Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Yhteensä 413 kommenttia.
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miellyttävän melodinen kokonaisuus. Huuliharppu on hyvä lisä. Vokaalit paukkuvat häiritsevästi välillä. Miksauksessa ja nauhoituksessa on parantamisen varaa. Kohinataso saisi olla matalammalla myös. Biisiä on sinänsä varsin mukava kuunnella, melodiat ja harmoniat kohdallaan. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän tunkkainen soundi. Lyriikoiden ilmoittaminen biisi-infossa on näppärä lisä. ;) Soitanto kuuloistaisi olevan hyvin hallussa. Biisi etenee aika sujuvasti. Yleinen tunnelma on hiukan monotoninen, ei välttämättä huono ominaisuus tällaisessa. Näin jälkikäteen ajateltuna, biisi on kieroudessaan aika vitsikäs jopa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rumpuina käytetyt soundit ja niiden ohjelmointi eivät tee vaikutusta. Synainen äänimaailma sisältää paljon yksityskohtia ja elementtejä, mutta käytetyt soundit voisivat olla parempiakin. Vokaalit selvästi pyörittävät tätä biisiä ja ovat tärkeimmässä asemassa. Tyyli on omaperäinen ja sinänsä potentiaalia löytyy, mutta tässä biisissä mikään edellämainituista ei ole parhaimmillaan. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kohiseva kitarasoundi lisää asennetta. Tuollaiset syntesoidut rummut eivät mielestäni sovellu reggaeen, ne ovat liian jyrääviä ja "tiukkoja". Tähän sopisi jonkinlainen pehmeä akustinen setti. Toisaalta kitarasounditkaan eivät ainakaan omaa stereotypiaani regaae-musiikista edusta. Eli tämä on ehkä hieman omaperäinen lajityyppinsä edustaja, jos tätä reaggaeksi olisi kutsuttava. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä genressä odottaisin vähän siistimpää soundia. Jossain on vähän liiaksi säröä mielestäni. Biittiä voisi hieman kehittää, kuulostaa keskeneräiseltä. Biitin päällä örisevä synasekoilu on ok, mutta taajuusalueeltaan aika rajoittunut ja monotoninen. Saisi olla enemmän persoonaa ja mielenkiintoa, tässä muodossa jää vaisu kuva. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Gospelia? Nuotiomeininki tosiaan tulee mieleen. Soundi on jokseenkin halvan ja nasaalin kuuloinen. Lyriikka ja sanoma ovat... no, uskonnollista... Sävellys ihan perustoimiva melodinen. Kokonaisuuten rakenteessa voisi olla enemmän vaihtelua, jotenkin meininki vaikuttaa paukuttavan täysillä läpi biisin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuo soundi, joka on olevinaan kitara, voisi olla selkeämmin synamainen ollakseen uskottava. Kyseisen soundin ainainen nalkutus alkaa rasittaa viimeistään toisella kuuntelukerralla. Synasoundit muutenkaan eivät aivan iske. Pädi on mukavan kuuloinen tosin. Tästä kuuluu läpi viimeistelemättömyys ja tavoitteenmäärittelyn puute. Biisin rakenne voisi olla sujuvampi. Omaperäinen tunnelma tässä kyllä on, puhesämple antaa biisille paljon lisää. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Huh. Soundi on varsin puuroinen ja sotkuinen. Onhan tässä olevinaan asennetta ja "tärinää". Soitanto kuulostaa tökkivän aika-ajoin. Kaikki on vähän keskeneräisen oloista. Pikainen treenikämppätallenne lie? | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihme sotkua. Lyriikka on ainakin varsin tiiviiksi ja tehokkaaksi paketiksi koottu. Aika kieroa materiaalia. Herättää hämmennystä, neljännenkin kuuntelun jälkeen. ;) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän karkea soundi kitarassa ja kaikessa. Tässä tyylilajissa haluaisin mieluiten kuulla hifistyneempää soundia. Kitarointi sinänsä vaikuttaa olevan aika näppärästi soitettua. Biisin rakenne on jotenkin epämääräinen ja epäjohdonmukainen, välillä on kummia täysin hiljaisia taukoja. Eli, biisissä voisi olla joku eteenpäin vievä voima, motiivi, tai jokin elementti, johon biisi tukeutuu. Jos biisissä on tarkoitus vain sooloilla kitaralla, biitti/rummut/basso olisi voinut jazz-henkisesti jatkua koko biisin läpi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella kiero soundi tuossa. Kazooko lie? Lead-vokaalit ovat hieman keskeneräisiä tässä. Vähän tulee kapakkakaraoket mieleen. Muut instrumentit on varsin hyvin soitettu. Tässä taisi olla jotain sanomaakin? | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän oudot soundit. Bassosoundi voisi olla pannattu keskelle. Puhe muodostaa kieron kokonaisuuden. