akustinen kirkastaa äänimaailmaa. Naislaulu soljuu eteerisesti eteenpäin hiljalleen kuin virtaavassa joessa. Hieman kaipasin miksauksessa laulua aavistuksen verran enemmän pintaan. Hieno fiilis tosiaan. I like it! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äänimaisema jylhä ja goottilainen. Laulaja vetää kuin viimeistä päivää rankkojen kitaramattojen jyrätessä eteenpäin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Raskaat hevikitarat jyräävät speed-metallimaisesti pinnalla. Rankkaa puserrusta ja hiki lentää. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Teknomaista. Biisistä tulee mieleen vahvasti 80-luvun brittiläisen syntikkamusiikiin aalto. Ja jotain Bowie haikuja tässä myös on. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoisia kuvia nousee äänimaailmasta mieleen. Kuin jokin leffa tai pelimaailma, jossa seikkaillaan syrjäkujilla tuhansien kapakoiden ja erilaisten syntien mekassa. Nykyajan Babyloniassa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Zombien ylösnousemus maailmanlopun loppusprintissä, viimeinen sammuttaa valot ja kiitos sekä hyvää yötä. Mustaakin mustempi yö. Sydämet punnitaan ja jyvät erotetaan akanoista. Siinäpä ajatuksia mitä nousi mieleen biisin soidessa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genressään pätevää menomusaa, jossa rytmi kuljettaa kuin juna biisiä eteenpäin - mihin? se on jokaisen omasta mielikuvituksesta kiinni. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tyyliuskollista, toimivaa ja hyvin tehtyä. Avaruusajan musaa. En löydä mitään moitittavaa. Homma hallussa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ah...satiirilaulu kansainvälistä kapitalismia vastaan. Liian vähän kritiikkiä löytyykin ja tuntuu että kaikki vain sitä ylistää ja muita vaihtoehtoja ei muka löydy. Onneksi löytyy näitä biisintekijöitä, jotka nostavat kikkareet välillä pintaan. Hyvä! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpa osuva sanoitus :) Kappaleessa sanoitus toimii loistavasti. Tietynlainen hiomattomuus korostaa juuri tätä onnistunutta tekstiä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvinkin toimivaa matskua. Mielellään olisin kuunnellut B- ja C-osan, jossa on tilaa vaikkapa heleäääniselle naisäänelle. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rosoiset kitarat tuovat katu-uskottavuutta. Vaikka biisissä on hieman balladmaisia vaikutteita, niin se on kuitenkin jotenkin rehellisen vilpitön. Sanoitus ja melodia toimii. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toimivaa, toimivaa, melodisia sävelkulkuja kitaroiden osalta, mistä plussaa. Laulu toimii erinomaisesti kappaleessa. Throat riittävän uskottavaa, joten bändillä kaikki palaset kohdallaan. Toimii! |
||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todellakin hempeä katselmus parisuhteen auvoisaan suvantoon, missä luovat elementit piilevät. Noh, jos ei nyt sentään hempeää, mutta pilkahdus suhteen helvettiin, jos asiat sillä tolalla ovat. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mikäs siinä...genreuskollista, uskottavaa ja toimivaa. En nyt huomannut mitään suuria puutteita vokaaleissa ja lauluissa. Toimii. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajalla upea ja kaunis ääni. Kaikesta - taustoista, toteutuksesta, otteesta - huokuu tietty ammattimainen leima, lahjakkuus esittää ja luoda. Vahvaa! Vahvaa! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melankoliaa tarjottuna melodisesti. Toimiva kappale, joka piirtää tietynlaisen keväisen hetken sielunmaisemiin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulussa aavistuksen verran liikaa chorusta. Biisi toimiva ja kappaleen sanoitus koskettava. Tulkinnan tietty rosoisuus ja melankolisuus toimii. Hyvä! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genreuskollista tykitystä. Monimuotoista biisin kuljetusta, johon sanat istuvat tosi hyvin. Plussaa myös että monista metalligenren biiseistä poiketen tässä saa sanoista selvän. Laulu miksattu tarpeeksi selkeäksi siten ettei taausta jää liian alle! Hyvä! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Progemainen alku biisille, salamykäinen tai arvoituksellinen. Metallipuoli ammentaa mustia pohjavirtauksia ja kietoutuu alun salaperäisyyteen. Kurkkuörinä ja tietty melodisuus vuorottelevat tasapainottaen tosiaan, kuten pitääkin! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rankkaa, mitä tässä genressä pitää ollakin. Turboahdettua synkkyyttä, matalia taajuuksia, elämän tuskaa, nopeaa sykettä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Maidenmaisia vaikutteita alussa. Tiettyä melodimaisuutta mukana, mistä plussaa. Skitat toimivat kuin se kuuluisa junan vessa. Laulu erittäin rankan rosoisesta ja tavallaan siksi toimii. Suvantokohdan skittaefekti helkkarin hyvä! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pidän paljon akustisen kitaran soundista ja soittotavasta. Ringissä oli jo aiemmin biisi, joka muistutti jotenkin 70-luvun Love-records biisejä Pekka Streng ja muita valtavirran sivupoluilla kulkevia biisin tekijöitä. Pidän biisin fiiliksestä ja kiireettömyydestä. Ja mikä hyvä, soitto ja laulu toimivat 100%. Täysin levyvalmista kauraa! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajalla hyvä ääni! Omalla tavalla kirkas ja kuulas, joka sopii raskaiden kitaroiden yläpuolelle. Slovarihevi aloitus, joka muuttuu kurkkumetalliksi. Genreen uskollista raskassoutuista, rankkuutta ja uskottavuutta. Kurkku ja puhdas ääni tasapainottavat hyvin toisiaan. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alussa itämaisia sävyjä, vai peräti egyptiläisiä? Sitten kurkkuörinämetalli iskee kuin rautaleka keskelle otsalohkoa ja vie jonnekin kummallisiin pyramidimetalli maailmoihin. Rankkaa, alleviivaavaa, jyräävää, raskasta, voimakasta, tummaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Totta! Elämässä pitäisi arvostaa joka ohikiitävää hetkeä, kun mikään ei ole itsestäänselvää. Kappaleessa on voimakas arkipäivän realismi läsnä. Jotenkin itse sanat varasti koko shown ja kappaleen sävellys jäi taustalle. Se silloin kertoo tekstin vahvuudesta. Jännä lauluääni! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmmm....että näinä villeina kapitalismin aikoina itse belsebuubinkin vakanssi kilpailutetaan? Vai myydäänkö lucifer-palvelut kiinalaisten tuottamaksi? Siksipä juuri kappaleen rankkuus on osuvan puhuttelevaa! Ehkä maailma juuri kaipaa tämänkaltaista herätystä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rankan puolesta rock-meininkiä. Rummut on hyvin äänitetty ja pidän erityisesti virvelinsoundista. Rankat soundit kitaroissa! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Haaa! Kunnon aloitus, kitara ja stetson päässä laulava whiskey-kurkku. Erilainen kappale ja piristävä poikkeus kommenttiringissä. Hammond pilkahtaa ajoittain esiin, vaikka kaipailin sitä enemmän esiin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundtrack...taistelukohtaukseen. Toimivaa, tarinaa kertovaa, maalailevaa, hyvin tehtyä, uskottavaa, juuri sellaista mitä hyvän soundtrackin pitää ollakin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on jotain samankaltaista kuin Sir Elwoodilla. Sävellys muistuttaa 70-luvun Love Records aikakautta, joka lavensi suomalaisen rockmusan antia, ja ettei kaikki ollet samasta puusta vedetty. Sanoitukseen on selvästi satsattu. Biisin monimuotoisuus saattaa karkoittaa joitain kuulijoita, mutta mä ainakin tykkäsin! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jännästi laulutaajuudelle löytyy tilaa, kun kitarat ja basso jyräävät matalilla taajuuksilla. Laulajalla jännä tapa ääntää ja "kiertää" sanoja, jolla tulee bändille sopiva erottuva "leima" tai ominaiskokonaissoundi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitaroiden stemmat toivat mieleen jopa Rautaneidon...kitara seurasi melodiaa. Örinä on tosi rankan kuuloista ja paljon parempaa kuin niin sanottu kurkkuörinä, mitä monet hevibändit käyttää. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin tehdyt pohjat ja artistilla mukava Jamaikalainen aksentti, josta pojot. Ammattimaisesti tehty biisi, joka toimii. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Karua, pelkistettyä trubaduurimeininkiä, jossa on kaikuja Kari Peitsamon mies ja kitara ajoilta. Tulee mieleen illanvietto, jossa porukka istuu nuotion ympärillä kaljakorien päällä ja fiilistelee kuunnellen biisiä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olen aina kiinnostunut tietämään, mihin kaikkeen nämä tiet oikein vievät. Alueille, missä mukaan muu ei ole käynyt. Nämä äänimaisemat ovat ravistelevia, puhuttelevia, erikoisia...ja se niiden voima onkin! Hienoa! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ja taas...ihailen laulua ja sen toteutusta! Ei ihan helppoja kuvioita ja stemmoja, mutta toimii erinomaisesti. Eihän tästä toteutuksesta voi muuta kuin heittää kympin tiskiin! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Särölaulu ääni ja slide soi siihen malliin kuin oltaisiin itse ameriikan mantereella kiertelemässä maita ja mantuja. Tarttuva kertosäe ja tanakka rytmi, texas haisee ja tequila virtaa... |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllä, kyllä, kyllä! Hammondmaiset soundit avaa biisin kuin itse Lord olisi puikoissa. Tässä on jotain Whitesnakemaista alun kitaroissa. Kunnon paluu 80-luvun hard-rock tyyliin! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kevät linnut ja kuin lentokone olisi taustalla. Ampiainenkin? Tässä epätodellisen ja todellisen maailman rajat sekoittuvat toisiinsa. Kukin näkee sen mitä haluaa nähdä, mielensä laitamilla, omassa maailmassaan. Ovi on avoin tässä kaikkialle. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin hyvältä, ammattimaiselta ja tasokkaalta kuulostaa sovitus ja kappaleen rakenne. Kappaleen kaikki osaset kohdalla ja sitten vain odottamaan sitä, että noppa toisi sen hitin, joka nousee radion soittolistoille. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Elämän tuska repii ja raastaa. Paljon rankempaa kamaa kuin örinähevi, eikä tarvita alhaalle viritettyjä kitaroita ja äänivallia, vaan puhdas tuskaisa lausunta. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä mennään rajojen tuolle puolen johonkin Bardomaisiin maailmoihin. Ehkäpä juuri sinne välitilaan. Mikään ei ole tuttua, vaan uutta ja erikoista. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tätä pitäisi mennä tunturin huipulle kuuntelemaan. Juuri silloin pääsisi ympäristön ja musiikin johdattamana samoille poluille kuin esim. intiaanit ja muut luonnonkansat. Maagista. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaiken sähköisen jyrän jälkeen akustinen musiikki aina on tervetullutta. Pidän akustisten soundista sekä maltillisesta sähkökitaran käytöstä. Laulussa välillä kaksiäänisyyttä josta plussaa. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappaleessa epätavanomaisia ratkaisuja mistä hatunnosto. Kappaleena vaihtelevaisuus siis positiivinen elämys. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perinteistä ja pirteän, elämänmyönteisen oloista menoa. Kappaleen kaikki osaset soljuvat luontevasti eteenpäin, kuin vesi puroa myöntäillen. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä mennään jonnekin sellaisille alueille, jossa fysiikan lait vaihtavat paikkaa. Oikeastaan mitään perinteistä musiikinlakeja ei noudateta. Tulee mieleen 60-luvun kokeelliset äänimaisemat. Rajoja rikotaan ja uusia alueita löydetään. Aaltojen pauhu tuo loppupuolella rentoutta ja lupausta uudesta maailmasta maailman äären tuolla puolen. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heleä soundimaailma. Hyvä! Kevyttä ja vahvasti iskelmällinen kappale, vaikka siinä on annos pientä trubaduurimaista otetta. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Muhkea kitara polkee kappaletta eteenpäin. Laulussa uskottavaa rosoisuutta, tulee vähän mieleen soundista Moog Konttinen. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosiaan...kuin sukellus 70-luvun juurille nykysoundeilla. Tyylitietoista, maukasta kitarointia ja efektit tosiaan tuo mieleen muutaman vuosikymmenen takaiset kitarasankarit, jotka etsivät musiikistaan uusia armosfräärejä. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt runo nousee esiin hienosti. Ehkä ääntä voisi jopa enemmän nostaa pinnalle ja taustan värittävien äänien tehtävä olisi siten paremmin korostaa itse tekstiä. Todella vahvaa tekstiä. Hyvä! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toimiva ratkaisu lausua runoa saman laulun säestäessä taustalla. Tässä on jotain vahvaa eletyn elämän leimaa, joka saa sen tuntumaan ilahduttavan aidolta nykyajan pinnallisuuden maailmassa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Liikutaan unimaailman tuonpuoleisella vyöhykkeellä Bardo-tilan ohikiitävässä hetkessä. Tässä mennään jonnekin missä kukaan ei ole aiemmin taivaltanut. Kokeellista! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika Roots-kamaa, jossa kuuluu läpi juuri se oikea elämän kuluttama raspi ja kokemus. Kitarointi mehustaa kappaletta juuri oikealla tavalla ja soolo irtoaa vaivatta. Loistavaa! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappaleen nimi antoi odottaa jotain ihan muuta. Kappale alkoi rullata eteenpäin keveästi. Pidän kappaleen ilmavuudesta. Hyvä toteutus! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitarat sahaavat uskottavasti ja kappale pysyy tiukasti jätkien näpeissä alusta loppuun saakka. Laulu miksattu yllättävänkin kuivana sisään, mikä on rohkea mutta hatunnostonarvoinen ratkaisu. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella hyvin tavoitatte alkuperäisen kappaleen ja toteutus kaikkine lauluineen on ensiluokkaista jälkeä. Hyvä! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oho! Onpas juurevan kuuloista kuin alkuperäinen äänitys jostain 20-luvulta siirrettynä nykytekniikalla tähän päivään. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pirteän oloista, hyvillä soundeilla tehtyä, hyvin rullaavaa. Kappale soluu luontevasti eteenpäin ja on tasapainossa. Hyvä biisi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äänimaailma tasapainoinen. Kappaleessa on sellaista suomalaista trubaduumaista asennetta, joka tuo hyvän omaperäisen säväyksen. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hahaa...Tämähän hakkaa kaikki levy-yhtiöiden tekohauskat yritelmät mennen tullen. Kaiken haikeiden jäähyväistenkin takana pilkahtaa terävä huumori! Loistavaa! :-D |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitarasoundit ovat esimerkilliset. Ne ovat juuri sopivan säröiset erottuakseen edukseen liian kliinisistä soundeista. Vaikka kappale on suhteellisen suoraviivainen, niin tässä jotain sellaista progemaista otetta. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Akustisesta taustasta aina plussaa! Laulajalla hyvä ja toimiva ääni, joka kruunaa biisin. Hieman demomainen, joka miun makkuun kaipaisi hieman täytettä. Nuo taustalaulut tuolla ovat hyvä juttu. "Täyte" voisi olla piano tai huilu, joka täydentäisi tuota akustista fiilistä. Kaunis loppu! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Unenomainen laulu värittää ja maalailee kokonaisuutta. Liikutaan metallin sävyisen lyijyn harmaan tuhka-aavikon loputtomalla aavalla. Laulut ja taustan aaltoileva pohja toimii tässä paketissa. Omaperäisyyttä löytyy ja rankkaa näkemystä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät soundit! Alun tilutuksesta tulee etäisesti joku Maiden mieleen, vaikka kitaroissa liikutaan matalalla. Nykymetallin leima tässä kuitenkin on. Ei turhan rankkaa mättöä, vaan valoa ja varjoja, jotka tuovat vaihtelua. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Bluesiin sopivaa räkäisyyttä, savuisen kapakan tunnelmaa, elettyä elämää, pitkän tien rankkuutta. Toimii! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Osa-alueet toimivat. Hyvät soundit rummuissa ja kitaroissa. Laulu muistuttaa toteutukseltaan kotimaisia hevivientituotteiden tuotantoa, ja on toimii. Siitä vaan levy-yhtiöiden ovia kolkuttelemaan. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin hyvin äänitetty ja toteutettu. Kitarat kirkkaat ja kuulaat. Laulu hieman jää alle, mutta usein se saattaa olla tietoinenkin päätös. Annos piristävää omaperäisyyttä mukana. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tästä tulee mieleen oiva lasten kappale Antero Raimo & Ovet - Nassulan saunavuoro. Tosin muutama ei niin lapsille tarkoitettu sana joukossa, mutta kunnon suomalaista, reipasta, perinteikkäistä, menevää musaa! Kuunnellessa tulee hyvälle tuulelle. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on äänimaailmaltaan heavyä. Kuin jostain toisesta ulottuvuudesta tai omasta maailmastamme eroon kasvanut rinnakkaistodellisuus. Kuin täysin tuntematon maaperä, polku, josta ei koskaan tiedä mitä löytää tai minne se vie. Erittäin rankkaa maisemaa, jossa hämärästä usvasta esiin ilmestyy känkkyräisiä lehdettömiä puita, eri kokoisia kiviä. Visiomainen äänimaailma. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä ajaudutaan jonnekin 60-luvun kokeelliseen musiikkiin nykyajan saate leima mukana. Osalta muistuttaa kauhuelokuvan ja -pelien synkkiä luotuja todellisuuksia, lähinnä tuli mieleen Silent Hill - saaga. Shamanismi on jossain taustalla ja muutoinkin tässä on kuin astuttu askel polulla eteenpäin. Erittäin hyvin toteutettu! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin supi-suomalaismainen, maalaileva, persoonallinen kappale. Tässä on jotain kiireetöntä ja välitöntä, jonka hyvä toteutus, äänitys ja sovitus kruunaa. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sääli että olette lopettelemassa projektia, sillä niin tasokasta teidän biisinne on. En viitsisi toistaa samoja juttuja, joten kaikki osaset on paikallaan, joten on helvetin ihme jos nämä eivät puhuttele levy-yhtyeitä. Tai sitten en ymmärrä itsekään kaupallisuudesta mitään, ehkäpä kuitenkin laadusta, sillä sitä tämä projekti on! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää tunnelmointia ja kitaran "käsittelyä". Hieman erikoinen kappale, mutta toimii erinomaisesti ja siitä hatun nosto ettei lähdetä edes yrittämään jotain radiosoittotavaraa! Tämä aina puhuttelee meikäläistä enemmän. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vaikuttavaa biisintekotaitoa, niin toteutukseltaan kuin sävellyspuolella. En lakkaa koskaan kehumasta laulupuolta ja stemmoja, ne nimittäin mikserissä aina ansaitsevat sen! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin hyvää kitarointia ja homma kulkee ja kantaa sen varassa loistavasti. Tässä on vähän sellaista SRV:n makua. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää kitarointia ja toimiva rytmi. Homma pysyy kasassa ja tähän on saatu hieman jopa 60-luvun mustan maestron makua! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tyylipuhdasta ja korvia hivelevää! Ei muuta kuin voi ihailla, miten perinnepuhdasta ja uusia melodiapätkiä löydät kappaleisiin! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Homma toimii ja kulkee kuin caddy tien päällä imee kilometrejä. Todella Vaikuttavaa! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asennetta ja taitoakin löytyy. Laulajan ääni on hyvä ja laulutapa viittaa tuonne Dickinsonin suuntaan mutta toimii! Demona potkii rankasti! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olette löytäneet tosiaan oman tyylinne, mistä plussaa. Ei muuta kuin yhä uusia erillaisia variaatioita kehittelemään sen teeman ympärille! Nämä eivät enää ole varsinaisia "kappaleita" vaan ääniväritettyjä runoja, joka tuo niihin ihan uuden näkökulman. HYVÄ! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitaran tosiaan toimivat upeasti! Sanat ovat elävästä elämästä ja siksi niissä on ihan toisenlaista uskottavuutta kuin monissa kaupan hyllyillä notkuvissa artisiten mittatilauskappaleissa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jo heti kuulee, että on studiossa tehty. Soundit loistavat ja pidän erityisesti tuosta virvelin soundista. Minusta tuo taustan raskaus ja kevyehkö laulutapa sekä sanat vastapainottavat hyvin toisiaan. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jälleen vahvaa eri äänten luomaa mielikuvaa. Jotain tässä on nykymaailman menoa kritisoivaa fiilistä, vaikka äänet tuovat mieleen hyvin mystisiä mielleyhtymiä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Syvemmälle shamanismiin ja henkimaailman syövereihin vie nämä ääniaallot. Tunnelma lähenee transsimaista olotilaa, jolloin esi-isämme ja -äitimme kysyivät hengiltä opastusta. Kaukaa historiasta jana siirtyy onnistuneesti nykyaikaan ja alun sekä lopun arkiääniin. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laaja-alaista työskentelyä! Nyt leffamaisia äänimaisemia, jossa soinnut ja melodia juoksevat luontevasti soluen eteenpäin. Kappale olisi hieno kuulla myös oikein ison orkesterin sovituksena. Erittäin pätevä tunnelmapala! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Twistillä mennään eteenpäin ja yllätyksellisesti rautalankaa! Kyllä meikäläiseen rautiskin uppoaa, ja ihan hieno melodia on bygätty kokoon! Takuukamaa keikkalavojen tienoilla! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No, perkule! Oodi KELAlle, vaikka putiikki toiminnallaan olisi ansainnut lukemattomia muitakin kunnianosoituksia. Tää on hyvä kannanotto musan keinoin! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hämyinen tunnelma. Nuo käännetyt taustakuiskailut tuovat mieleen Seireenit. Teksti jälleen vahvaa, laadukasta. |
10
|
|