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rumpusoundi on hiukan haalean oloinen. Se voi tosin kuulua genren ominaisuuksiinkin. Kuitenkin sanoisin, että vaikka yleissoundissa joitain positiivisia puoliakin on, olisi miksauksessa hieman parannettavaa. Rakenteeltaan biisi on hyvin, öh, progressiivinen ja käynnistyy/etenee sitä kautta melko hitaasti. Tämä ei sinänsä ole negatiivista, biisi sisältää riittävästi vaihtelua ja tavaraa, ja täten pitääkin otteessaan varsin hyvin kuudennen minuutin paremmalle puolelle. Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin tuntua liian pitkältä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika treenikämppämäinen soundi nauhoituksessa. Ei kuulosta erityisen viimeistellyltä. Käsiteltävä aihe on nostettu vauhdikkaasti esille. Aika vitsikäs ralli. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän kevyttä musiikkia on. Vokaalit voisivat olla mahtipontisempia ja rankempia tähän tarkoitukseen. Hyvin soitettu. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tällainen perusmättö. Suomirokkia... Ei kovin miellyttävä yleissoundi eivätkä vokaalit tee vaikutusta. Soitanto kuitenkin kuulostaa kohtuullisen pätevältä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo, tämä on taas näitä tuotteita, jossa vokaalien ja taustan välillä on suuri laatuero äänenlaadussa. Lisäksi vokaaleista puuttuu sellaista voimaa ja iskua, jota räpistä odottaisin. Jotkut riimien rytmitykset vaikuttavat oudoilta. Näillä räp-vokalisteilla olisi tarpeen taitojen jalostaminen pidemmälle. Harjoitusta. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jotenkin kumma stereokuva. Bassopuoli voisi olla vähän selvempi, outo stereovaikutelma haitata. Miksaus vaikuttaisi muuten olevan aika ok. Soitanto toimii hyvin ja biisin rakenne on hyvä. Pienet soundilliset yksityiskohdat lisäävät mielenkiintoa. Sävellyksenä kohtuullinen, tosin eipä ole maatajärisyttävän omaperäinen eikä erityisen mieleenpainuvakaan. Ihan toimivaa perusrokkia. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundi on hieman surkea. Mutta live kun on, niin... Tätä on/oli varmasti antoisampaa kuulla/nähdä livenä. Soitto on ok, varsinkin ottaen huomioon, että kaikki on liveä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kumma yleissoundi. Hyvin soitettu kaikki. Tällainen perushyvä mättö. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miksaus on aika surkea, vokaalit olisi syytä sijoittaa taustaan paremmin. Alkuläppä on hiukan tragikoominen, mutta mä en muutenkaan suomenkielisestä räpistä välitä. Onko tämä täysin valmistelematonta freestyleä? Jos on, niin yrityksestä plussaa. Vokaaleihin olisi hyvä saada lisää eloa ja meininkiä, artikulaatio on jokseenkin monotoninen ja lattea. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo, sikabändi. Sitä ei voi muuta kuin arvostaa, että soitetaan "tosta noin nauhalle". Ja kohtuuhyvinhän on myös soitettu. Toisaalta, sitä voisi tarvittaessa kyseenalaistaa, kuinka rakentavaa on julkaista näitä "treenikämppäversioita" biiseistä nykyaikana. Miksaus tökkii monella osa-alueella, mutta erityisen häiritseväksi se nousee vokaalien kohdalla, jotka päätyvät kuulostamaan lähinnä muminalta. Pianoa en itse olisi päästänyt sovitukseen. Intoa bändissä kyllä on, toimii varmaankin livenä parhaiten. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vahvat vokaalisuoritukset. Voimakas ja päällekäyvä soundi. Täysin toimivaa perusrokkia. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienoja rytmejä. Hyviä soundillisia ideoita. Miksaus voisi olla parempi joidenkin yksityiskohtien osalta. Mukava, tunnelmallinen meininki. Hieno sovitus tärkeimpien elementtien osalta. Kokonaisuus jättää kuitenkin jokseenkin viimeistelemättömän kuvan. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vokaalit ovat jotenkin rähjäiset ja soundiltaan oudot. Odottaisin tähän musiikkityyliin jotain siistimpää. Tausta on ihan toimivaa perussynapoppia. Loppu katkeaa vähän terävästi, fadeout voisi jatkua loppuun asti. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan kevyttä paukutusta. Rumpusoundeja voisi tehostaa jollain tavalla - kuulostavat tyhjiltä pelkästään vokaalien kanssa soidessaan. Mutta muuten soundi on ok, joskaan ei aivan pro-tasoinen. Biisi etenee ihan tyylikäästi - tulee mieleen amerikkalainen nais-rock. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaksi vokalistia? Naislaulajan persoonallinen tyyli kieltämättä piristää yleiskuvaa ja antaa tälle biisille jotain omaperäistä. Lyriikoista ei saa oikein selvää, mutta en niitä pahemmin muutenkaan kuuntele. ;) Kokonaisuutena ihan ok mättöä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ah, funkkia. Rytmitykset rullaavat hyvin. Vokaalit voisivat olla vähemmän lofitettuja. Särökitarat eivät tee vaikutusta, vähän liian rähjäisiä mielestäni. Meininki on hyvä ja biisi etenee hyvin. Hienoja sooloja. Miksaus voisi olla siistimpi ja puhtaampi. Soitanto on kuitenkin erittäin miellyttävää kuunneltavaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ok äänimaailma, jotkut synasoundit vähän outoja kokonaisuteen, mutta hyvin biisi vaikuttaa etenevän. Kunnes katkeaa kesken kaiken. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika häiriintynyt kokonaisuus. Lähes jokainen elementti biisissä on särötetty aika kovalla kädellä. Itse asiassa aika rytmikäs meininki rumpujen ja basson osalta. Vokaalit ovat suorastaan sairaita, varsinkin biisin loppupuolella. Aiheuttaa hämmennystä tämä tuote. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässäpä keveää soitantoa. Kitarointi kuulostaa taidokkaalta. Kitaristin show tämä biisi selkeästikin on. Muut elementit biisissä ovat aika keskinkertaisia. Mielestäni tämä konsepti toimisi paremmin, jos tässä olisi luonnollisempi sävy, eli soitetut, akustiset instumentit kitaran lisäksi. Yleissoundi voisi olla hifimpikin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sujuvat melodiat on tässä. Muutenkin miellyttävä ja melodinen yleissävy on tuotannossa. Helposti lähestyttävä genreä tuntemattomille, popahtavan sävyn johdosta. Soitanto kuulostaa hyvältä. Kertsi on varsin menevä ja voi jäädä päähän soimaankin. Toimiva kokonaisuus. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundi ei aivan ammattimainen. Äänimaailma on aika kapea. Soitanto vaikuttaisi varsin pätevältä eikä sotkeudu suurillakaan nopeuksilla pahemmin. Lyriikoista on jokseenkin hankalaa saada selvää - kappaleen infossa voisi lukea ne erikseen, tässä kun taitaa olla sanomaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuulostaa varsin hyvältä. Soitanto toimii ja biisikin on kohtalainen. Kokonaisuutena tämä on hallittu teos, mutta omaperäisyyden puuttuminen on heikkous, tätä perussuomirock-kamaa tehdään varsin paljon samalla kaavalla. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on toimiva rakenne ja vauhtia riittää. Soundissakaan ei ole valittamista. Sopinee esim. radiosoittoon, mutta omaperäisyyttä ei ole paljoakaan - perus-suomirock mielestäni. Kertosäe jää mieleen. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oikeanpuolisesta kitarasta jää vähän puuroinen vaikutelma välillä. Ihan toimiva kokonaisuus muuten ja rakenteellisesti. Ok soundit. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundi jyrää kaiken alleen. Toteutus on hyvä, soitanto toimii. Biisi etenee sujuvasti ja rakenne on mukavan vaihteleva. Rentoa perusrokkia. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En erityisemmin innostu lyriikoista. Tällaista keskiluokkaista yleisnarinaa. Mutta biisi rullaa eteenpäin hyvin ja soundit ovat kohtuullisen hyvät. Soitanto kuulostaa myös hyvältä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienoa on. Kaikuisaa viemärien räminää. Soundi on aika keskialuevoittoinen, voisi olla hifistyneempikin. Biisi tuntuu loppuvan kesken, voisi olla pidempikin. Loppu katkeaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tällaista lofifunkkia. Tulee 70-luku mieleen. Varsin vauhdikasta todellakin. Rähjäinen soundi ja nuo naisvokaalit todellakin "kruunaavat" kokonaisuuden. Sangen letkeää kuunneltavaa. Loppuu hieman terävästi. Joku treenikämppätallenne lie? | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vokaalit hukkuvat välillä, mutta varsin sujuvasti etenevä biisi. Vokaalimelodia ei tosin ole kaikkein iskevin mahdollinen, sopii paremmin täytebiisiksi kuin hitiksi. Livenä toiminee hyvin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miellyttävän rähjäinen soundi. Basson ja rumpujen yhteenmiksaus voisi olla parempi, bassorumpu vaikuttaa hukkuvan kaiken alle. Lisäksi pientä viilausta miksauksessa voisi olla myös. Äänimaisema on varsin mielenkiintoinen - uusia elementtejä vaikuttaa löytyvän tarkkaavaisuutta ylläpitämään. Mukavaa kuunneltavaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miksaus hieman epämiellyttävä. Laulu on tuotu todella vahvasti esille. Soitanto pelaa ja biisi rullaa hyvin eteenpäin. Luo melankolisen tunnelman. Sopinee fiilistelybiisiksi. Melodiat eivät ole erityisen iskeviä, mutta sopinevat paremmin tunnelmaan tässä muodossa. Ihan kuunneltavaa musiikkia. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika surkea soundi. Kummia sijoituksia stereokuvassa. Kaikki tuntuu säröttävän. Monotonisuus on toki hyve, mutta tämä muuttuu jossain vaiheessa suorastaan tylsäksi. Oudot rakenteelliset ratkaisut eivät tuo kokonaisuutta. Kuulostaa harjoittelulta eikä valmillta/puolivalmiilta biisiltä. Jos tämä genre todellakin kiinnostaa, kannattaa hakea inspiraatiota ja ohjenuoria vaikkapa menneiden aikojen (90-luvun alun) Hardcore Technosta tai vastaavasta. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miksaus on jokseenkin epätasainen ja epäselvä. Eri osat jyräävät toisiaan alleen. Vaatii siistimistä. Oudon 80-luvun meininki tässä. Kuulostaa jonkun kasaritoimintasarjan teemalta. :) Sovitus on ok, mutta myös viimeistelemättömän oloinen. Osa soundeista vaatisi pientä hienosäätöä. Melodialtaan ihan toimiva, varsinkin jos kasarimeininki ei häiritse. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan ok perusrock, mutta biisin keskivaiheessa olevat kierot eksperimentaalinoiset eivät toimi tässä yhteydessä kovinkaan hyvin. Muutenkin biisi menettää hieman otettaan loppupuolella. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rummut ovat varsin epätasapainoisia - suurin osa rumpusetistä jää piiloon kaiken alle, mutta välillä joku lautanen tai tomi kolahtaa kaiken yli. Outo miksausratkaisu - tai virhe. Muilta osin soitettu ja toteutettu varsin hyvin. Myös vokaalit ja sävellys toimivat, vaikka en itse tästä tyylistä pahemmin pidäkään. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vauhdikkaasti alkava biisi. Rumpusoundissa on parantamisen varaa. Muutenkaan biisin soundi ei ole erityisen vakuuttava. Soitanto puolestaan vaikuttaa varsin osaavalta. Biisi ja sävellys eivät ole erityisen mieleenpainuvia, vokalismi on tylsähkö, voi myös johtua vokaalimelodiasta. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tällainen dance-rockbiisi. Meininki on turhan suomirockmainen, tosin sitähän se kai onkin. Miksaus ja soundi kuulostavat toimivalta. Lyriikassa on outo nykäisy kertsin alussa, lisää varmaankin omaperäisyyttä, mutta ei rullaa aivan niin vaivattomasti kuin voisi. Muutenkin melodiat voisivat olla vähemmän väkinäisen oloisia hittibiisiksi pyrkivälle. Mutta muuten perushyvää suomirockmättöä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän lähti vauhdikkaalla mätöllä käyntiin. Soitto kuulostaa hyvältä ja pysyy hyvin hallussa. Vokaalisuoritus on varsin tyypillinen tässä genressä, hieman kliseinenkin jopa. Sävellyksenä ja lyriikoiltaan biisi on välillä hieman jankuttava ja itseääntoistava. Kuitenkin kokonaisuutena toimii melko hyvin tällaisena perus-suomirokkina. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Luulen kuulleeni tämän biisin aikaisemin. Kertsi jää mieleen. Mielenkiintoinen kontrasti säkeiden välillä. Kertosäkeeseen tultaessa soundi tosin kuulostaisi tukkeutuvan hieman... Vokaalit toimivat ja biisi etenee luontevasti. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Yleissoundi on aika kehno. Vokaalit ainakin ovat esillä... Rummuissa saisi olla enemmän kaikkea. 2:00 olevat örinät eivät oikein toimi. Biisi voisi olla ihan toimiva mättö, jos soundit olisivat kunnossa, ja kokonaisuutta jalostettaisiin pidemmälle. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika koominen alkuosuus on. Murinaa? Jaksaa? Omaperäinenhän tämä biisin idea ja kokonaisuus on sinänsä, siitä plussaa, mutta biisin soundi on jokseenkin surkea. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpa outo tyyli tässä. Musiikkiin liitetyt puheenpätkät luovat varsin mielisairaan asenteen. Heh. Soundit eivät ole aivan kohdallaan ja pannaukset voisivat olla konservatiivisempia omaan makuuni. Mutta psykedeelinen tuote on kyllä. Tässä on sinänsä potentiaalia, mutta vaatisi ideoiden jalostamista. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hehe, letkeää reggaeta. Mutta vokalismi ei pahemmin vakuuta. Vokaalisoundikin on todella häiriintynyt. Soitanto toimii. Biisihän on siedettävä, mutta laulajan tyyli on ei itselleni avaudu lainkaan. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpas kummallinen hybridi erilaisten genrejen välillä. Jää vähän kiero fiilis tästä. Yleinen soundi on jokseenkin epäselvä. Olisin mieluummin kuullut tämän biisin kahtena eri versiona, jossa tyylit olisi eritelty. Jazz-kikkailu ja mörinä erikseen. Toisaalta tämä on omaperäisempi ratkaisu ja jää paremmin mieleen kuin tusinamörisijät ja tusinajazzarit... | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuulostaa mielenkiintoiselta. Soundit eivät ole aivan täydellisesti miksattu. Kuuluu klikkejä. Äänimaailma on muutenkin hieman kumma välillä. Kokonaisuus ei pysy kunnolla käsissä, muttei ole täysin epäjohdonmukainenkaan. Särösaha on mielenkiintoinen soundi, muttei sovi tuossa muodossa kokonaisuuteen. Basso tuntuu sotkeutuvan jossain osissa. Rakenne on ok ja toimii. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vauhdikas ralli. Hyvin toteutettu ja energiaa ainakin riittää. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miellyttävän pehmeää musisointia. Tämä sopisi erityisen hyvin johonkin kahviloihin ja vastaaviin taustamusiikiksi. Soundaa hyvältä, hifimäiseltä. Kitarointi kuulostaisi olevan hallussa ja muutenkin kokonaisuus toimii hyvin. Rummut voisivat olla hitusen eloisammat, mutta muuten sovitus on kohdallaan. Taustabiisiksi tämä on ehkä liian lyhyt, mutta toisaalta tällainen pituus sopii kommenttirinkiin paremmin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vokaalien sovitus taustaan on aika epämiellyttävä. Jotenkin ristiriitainen fiilis jää tästä. Parodiana ei oikein toimi, kun en tangoa kuuntele. Bassolinjat tosin ovat ihan näppärän oloisia. Jos tämä olisi tehty vakavasti, vakavasti otettavilla soundeilla, se ei ehkä olisi niin ... öh ... epävakavasti otettava. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rummut ovat turhan epävakaita. Kappale olisi voinut jatkua pidempään, loppuu hieman kesken. Tässä on letkeä ja kiero 70-luvun meininki. Vokaalit olisi voinut jättää poiskin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sujuvan kuuloista kitarointia tässä. Välillä kitarat kuulostavat sotkeutuvan omaan nokkeluuteensa, mutta suurimman osan ajasta kuitenkin toimivat hyvin. Vokaalit on sijoitettu kummallisesti stereokuvaan. Vokaalit muutenkin tuntuvat jäävän kitaroiden varjoon. Sävellyksenä jokseenkin tasapaksu. Kokonaisuutena biisi on hiukan liian päällekäyvä, ehkäpä rauhallisempi soundimaailma tukisi biisiä paremmin, ainakin tällaisella sovituksella. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin soitettua mättöä ja paukutusta. Soundaa ihan hyvältä. Melodiat ja rakenne rullaavat hyvin eteenpäin. Menevä kertosäe. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässäpä pirteä ja kesäinen mättö. Joidenkin elementtien osalta miksaus tuntuu hieman sotkuiselta ja tunkkaiselta, varsinkin rumpupuolella. Soitanto sen sijaan on varsin osaavasti toteutettu, hyvä bändi. Vokalisti on perushyvä. Tämä biisi toimisi parhaiten jossain kesäfestari-kontekstissa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika hallitusti toteutettua pop/rock-mättöä. Naisvokaalit toimivat varsin hyvin, samoin päämelodiat. Ne ovat myös biisin parasta antia. Yleisesti ottaen soundi ei ole oikeastaan paras mahdollinen, jokseenkin epäselkeä ja suttuinen fiilis jää tästä. Kokonaisuutena perushyvä ja menevä, joskaan ei erityisen oivaltava tai kiinnostava rockbiisi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisistä huomaa ensimmäisenä kumman vokaalisoundin. Ehkäpä tässä on prosessoinnissa menty liian pitkälle... Muutenkin tämän biisin soundi ei pahemmin vakuuta - rumpusoundit varsinkin ovat varsin haalean kuuloisia. Soitanto ja vokaalisuoritus toisaalta ovat kyllä melko sujuvia ja toimivat. Sävellyksenä biisi on hieman tasapaksu, muttei kuitenkaan huono. Jonkinlainen lisädynamiikka, esim. eri osien välillä, olisi ollut tarpeen mielestäni. Tämä voidaan ehkä saada aikaiseksi miksausta/sovitusta muuttamalla... | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän haalea yleissoundi. Tulee synien demot mieleen. Rummuista en pahemmin pidä. Kokonaisuus on kuitenkin hyvin toteutettu ja muutamia hyviä instrumenttiperformanssejakin on. Kitara lienee paras osa tästä tuotteesta. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Öh, huuliharppua, kieroja puhesämplejä, sotkuista pauketta. Missäs se "eurotrance"-vaihe on? Soundi on todella epäselvä ja suttuinen. Vetää sanattomaksi. ... Häiriintynyttä. ;) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan melodinen biisi. Rumpusoundit eivät vakuuta. Kokonaissoundi voisi olla viimeistellympi. Kuten monista muistakin vastaavanlaisia tuotteista, tästä jää puuttumaan "punainen lanka", joka nostaisi biisin taustamusiikista etualalle. Vokaalit lienevät yleisin tapa... Mutta kitarointi kuulostaa hyvältä ja hienoja soolonpätkiäkin löytyy. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Syvää funkkia. Feidaisinpa hurinan pois biisin alusta. Soitanto vaikuttaa aika näppärältä, toisin välillä tuntuu kompastuvan omaan nokkeluuteensa. Vokalistin tyyli on todella outo - ei ainakaan itseäni säväytä. Biisin kokonaissoundissakin olisi yhtä ja toista parannettavaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jää jokseenkin tunkkainen ja tukehtunut yleiskuva soundista. Eri elementit eivät kuulu erillisenä vaan sulautuvat yhteen, miksaus voisi olla selvempi. Soitanto vaikuttaa hyvältä ja pelaa yhteen. Biisin rakenteessa voisi olla enemmän vaihtelevuutta. Biisi ja sävellys ovat melankolisia ja toimivat hyvin genressään. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin ammattitaitoisen kuuloista soitantoa. Miksaus ja soundi hyvä, joskaan ei täydellinen. Kokonaisuus on genressään varsin toimiva ja iskevä. Hienot kitarasoundit. ja rummut. Synasoundit lisäävät tähän vähän kieron kasari-imagon. Varsin miellyttävä kuunneltava. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Letkeää soitantoa. Stereokuvaa olisin halunnut käytettävän tehokkaammin. Tästä jää aika monomainen kuva. Hitunen stereokaikua asettamaan valikoidut instrumentit/soundit johonkin tilaan olisi ollut hyödyksi kokonaisuuden kannalta. Aika lyhyt, demomainen. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuollainen raskas biitti alla muuttaa kyllä biisin genreä reggaesta pois mielestäni. Soundi voisi kokonaisuutena olla hieman iskevämpi. Hieman palloja lisää soundiin, niin tästä voisi tulla toimiva chillout/breakbeat-hengailubiisi. Turhan lyhyt on myös. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kivan kuuloista äänimaisemaa. Mukavat digisynapädit ovat sopiva ratkaisu sovituksessa. Melodisesti ei mikään erityisen monimutkainen, mutta kuitenkin toimiva ja sujuva. Rennoksi tunnelmabiisiksi ehkä hiukan liian nopea ja päällekäyvä. Rauhallisemmat ja vähäeleisemmät rummut olisivat olleet fiilistelyn kannalta parempi vaihtoehto, nämä kasarihenkiset rymistelyt ovat vähän liikaa. Kitaran tullessa mukaan loppuvaiheessa biisi oli kuin suoraan Miami Vicen soundtrackilta. ;) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulusuoritukset eivät oikein vakuuta tässä. Jotenkin oudon kaoottista. Soitantokin voisi pysyä tiukemmin koossa. Biisistä sävellyksenä en oikein saanut otetta. Vähän mitäänsanomaton kokonaiskuva jää tästä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika raskasta soundia. Turhan kapea stereokuva tosin. Tulee vähän treenikämppädemo mieleen tästä. Mutta soitanto on toki laadukasta. Biisissä on intoa ja energiaa, mutta ei kuitenkaan iske eikä tee vaikutusta menevänä biisinä. Ihan ok mättöä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Drum'n'bassiksi jokseenkin outoa. En ole genren asiantuntija, mutta rummut voisivat olla jalostuneempia ja mielenkiintoisempia tässä. Rytmitys on muutenkin kumma. Jatkuva dance-tyyppinen bassorumpujytke ei muutenkaan ole kai varsinaiselle drum'n'bassille ominaista? Omaperäistä ainakin. Taustan kaikuisat horror-soundit ovat hienoja, tästä voisi tulla tyylikäs horror-biisi poistamalla rummut ja laittamalla jotain dramaattisia perkussiosoundeja tilalle. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika melankolinen kokonaisuus. Lievästi iskelmämäinen. Soundit eivät ole täysin ammattimaisia. Loppuvaiheessa pientä epävakautta rumpalilta. Genrestä kiinnostuneihin iskenee. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Öh... pornosamurai? Hehe. Aika virkistävä mättö. Hyvin soitettu on. Toimiva paukutushan tämä on genressään, lienee parhaimmillaan livenä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan mielenkiintoinen lähtökohta, mutta mielestäni aika kuivan oloinen toteutus. Tässähän on vain särötettyjä audionpätkiä. Tällaiseen tuotantoon haluaisin itse enemmän ja suurempaa soundien vaihtelevuutta. Soundi on myös yleisesti aika lofi, myös käsitteen negatiivisessa mielessä. Tästä voisi saada huomattavasti miellyttävämmän lisäämällä erittäin korkealaatuista kaikua, hieman sinne-tänne. Tuotteessa on muutama varsin hyväkin idea, loppuvaiheen naksunta ja siritys ovat hyvää vaihtelua tasaiselle pörinälle. Jatkuva looppaus on kieltämättä hypnoottinen, mutta itseäni äänen huono laatu häiritsee; pidän enemmän synilla ja vastaavilla meluamisesta kuin satunnaisten looppien säröttämisestä. ;) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Outoa soundia. Meininki on suorastaan kiero. Torvesta ei voi muuta kuin pitää. Soitanto vaikuttaa melko pätevältä ja biisin rakenne on riittävän monipuolinen, että se kantaa. Omaperäistä fiilistelymusaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavaa jatsia tässä. Torvi on hieno ja tärkeä osa tätä biisiä. Kaikin puolin toimivaa tuotantoa ja hieno sovitus, mutta jos jotain narisemisen aihetta pitäisi kaivaa, niin basson voisi poistaa ja laittaa asianmukaisempi tilalle. Esimerkiksi järeä kontrabasso saattaisi olla paikallaan. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kummallista oldschool-pelimusiikkia torvella. Varsin vauhdikkaasti soitettu biisi ja etenee sujuvasti, vaikka jossain vaiheessa alkaa kuulostaa hieman monotoniselta. Kevyttä mättöä silti. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miellyttävää fiilistelyä. Rumpusoundeihin on saatu tilaa mukaan, mikä on ihan kiva. Soitanto toimii asiallisesti ja biisi rullaa eteenpäin hyvin. Vaikka biisissä ei olekaan mitään yksittäistä voimakasta lead-linjaa, on sisältö silti mukaansatempaava eikä tylsistymään ehdi. Basson vetäminen vasempaan kanavaan lopussa fillin kohdalla on outo ratkaisu, joka ottaa häiritsee kuulokkeilla. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpa tässä melankolinen vokaalisuoritus. Hieman laiskan ja väsyneen oloinen myös. Voisi olla enemmän mielenkiintoa herättävä. Teknisesti biisi on kohtuullisen hyvä - soitanto sujuu ja soundikin on varsin toimiva. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Raivokasta ja energistä mättöä on. Alkaa suorastaan väsyttää kun tätä kuuntelee. Kuulostaa pätevältä ja soitanto pelaa hyvin. Itse asiassa soitanto on sangen taidokasta. Genressään varmasti hyvä biisi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämäkö on Club-genreä? Heh, kiero meininki ja letkeä biitti tästä löytyy. Jotkut puhepätkävalinnat eivät kuitenkaan ole parhaita mahdollisia. Biisi etenee monotonisesti ja luo hypnoottisen tunnelman. Itse asiassa ihan mukavaa kuunneltavaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika omaperäinen vokaalityyli. Muutenkin biisi on todella outo ja kiero suorastaan. Kertsissä oleva puheenpätkä on hauska yksityiskohta, ja myös biisin mahdollisesti paras elementti. Soundeiltaan ok tasoa, muttei säväytä erikseen. Soitannossa ei vaikuta olevan paljoa kritisoitavaa - biisi etenee sujuvasti. Kokonaisuutena ihan miellyttävää kuunneltavaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika pätevää perusrokkia, mutta sisällöltään myös todella peruskaman oloista. Vaikka en genreä kovin läheisesti tunnekaan, tämä kuulostaa klisekokelmalta. No joo, mutta soitanto pelaa ja biisi etenee sujuvasti - toteutus on kohtuullisen hyvin hallussa eikä ilmeisiä vikoja oikeastaan ole. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vokalistilla on melkein aiheeseen sopivan kiero tyyli. Vokaalit ovat tosin jokseenkin piilosssa. Ihan sujuvaa peruspoppia, mutta käsiteltävä aihe, tai tapa, jolla sitä käsitellään, vähentää uskottavuutta. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika perinteistä suomirokkia. Soitanto kuulostaa hyvältä ja miksaus on soundiltaankin toimiva. Ehkä tässä on tunnelmallisesti jotain omaperäistä, jonka genren asiantuntija saattaisi tunnistaa, mutta itse en tätä nostaisi vastaavien joukosta esille. Biisi tuntuu katkeavan lopussa, ehkä rakenne voisi olla sujuvampi ja biisi pidempi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taasko Jaskaa? On teillä jaska-fetissi. :) Biisi toimii rakenteellisesi ihan hyvin, mutta soundi on hieman aliampuva. Rumpusoundissa voisi olla enemmän iskua. Vokaalivire ei taida olla kunnossa. Lopun hurinat ja häiriöt luovat illuusion halvasta kotinauhoituksesta. Ne voisi ehkä poistaa. Tai ainakin feidata siistimmin. Mutta yleinen meininki on hauskan kiero ja aihe myös. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aggressiivista paukutusta. Varmasti pätee genressään. Vokaaleissa on jotain outoa välillä. Liekö suomalainen korostus? Soundit ovat hyviä, ja soitto pelaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvältä kuulostava sovitus. Soitanto vaikuttaa varsin asialliselta. Vokaalit myös toimivat. Biisi on ihan sujuvasti etenevä balladintyyppinen. Kokonaisuus on hyvin hallussa tässä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuulostaa ihan toimivalta pop-biisiltä. Kaikki genren kliseet myös löytyvät. Pop-biisiksi kuitenkin melko mitäänsanomaton, tässä voisi olla joku erityisen omaperäinen ratkaisu jossain. Vokaalit ovat turhan siirappisia. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan hirvittävä vokaalisoundi/tyyli. Suomireggaesta en ole pahemmin koskaan välittänyt, mutta tämä on jo liikaa... ;) Soitanto on muuten ihan ok, ei erityisen omaperäinen, mutta toimiva. Biisi on varmaankin myös kohtuullinen, mutta asianmukainen vokalisti saisi olla tilalla. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo, tästä on kyllä välttämättä nostettava vokalistin "kärsinyt" tyyli äänenkäytössä esille. Hah. Hauska yksityiskohta on, että kaikesta kärinästä huolimatta vokaaleista on löydettävisskä sanoja ja melodiaakin, ainakin ratkaisevissa kohdissa, kuten kertosäkeessä. Kertosäe onkin melko mieleenpainuva ja vetoaa alkukantaisiin vaistoihin. Yleinen tyyli ei oikeastaan mitään loppuunsa asti hiottua, siistiä studiotuotantoa ole, mutta eipä se tässä esteeksi pääse muodostumaan. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vokaalisuoritus on hiukan omituinen, jokseenkin nasaali ja tylsähkö. Kuitenkin pysyy suurimman osan ajasta hallussa. Rumpusoundit ovat aika haaleita, soundimaailmassa olisi muidenkin elementtien osalta parantamista. Mutta kokonaisuutena, ja tunnelmaltaan täyttää genren vaatimukset. Ihan ok balladi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kevyttä blackia. Aika melodinen ja menevä meininki. Soundaa varsin uskottavalta. Omaperäisyyttä voisi tässä olla ehkä hieman enemmän. | ||